Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy! Hän nousevi, jättäen laidunpaikan, Joll' äsken sikoja kaitsi, Ja käy isän armahan kotoa kohden, On lempeä, hoitoa paitsi. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy! Suin itkevin lausuvi hän isällensä: "Mua ottaos luoksesi vielä!
Maria: Latsarus hourii, kas kuule, Hän lausuvi innoissaan Mestarin nimen taas kalliin: Se selvänä, houreissaan Kallihin hänelle meille; Tän' yönä, ma pelkään vaan, Käy kuolema vieraanamme Ma veljytt' itkeä saan.
Näät siellä Saaronin viherjät niitut Siintävän kaukana; korkeat palmut Kidronin rannalla Ja Hermonin himmeät vuoret Näät hohtavan taivaan all. Mutta nyt vaikenee juhlainen soitto, Alttarin ääressä seisovat vieraat; Saarnaaja lausuvi Getsemanen synkeäst yöstä Ja Sionin kaupungist.
Minun maljani meri on ja aurinko ja kuu: ne jos sammuu, tyhjäks saa, saa murhe vierahaksi mulle! Suurherra Grosphukselle. Ken kunnialla kantavi hattuaan, hän kysyy vain, se pitääkö satehen, hän kerskaa vain: "on omani se hattu, ja pää sen hatun alla!" Ja milloin yhtä paljosta kerskaamaan sä pystyt, silloin nostan ma hatun sen, ja vannonpa: mun tunteeni se lausuvi täydellä kunnialla!
Tulin Lappiin, miss' tiet kaikki päättyivät. Missä peikot? Heit' verojen maksuun ei näy, Kesäyönä nyt näytän kuin sellaisten käy. Rakas herra, nyt tunturin kätköss' ne on; Tule jouluna verojen ottohon! Mutt' en lunta ja yötä mä voi odottaa... Haen Inarin noidan, mi voi avustaa, Ja kun kiivaasti loitsuja lausuvi hän, Aukko aukeevi tunturin seinähän.
Ihmetys hurmasi mun, lähetessään niiasin syvään, niin että tuskin vain polot jaksoi polveni nousta, niin minä nöyränä niiasin, ett' olin uupua siihen. Mut kopeasti ja vait, kuten ennen, ei ohi käy hän, vaan sulo-katseen luo sekä haastaa; vanha Susanna, lausuvi hän, nyt tarkata saat sekä valvehell' olla, kohta ma näet tulen, pantiks vien talon aartehen parhaan.
Kun se ei emo poloinen Saane lasta nukkumahan, Nukuta Jumala lasta, Makauta Maariainen; Saisin itseki levätä, Lapsen orja olla jouten. Uni jo ulkoa kysyvi, Unen poika porstuasta, Lausuvi lasin takoa, Alta ikkunan anovi: "Onkos lasta kätkyessä, Pientä peitetten sisässä?"
»Ja sun tyttäres kaunokaisen Komeaan minä vien hovihin, Puetan hänet kultiin, silkkiin Ja kalliisiin kivihin.» Näin lausuvi, kullat hohtaa, Ja immyt tuo punottaa, Ja hän rientävi luo, kädellänsä Sen poskea koskettaa. Mut polttava liekki lensi Ukon silmähän raukeeseen, Ja hän nousi ja leimuvan katseen Hän viskasi vieraaseen.
Tuo pohjan kirkas palo Leimunnut kauvan niin, Se liihoittaa, tuo valo, Autuuden ailelmiin; Se muistoja peittävät usvat Taas kauvaksi kuohuttaa, Ja sieltä mun kansani tuskat Taas selvinä kangastaa. Ei moinen polvi usko Kuin kaunist' oli se vaan, Kuin pilvet aamurusko Kultasi, veri maan; Ja pohjolan roihuvaan loistoon Vaan miehemme viittaeli, Se lausuvi: kuoloon tai voittoon! Taas poikamme ponnisti.
Ystävällensäpä ihmeissään nyt lausuvi vieras: »August, nyt tutump' oot sinä mulle kuin olit koskaan, nyt sinut ymmärrän ma ja tunnen sun periluontees. Tuossa sen kirjan näen, min kirkkailta lehdiltä varmaan kaiken luit mitä kerroit, kun hämärässä sa istuit mun sekä siskoni kanssa, ja haaveiltiin läpi illat.
Päivän Sana
Muut Etsivät