Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Ei riehu leikeissä ja niissä aikaansa kuluta, niinkuin muut tytöt, vaan äitinsä avuksi tuossa nyhertää. On kai onni, kenellä tuollainen kaunis ja hyvä lapsi. Elsasta tuntui, ettei hän enää olisi kaunis ja hyvä lapsi, jos hän menisi leikkimään. Ja niin hän jäi kotiin. Tyydytystä sai hän täysin työssään. Hänellä oli nauhaa jo paljon ja monenlaista.
Hänen näin, terävä on lemmen katse, Niinkuin säde kesäpäivän auringosta. Neidon näin, hämärässä yrttitarhan Korkeen halaviston suojass' käyskelee hän Ylkääns muistellen, ja keltakiharansa Loiskeilevat tuiman tuulen siipein alla. Riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli, Riehu vapaast' ympär' poskieni tulta, Puhaltaen kultain kotokartanosta.
Minua ovat takaa-ajaneet, pilkka-sanoilla herjanneet ainoastaan sinun tähtesi; mutta minä olen valvonut ja vartioinut sinua, etkä sinä nyt enää tahdo äitiäsi tuntea". Hän kallisti päätänsä Aslakia vasten, itkien ja parkuen. "Hys, äiti", sanoi Aslak ja sysäsi hänet hellästi pois luotansa, "älä toki näin riehu, jokainen sana on tosi, vaan ehkä minun oli parempi vieraiden luona, kuin sinun luonasi".
Hän selitti: »Mutta tämä Partanen hioo aina eukolleen viikatteen niin teräväksi, että sillä sen kun vain pyyhkii takukkoakin. Eivät siinä sivut kipeenny, jos nyt ei itseään järkiään tapa työllä ja koko päivää riehu selkä koukussa... Ja etkös sinä, Partanen, itse kallihekkin viikatteita?»
Me kaikki sinun neuvoos suostumme. Laps pelasta, mut pelasta myös meidät. AARON. No, istukaamme tuumaa pitämään. Minä poikineni pidän tässä silmää. Seis, siinä! Puhukaa nyt turvastanne. DEMETRIUS. Kuink' usea on nainen lapsen nähnyt? AARON. Kas noin! Kun sovitaan, min' olen lammas; Mut jos te tiuskaisette maurille, Ei vuorten leijona, ei ärjäs kauris, Ei meri riehu niin, kuin Aaron raivoo.
Sodan viimeisen riehu kun syttyi tään ja se taas Lotan leiriin toi, hyvä, jos edes muistaa hempeyttään hän ammoin mennyttä voi. Mut sorjaksi viel', eri lailla vaan, sotamies hänet arvioi; ja hälle, kuin kukkana kulkeissaan, yhä vieläkin kiitos soi, hymykuoppiin vaikk' oli parvittain jo ryppyjä leiriynyt, ja muoto jo muukin, ei silmät vain, oli mustanruskea nyt.
Vaan riehu, vanhus, se ei paljon paina, Hän laulussani elää nuorna aina. Naisnäkö sull' on, luonnon muodostama, Poveni valtiatar valtias, Naissydän hellä, vieno, aina sama, Ei viekkaan naisen tapaan oikukas; Naissilmäs kirkas on, mut vakavampi, Mi kultaa kaikki, mihin katsahtaa; Varis on miehen, muita miehuisampi, Se miehet, naiset, kaikki lumoaa.
"Mikä virma sinuun on tullut; ethän vain oletko sinä humalassa vai Herra nähköön; kuulehan älä nyt noin riehu; mikä sinulle on tullut?" puheli Reeta pelolla katsellen miehensä raivoa ja kummallisesti hehkuvia silmiä. "Pane paikalla pirtti lämmitä tahi minä ei, sitä ei enää kestä mikään pirtti lämmitä tahi tänä yönä tapahtuu kummia!" ärjähteli Martti ja vapisi kauheasti.
Leiriin Talthybios taas laajaan mennen akhaijein karjun tuokoon, Zeus sen on saava ja Helios uhrin." Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus: "Miesten valtias, suur' Agamemnon, Atreun poika! Toisena aikana toimittaa ois tuo sopivampi, kun lepohetken suo taas kerran taistelon riehu eik' ole rintani näin sotaintoon syttynyt tuimaan.
Ja kun syämeni liekutetuksi nyt sait Niin vienohon uinailuun, Myös herättää jo sen, ystävä, kait Sais suutelo armaan suun. Sulo lapsi se vain on, pienoinen, Mi puhtaana nukkui vait, Kun päivän riehu uuvutti sen, Ja sen, ystävä, uneen sait. En mä usko sanaa, silmää, Tervehdystä ynsää, kylmää, Enkä oikkuun tyhjentyvän Immensyämen hellän, syvän. Sanaa murhaavaa en varmaan Usko sydänkerkiks armaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät