United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Me olemme kumpainenkin Kankaanpään lautamiehen poikia, vaikka: Toinen on keinussa soudettu, toinen on lehdosta noudettu; toisen äit' oli vihille viety, toisen kantaja piikana pietty. Hän vaipui jälleen äänettömyyteensä ja tuijotti kankeasti hehkuvaan tulennokseen. Minä kohensin kekäleitä, ja kun muuan paakku taas kimmahti maahan, nosti hän sen sieltä vikkelästi ja nakkasi takaisin uuniin.
On täytynyt niin paljo askartaa; Kuink' äit' on tarkka, tuskin arvannette. MARTTA. Ja herra matkustaa siis alinomaa? MEFISTOFELES. Niin, velvoitus ja virka vaatii pois, Vaikk' usein paikoin hauska jäädä ois; Vaan viipymään meill' ei oo lomaa. MARTTA. No, nuoren viel' on ehkä rattoisaa Noin haihatella maita vapahasti.
Ja talvi lähti, kevät toi taas ajan armahan, niin kuulin: »Kuollut isäs on, sai uljaan kuoleman.» Niin oudolt' otti sydämeen, sai huoleen, riemun huumeeseen; äit' itki iltaan kolmanteen, niin muutti multahan. Jäi Lapualle taattoni, mies likin lippuaan; siin' ensi kerran kelmenneen sodassa kerrotaan.
Raskaimmat raatoi äit' orjan työt Vaivoistaan nurkahtamatta; Hän valvoi päivät, hän valvoi yöt Lepoa muistelematta. Pojasta, toivoi hän, tulee mies Jalompi vanhempiansa, Ja maineens' rinnalla jää kenties Myös muistonen kantajastansa. Ja poika varttui kuin honka vaan, Ei vertaa häll' ole toista; Ja missä parhaita mainitaan, Nimensä kirkkainna loistaa.
Sen tehtyä hän meni Manassen luo, puristi sen nykerönenän lempeästi esiliinansa kulmaan, tarttui päähän ja pyysi: »No, turista nyt siihen äidin esjliinaan, niin äit niistää lapsesa nenän.» Mutta Manasse riuhtautuikin irti, nykäsi hartioitansa, täysin voimin, pois käsistä pyrkien ja ärjäsi: »Eikä sua niistee!» »No, lapskulta!... Anna nyt äit niistää!» suostutteli äiti ja yritti uudestaan.
Yöt päivät yhtä mittaa nyt Tuo lapsi park' on itkenyt Rinnoilla äitiarmaan: Sairasna pieni vaikeroi, Kertoilla kipujaan ei voi, Kun sanoiksi sen ään' ei soi Hän kenties kuolee varmaan. Yöt päivät äit' on valvonut, On rukoellut, toivonut Herralta lahjaa kahta: "Laps' armas terveheksi luo, Kotihin lapsen isä tuo, Selkeenä häntä nähdä suo!" Ken noita kieltää mahtaa?
MARTTA. Tääll' usein käy, ja kaulaas Pane helmivyös ja vaulas! Peilissä saat sulouttas ihastella; Me kahden saamme siitä riemuella. Voit sitten juhlin, tilapäin Niit' ihmisille näyttää vähittäin, Sormuksen, sitte helmet äit' ei huomaa, tai Tekosyytä jotain keksinemme kai. MARGAREETA. Vaan kukahan ne kauneet mulle toi? Täss' oikein asiat ei olla voi! Voi taivas! äiti kun ei vaan?
Mä huomasin kyllä Kuin heikko ol' pieno; Niin ämpärin täytin, Sen tytölle näytin, Ilo poskista hohti Nyt minua kohti. Tuo vuori on mun. Kas, isäni kun On kääpiö vainen Ja äit' keijukainen. Mä kultia sain Noin vaan hatullain. Ne leskelle kannoin Näin köyhälle annoin. Mä pensahikossa Näin jänösen heikon, Ja verta vuoti tuon Jalasta veikon.
Hän löi nyrkillä suutarinpölkkyyn ja vannoi: »Tämä Pietari, kuule Manasse, kun yhen kerran tässä muutamana talavenakii rykäsj yhelle Pekka Inhasen pojalle, niin esjliinassaan sai äit viijä poikasa rippeet pois... Niin jotta sie muista, Manasse, kuka se on tiällä se kuka!» »Enkä muista!» mutisi synkkä Manasse. Pietari Isaskaar kuuli sen ja koveni: »Häh!... Vai joko mie otan tuon paksun remelin?»