Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Tuoll', armas, seppelehen ikuisista Enkelit sitoo sinisirkkuisista; Ei siihen koske miekka himoisen. Siell' Aksel, kirkastumia vastaas tullen, On ansaitseva sinut, ainoisen, Miss' sula rakkaus ei rikos mullen. Hyvästi, Valpurini! Wilhelm tulee, Valpuri hänen muassaan. WILHELM. Hän viel' elää. Sa kuulitko? Hän Valpuria maini. VALPURI. Ma sain jäähyväisensä viimeisen. Oi, Aksel, elätkö?
Hän kaiken luoja, Hän kaiken suoja, Hän eikö sulje, suojele Sua, mua ja itseään? Tuoll' ylhääll' eikö taivas kaarru? Eikö alla makaa vankka maa? Ja eikö lempi-silmin tähdet Ijäti kantta kaartele? Sua silmäst' enkö silmähän Näe? eikö kaikki tulvaa Poveesi, päähäs? Eikö tuo Eteesi iki-salaisuutta Sun nähtes', näkemättäs luo?
Joutuen kaunoiseen hän saapui kartanohonsa; vaan koton' ollutkaan ei Andromakhe helo-olka, poikasineen somahuntuisen kera hoitajaneidon tuoll' oli torniss' itkien hän, valituksihin vaipuin.
Nuopa oivat laulajaiset! Oi vienot, sorjat keijukaiset, Syvähän hänt' tuuditelkaa! Kiitos vaan! Et pysty vielä paholaista solmimaan! Hänt' unten suloparvi lennätelköön Syvälle harhan ihme-maailmaan! Ei taikakynnys saa mua enää pelkoon, Yks' hiiren-hammas tänne vaan! Tuoll' yksi rahisee: se avaa mulle uksen, Jos lausun sille sievän manauksen.
Hän silloin kääntyi kotihinsa, tuoll' Iloisna kerran kanneltansa kätti, Ja laski syvän soinnelman ja kuol' Ja hengen kotimaalle hengen jätti. Runoojan hautapatsas murenee, Sen all' ol' tuhkans' ammoin katkoksessa; Vaan mertä maita laulu lentelee, Ja sielut hehkuu jaloa muistellessa. Ikävöinnälle.
Teukron jousen kun näki herpoavan, jopa Hektor miehiä Troian huus, Lykiankin kaikuvin äänin: "Troian, myös Lykian väki, Dardanian tanapeitset! Olkaa miehiä, rynnätkää nyt sankaritarmoin kimppuun laivain laitavien; jopa näin omin silmin, Zeus miten turmeli tuoll' urohimman sankarin jousen.
Tuolla ma järven näen, selät, salmet, joill' useasti keinuttiin, kuin sorsat soutaen saaresta saareen, tuoll' ahot, joidenka siimeksess' useasti ma istuin, neulos helmassa, aatelien Mitä aattelinkaan ma! Kaikki niin armast' on, joka kukkanen, tuttu kuin sisko, taimii tietyllä paikallaan kevähällä, ja linnut entiset taas pesillensä ja lauluilleen kotiuntuu.
Ne näet pitää olla erikoishuoneensa täällä niinkuin muuallakin ... kyllä minä tiedän, minä olen ollut pappilassa piikana ... tietäähän sen ... vaan eiköhän välttäisi maalaamatta?... Ka, herra jumala, tuoll' on toinen isompi! Mennäänhän, niin näkyy täältä vielä sitäkin isompi. Tuossa se jo näkyy.
»En huolisi kahdestakaan sadasta ... lapset sitä säikkyy kuoliaaksi...» »No, paljonko tarjotaan?» »Sata viisikymmentä!» Ja niin alkaa kilpailu ja noin sadasta markasta joutuu huono hoidettava entisiltä asuinsijoiltaan aivan toiselle puolen pitäjää. Sitten tulee kaupittavaksi luettelossa lähin ja esimies kysyy, vieläkö hän elää. »Vielä elää!» »Onko täällä?» »Tuoll' on ovensuussa!»
Mutta jos vielä minkä tekee? Ei ole minkään tekijätä. Mutta silmä on tuima... Mutta loihtu huono. Kaikki lauloi tietonsa yhteen läjään. Lauloiko? Ka, lauloipa tuo tai lateli. Vihoitteli ja uhkaili. Ei uhaten orava putoa, tuskitellen teiri puusta. Tietäisi kai nyt sitä vaaraa vasten varautua, jos viitsisi... Onko voutia näkynyt? Tuoll' oli jäällä äsken ja kuului jo kyselleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät