Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Hän oli leikkisä ja naurusuinen, sanoja vyöri suusta kuin papuja, hän kohotti päätänsä, mustat silmänsä loistivat, hän kertoili ehtimiseen, jotta Liviltä kudin putosi käsistä ja hän ainoastaan katseli, kuunteli Aslakia.
Kas niin Rohkeutta nyt, poikani, tule jälleen entiseksi mieheksi, uljain koko seurassamme. Arvannethan että sinua kysytään ja että olemme monta kepposta tehneet viime aikoina. Ja jos hän saattaisi sinua Liv kun hän olisi luonasi päivät ja yöt". Oli ikäänkuin kipinä olisi Aslakia sytyttänyt.
"Häpeä teille kaikille, jotka tahdotte siunata avioliittoa juomingeilla ja tanssilla", huusi hän, "mutta tämä musta lintu tässä on kaiketi ollut ulkona laulamassa". Ja hän pudisti Aslakia, jotta hänen hampaansa kalisivat.
Jos joku oli onnellinen, niin se oli Liv; sillä hän ei voinut kieltää että ajatuksensa olivat seuranneet Aslakia hänen lähtiessään ja että päivät olivat tyhjät kun hän oli poissa. Eikä hänen elämänsä nyt ollut tyhjempi kuin se oli ollut kaikkina entisinä vuosina. Mistä tämä muutos? Eikö rakastanut hän isäänsä yhtä paljon kuin ennen?
"Täällä on vielä tilaa naulassa nutullesi, jos tahdot". Aslak pudisti päätänsä. Mutta nyt Liv tuli lapsen kanssa. "Tahdotko taas lähteä pois minun ja poikasi luota, Aslak, niin saan kaiketi ruveta sinua etsimään toisen kerran", sanoi hän lempeästi ja katseli sydämmellisesti Aslakia.
"Varo ett'ei hän pian ratsasta sinun kanssasi", lausui syvä ääni ja joukosta juoksi esille Gunnar, tarttui viuluun, löi Aslakia päähän sillä ja heitti sen laattiaan. Tarttui sitten Aslakin rintaan ja piteli häntä edessänsä.
Kyyneleitä kimalsi hänen silmissänsä. "Saat olla kuka hyvänänsä", sanoi hän viimein ja katseli Aslakia hellästi, "sinä olet kuitenkin aina sama minun silmissäni". Aslak oli aivan hurmauntunut. "Puhutko totta, Liv! Jumala sua siitä siunatkoon. Ja nyt mun täytyy sanoa yksi asia vielä. Voisitko minua lempiä, Liv, lempiä niin palavasti kuin minä sinua lemmin?
Hän siirtyi likemmäksi Aslakia, tarttui hänen käsivarteensa, pusersi muutamia kyyneleitä silmistään ja ruikutteli: "Ethän aio jättää vanhaa äitiäsi, Aslak? minä vanha vaimo saan istua yksinäni tunturilla. Mihinkä minun on kääntyminen, minulla ei ole ketään paitsi poikani. Aslak minä rakastan sinua niin paljon, Aslak!" Hän riippui kiinni pojastaan, itkien ja valittaen.
Tällä oli kyyneleitä silmissään. Hän nousi puoleksi sängyssä, katseli Aslakia niin kummallisen surumielisesti, niin totisesti ja hellästi, että Aslakin tuli oikein paha olla. Tätä silmäystä hän muisti niin hyvin; tuolla lailla oli hän katsellut sinä iltana Haugenissa, lukiessansa hänelle Raamatusta, ja tuo silmäys oli ollut hänen mielessänsä siitä ajasta asti.
Aslak katsahti ylös, hän oli vallan kalpea. "Näetkös kiveä, äiti", sanoi hän hiljaa, "sinä olet minut noin irti repinyt, nyt pyörin minä yhä alaspäin ja viimeinen lankeemus tulee olemaan syvin". Hän kääntyi pois äitinsä luota ja ajoi lehmää kulkemaan eteenpäin. Guro jäi hetkeksi seisomaan, sitten huusi hän Aslakia. Hän ei vastannut, eikä katsonut taaksepäin. Guro rnpesi itkemään.
Päivän Sana
Muut Etsivät