United States or Macao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Löfvingin oma kohtalo rauhan jälkeen ei ollut kovinkaan valoisa. Hän oli päättänyt jäädä Ruotsin puolelle ja koetti monin tavoin tulla aikaan, mutta köyhyyttä, kiusauksia ja surua hän vaan kohtasi tiellään. Vastaukseksi hänen moniin anomuksiinsa oli hänelle vihdoin annettu majurin valtakirja ilman palkkaa, ja kun hän ei voinut millään ansaita leipäänsä, oli hän siihen aikaan epätoivoon joutumaisillaan. Hänen palkintonsa näkyi olevan se, että kaikki häntä hylkivät, ja ettei hän kenellekään kelvannut. Toisella tavalla oli Venäjä palkinnut miehiänsä, ja se kykeni sitä tekemään vieläkin. Mikä pimeyden ja sisällisten taistelujen aika! Valoa pilkisti kuitenkin, kun hän 1752 sai 120 taalarin eläkkeen ja asunnon Hommansbölen virkatalossa Porvoon läheisyydessä. Eihän tuo mitään loistavaa ollut, sillä maanviljelykseen ei Löfvingillä ollut koskaan ollut halua, ja talo oli, samoin kuin koko Suomi, rappiolla, mutta laihat sarat antoivat kuitenkin sen verran, ettei ollut pakko kerjätä tahi kuolla vieraalla tunkiolla. Hänen uskollinen Leenansa ei ollut kestänyt näitä katkeria koettelemuksia.
»Ai, ai, Alan parka», sanoin vain, »sellaisesta on kuolema rangaistuksena.» »Niin on kyllä», vastasi hän; »ja jos he saisivat minut käsiinsä, roikkuisi Alan pian köyden silmukassa. Mutta minulla on taskussani Ranskan kuninkaan antama valtakirja, jonka pitäisi ainakin osaksi suojella minua.» »Sitä suuresti epäilen», sanoin. »Minä epäilen itsekin», vastasi Alan kuivasti.
Sitten Pyökäinen otti puolen isoa arkkia paperia, kirjoitti siihen kolme riviä ja osoitti niitten alle paikan, mihin käski Honkaniemen isännän kirjoittaa nimensä. Honkaniemen isäntä arvasi, että se on valtakirja, mikäpä kirja se muu voisi olla kuin valtakirja, kun siinä on kirjoitusta niin vähän.
Hän tekee siinä toki kunnon miehen tavalla. Kas tässä, herra, sanoi kardinaali nuorelle miehelle, minä olen ottanut teiltä valtakirjanne ja annan nyt teille sijaan toisen. Tästä valtakirjasta puuttuu nimi, vaan se on teidän itsenne kirjoitettava. D'Artagnan otti epäileväisenä paperin ja loi siihen silmäyksen. Se oli muskettiluutnantin valtakirja. D'Artagnan lankesi kardinaalin jalkoihin.
Näin alastoman konnuuteni verhoks Räsyä vanhaa pipliasta kiskon, Pyhältä näyttäin piruimmillanikin. Vait! Hiljaa! Tuossa ovat pyövelini. No, pojat uljaat, rohkeat ja reippaat, Käsiksi käyttekö nyt tuohon toimeen? MURHAAJA. Kyll', arvo herra; valtakirja vaan, Niin että sisään päästään hänen luokseen. GLOSTER. Hyvinpä harkittu! Se täss' on valmis.
Herra Vanderstraten riensi upsieria vastaan, joka, valtakirja kädessään, tuli huoneen ovelle; hän tervehti häntä kohteliaasti ja antoi kohta käskyn tuottaa virvoituksia väsyneille, marssista ja päivän paahteesta uupuneille sotamiehille.
1 MURHAAJA. Parempi vähin puhumin kuin pitkin. Suu kiinni vaan, ja esiin valtakirja. BRAKENBURY. Mua tässä velvoitetaan jättämään Ylevä Clarence herttua teidän käsiin. En tahdo tutkistella, mik' on mieli, Vaan tahdon siinä mieless' olla syytön. Täss' avain on ja tuossa herttua nukkuu. Vien kuninkaalle tiedon, että teille Näin olen virkani ma luovuttanut.
JAGO. Sitä huonompi hän on. OTHELLO. Oo, tuhat, tuhat kertaa! Ja sitten niin helläluontoinen! JAGO. Niin, liiaksikin hellä. OTHELLO. Se on totta! Mutta sääli tuota on sentään. Jago Oo, Jago, sääli on, Jago! JAGO. Jos olette niin hänen rikoksiinsa rakastunut, niin antakaa hänelle valtakirja syntiä tehdä; sillä jos se ei teitä koske, ei kenenkään toisenkaan siihen mitään tule.
Valtakirja kirjoitettiin työväestön puolesta, suostuttiin miehissä saapua kirkkokokoukseen, ja lukuisa väki hajaantui tästä kokouksesta joka suunnalle niinkuin laineet äkkiä kuohutetun veden ympäriltä, vieden hiljaa kuohutuksen viestiä yhä laajemmalle ja pitemmälle ja saaden vihdoin lainehtimaan koko lahden ja joka matalikon.
Tällä kertaa on päätökseni peräytymätön; piirityksen jälkeen menen minä latsaristien veljeskuntaan. Pidä sinä valtakirja omanasi, d'Artagnan; asemiehen ammatti sopii sinulle, sinusta tulee urhoollinen ja kelpo kapteeni. Kyynelsilmin ja ilosta loistavana palasi d'Artagnan Athoksen luokse, joka istui vielä pöydässä lopettelemassa viimeistä malagaansa. No, sanoi hän, hekin hylkäsivät tarjoukseni.