Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Hän sanoihan, hän ettei multa vielä mitään epää. Ja Saladin hänt' otti suostuttaakseen. Siis minuun juurtunutko syvempään lie kristitty kuin häneen juutalainen? Ken itsens' oikein tuntee! Miks en sois siis hälle pientä saalista, mit' on hän kokenut noin eestä kristityn pois häätää uutteraan? Niin pien' ei sentään se luomus saaliiksi! Ja kenen luomus?
Niin jylhä, kaamea on korpi, huu, niin kaikk' on hiljaista ja harmajaa, ei tunnu tuulonen, ei liiku puu, ja kuusten takaa peikot kurkistaa. Ja lapsi itkee, juoksee, lankeaa ja nousee, lankee, nousee jällehen. Mut pien' on poika, suur' on metsämaa ja kaukana on koti kultainen.
Pois jos haluat, surua, tuskaa meille älä jätä! PRINSESSA. Kuin onkaan lohduttavaa, ystävälle, jok' aikoo vähäks aikaa poistua, pien' antaa lahja, vaikka oisi se vain uusi vaippa tahi ase joku! Ei sulle enää mitään antaa voi, pois katkerana kaikki omasi sä heitäthän.
Ero raskas isänmaasta, kova loppu, kovan tien! Länsipohjan rantaan saakka saapui meitä parvi pien'. Uskollisin verin vielä Ruotsin multaa ruskotin, torilla nyt laulan, jott' ois leivän muru mullakin. Herra maata varjelkohon! Vähät muusta huoltavaa; sotamiehen henki, onni, käsi, jalka mennä saa.
tuon kuuli, kuonoansa nosti, päätään pudisti, virkkoi: »Tuopa viekas temppu, min hän nyt mietti alas syöstäksensä!» Mut hän, mi monet taisi temput, lausui: »Se muka viekkautta, koska kiusan pahemman hankin vaiva-veljilleni!» Alichin pysynyt ei tyynnä, vastaan hän muiden mieltä virkkoi: »Jos sa alas sukellat, en sua juosten kiinni ota, vaan siivin saavutan sun päältä pien. Pois kaikki!
Sen kietoi vaippahan kurjimpaan: »Nyt vaappuvat vainajat Tuonelaan!» Hän mättään istua sai kanervasta Ja soudatti lasta Näin rauhaan parhailla lauluillaan. Soi, soi, kaisla! Soi, soi, kaisla, Laineet loiskikaa! Pien' Aune, immyt puhtahin, Nyt missä taivaltaa? Hän huus kuni ammuttu sorsa, kun hukkui hän, Ol' aika kevään viherjän. Maailma hälle nurja ja aina armoton Se koski mieleen hentohon.
Tämän liiton kautta Pien' äkä, joka nyt niin suureks näyttää, Ja vaara suuri, joka nyt meit' uhkaa, Raukeevat tyhjiin; taruksi jää totuus, Kun puoli taruakin nyt on totta. Kumpaakin lempien, hän teissä lemmen Vain lujentaa ja kansan lemmen teihin. Anteeksi puheeni, se velvoituksen On kypsä harkinta, ei hetken oikku. ANTONIUS. Tahtooko Caesar puhua?
Jo aura pelloll' odottaa ja hepo eessä soimen.» On sääli heitä herättää, ois hyvä maata heidän, mut säälittää myös kaunis sää ja pien' on mökki meidän. Ken nuorna tottui nukkumaan, ei vanhanakaan herää. Vain työttömyys se ruostuttaa, ei kyntö auran terää. Ja näin ma heitä rohkaisen, kun väsyvät he milloin: tuo aika uuden huomenen ja parempi on silloin.
Ja Mestariini kääntyen hän lausui: »Mit tietää tahdot häitä, kysy ennen kuin toiset nuo lyö kappaleiksi hänet!» Oppaani näin: »Nyt muista sulta kysyn. Latinalaista ketään tuntenetko pien alla tuon?» Hän vastas: »Juuri jätin ma erään, joka lähimaasta oli. Josp' öisin vielä seurassansa siellä, en pelkäis kynsiä, en hankojakaan!»
Nyt varis haukutaan. Ja raivokkaat soi manaukset korvissani mun. Pien perhedraama hukkuu meluhun. Jo tuuli herää. Purjeet pullistuu ja pursi nytkähtää ja ulkoutuu. Taa jääpi niemi kuusimetsineen ja käki toraisine rouvineen. Viekkahin vekkuli olla voipi kesä, vaikk' olis sateinenkin. Näin käy. Sataa ja ikkunat soipi. Nukkujat täyttää jok'ainoan penkin. Silloin heräät.
Päivän Sana
Muut Etsivät