United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
1 MURHAAJA. Parempi vähin puhumin kuin pitkin. Suu kiinni vaan, ja esiin valtakirja. BRAKENBURY. Mua tässä velvoitetaan jättämään Ylevä Clarence herttua teidän käsiin. En tahdo tutkistella, mik' on mieli, Vaan tahdon siinä mieless' olla syytön. Täss' avain on ja tuossa herttua nukkuu. Vien kuninkaalle tiedon, että teille Näin olen virkani ma luovuttanut.
BRAKENBURY. Hyvinpä, rouva; mutta, suokaa anteeks, En tohdi teitä päästää heidän luokseen: Kuningas kovin on sen kieltänyt. ELISABETH. Kuningas? Kuka? BRAKENBURY. Herra protektori. ELISABETH. Jumala moisest' auta kuninkaasta! Hän mun ja heidän rakkautensa väliin Paneeko sulun?
Hän ja tuo luulevainen leskikulu, He, aateliksi tultuaan, nyt ovat Jykevät kielikellot valtiossa. BRAKENBURY. Anteeksi, hyvät prinssit; mutta jyrkkään Kuningas kieltänyt on, ett'ei kukaan, Mink' ollee arvoinenkin, kahdenkesken Saa puhutella hänen veljeänsä. GLOSTER. Vai niin, lord Brakenbury!
Minä tein tuon kaiken Mi todistaa nyt sieluani vastaan, Edwardin tähden; ja hän näin sen maksaa; Jumala, jos ei harras rukous sua Voi lepyttää, vaan kostaa tahdot työni, Vihasi käännä toki minuun yksin! Laps raukka säästä, oi, ja syytön vaimo! Jää, vartijani, luokseni, ma pyydän: On mieli raskas, nukkua ma soisin. BRAKENBURY. Jään kyllä; Luoja suokoon hyvää unta!
BRAKENBURY. Kuink' oli teillä kuolinhetkell' aikaa Syvyyden salaisuutta tarkastella? CLARENCE. Minusta oli; henkitoreiss' olin Jo useinkin, mut kade luode aina Pidätti sielun eikä päästänyt Sit' aavaan, vapaaseen ja tyhjään ilmaan, Vaan palppaavaan sen painoi sydämmeeni, Jok' oli katkosta sen ylön antaa. BRAKENBURY. Teit' eikö kuolontuska herättänyt? CLARENCE. Ei, uni jatkui kuolemankin jälkeen.
Ja silloin lauma ilkiperkeleitä Mua ympäröi ja korvihini ulvoi Niin kauheasti, että niiden huutoon Heräsin vavisten, ja kauan jälkeen Viel' uskoin, että olin helvetissä; Niin kamalasti vaikutti se uni. BRAKENBURY. Ei ihme, prinssi, että kauhistuitte; Minäkin kauhistun, kun tuota kuulen. CLARENCE. Oi, Brakenbury!
Nimeä vaan on ruhtinasten herraus, Sisäisen vaivan ulkonainen loiste; Ja luulo-nautinnoistaan heill' on usein Vaan mailman täysi levotonta huolta. Nimestä halvast' arvo ruhtinaan Vaan tyhjäll' eroaapi kaiullaan. MURHAAJA. Hoi! Kuka siellä? BRAKENBURY. Mit' aiot, mies? Ja kuinka tulit tänne? MURHAAJA. Tahdon puhutella Clarencea, ja tulin tänne omin jaloin. BRAKENBURY. Mut miks noin vähin puhumin.
BRAKENBURY. Tuon kanss' ei mulla mitään tekemistä. GLOSTER. Ei Shoren vaimon kanssa tekemistä? Niin, keill' on hänen kanssaan tekemistä, Sen tehkööt salaa kaikki, paitse yksi. BRAKENBURY. Ja ken se yksi? GLOSTER. Vaimon mies, sa hölmö! Mua solmiako tahdot? BRAKENBURY. Prinssi hyvä, Rukoilen anteeksi ja pyydän: älkää Enempää puhutelko herttuaa. CLARENCE. Sa tehtäväsi teet; sua tottelemme.
No, rientäkää! MURHAAJA. Kyll', armollinen herra. Neljäs kohtaus. Lontoo. Huone Towerissa. BRAKENBURY. Miks olette niin synkkä tänään, prinssi? CLARENCE. Oi, yö se oli kauhistava, täynnä Pahoja unia ja ilkinäkyjä! Niin totta hurskas kristitty kuin olen, En moista yötä tahtois elää toista, Vaikk' iloja ma mailman täyden saisin; Niin täynnä tuskaa, kauhua se oli. BRAKENBURY. Mit' unta näitte?