Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Heill' oli vastassaan kedon kummull' iliolaiset, johtajinaan jalo Pulydamas sekä korkea Hektor, Aineias, kuin kuolematon jumaloitsema kansan, Antenor-uron aaluvat myös, Polybos ja Agenor kuulu ja kolmas nuor' Akamas, kuva kuolematonten. Ympyräkilpeä Hektor heist' etumaisena kantoi.
Siks oli taistoa katselemaan he nyt kolmisin käyneet varret keihäitten varanansa, ja murtava murhe heill' oli rinnassaan; tuli silloin vastahan vanhus Nestor; siit' yhä lannistui sydän valtiahitten. Näin puhutellen hänt' Agamemnon valtias virkkoi: "Nestor, Neleun poika, sa kunnia kuulu akhaijein! Miks olet tullut tänne ja jättänyt tappavan taiston?
Sen aina kiiluu karsas silmäkulma, kun riemuin metsälle ma ratsastan. Ma nään, on outo sille onnen huima, se tuntee tuskan, kaunan katkeran ja vihan, roudan saakka sielunjuuriin ei lempeä, mi lietsoo töihin suuriin. Ihailla itseään he ehkä taitaa, ei muuta: heill' on sydämessä jää. He päivää pelkää, itsens' ahtaiks aitaa, ett' ei vois jalous heitä lämmittää.
On talvi tullut, koht' on jäässä meri, yö saartaa, sammuu toivo viimeinen, mun talttuu tahtoni, mun viihtyy veri, jää jäljelle vain nöyryys sydämen, ja sentään mull' on luonto, mieli eri kuin ihmisillä maan tään hallaisen: heill' lemmetön kuin Lapin laajin salo, mun niinkuin korven päällä pohjanpalo.
Ne, jotka täällä näet, nöyrin mielin tunnusti Hyvyyden, mi heidät oli niin suureen älyyn kyvykkäiksi luonut. Siks oma ansio ja armon valo niin ylös nosti heidän katsehensa, heill' ett' on tahto luja, täydellinen.
Vainoten miesvilinässä ja saavuttain hänet viimein iskuun kurkottui uromielen Tydeun poika, karkasi kohti ja kättä jo hentoa kärkevin keihäin vammasi; keihäs koht' ihon rikkoi, ambrosiaiseen vaippaan vaatetetun, Sulotarten sorjahan työhön, ranteen luota, ja vuoti jo kuolematon jumalhurme, herkkä mi suonissaan heloneste on autuahilla; ei tuliviinit juomana heill', ei ruokana leipä, siks ovat ilman verta ja kuoloton heimo he yksin.
Nimeä vaan on ruhtinasten herraus, Sisäisen vaivan ulkonainen loiste; Ja luulo-nautinnoistaan heill' on usein Vaan mailman täysi levotonta huolta. Nimestä halvast' arvo ruhtinaan Vaan tyhjäll' eroaapi kaiullaan. MURHAAJA. Hoi! Kuka siellä? BRAKENBURY. Mit' aiot, mies? Ja kuinka tulit tänne? MURHAAJA. Tahdon puhutella Clarencea, ja tulin tänne omin jaloin. BRAKENBURY. Mut miks noin vähin puhumin.
Sä jos et lähde, kuolen pois, Jäät yksin tänne maailmaan, Ja isäs vaikka luonas ois, Hän sulle on kun vieras vaan. Ja kaste laskihe illalla, Se laskihe lemmikkikukkihin, Ne ovat kuihtuneet, kuolleet. Ja poika lemmitsi neitoa, He salaa lähtivät kotoaan, Ei tiennehet vanhemmat heistä. He sinne tänne kulkivat, Ei heill' ole onnea ollunna, He ovat kuihtuneet, kuolleet.
Ja tuores kevätvesa on Purosen luona poika; On raitis hän ja huoleton, Kuin toivon-, riemun-aika. On puhdas lähde se tyttönen Ja poika kuin kevättuuli, Ei heitä hallan ja myrskyjen Viel' ole koskenut huuli. Heill' elämä on aavistus, Kuin toivon aamurusko: On haaveksiva rukous, On murtumaton usko.
LUCIUS. En; hatut heill' on päähän painettuina, Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet, Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät