United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
FAUST. Kuule sanani viimeisin: Sitä pyydän vaan, ja mun keuhkoloita säästä Ken mielii voitollen vaan kielin päästä, Hän kyllä pääseekin. Nyt tullos! Suututtaa mua jankutus. Mun täytyy siks' on sulla oikeus. Puutarha. MARGAREETA FAUSTIN K
FAUST. Oi miksi konsana synnyin mie? Pois! tai heti surma teidät vie! Turhaa siekailusta ja jaaritusta! Jo korskuu orhiparini musta. Koht' aamu sarastaa! MARGAREETA. Mikä hirviö maasta kohoaa! Tuo! tuo!
MARGAREETA. Niin, mutta maanpako on tuskaisempi Kuin surma olla voi, jos täällä viivyn. Sin' olet miehen mulle, pojan velkaa, Sinä kruunun, alamaisuuden te kaikki; Suruni tää on oikeastaan teidän Ja ryöstämänne riemut kaikki minun.
"Liiankin hienolta ja kauniilta rouva Margareeta Douglas'iksi, jos saan uskaltaa niin sanoa", virkkoi lääkäri. "Pois, konna, ja taluta tänne sisään tuo kaunis jääkynttilä älä pelkääkään että hän on moittiva minua kovin naismaiseksi ja sinä, Ramorny, mene myös pois". Samassa kun ritari meni toisesta ulos, talutti vale-akka toisesta Hanskurin Katrin sisään.
Vähän matkaa etempänä on muuan kallio, kyllin kaukana putouksesta, jottei sen pauhu häiritse korvia, ja kylläksi lähellä sitä, jotta voi nauttia sen näöstä, vilppaudesta ja etäisestä kohinasta. Toisinaan helteisimpänä aikana menimme me, rouva de La Tour, Margareeta, Virginia, Paul ja minä, syömään päivällistä tämän kallion juurelle.
Hyvästi nyt! MARGAREETA. Hyvästi! MARTTA. Kuulkaas vieläkin! Hyv' olis saada kirja-todistusta, Miss', kuinka, milloin tuon peri multa musta. Ma suosin säällisyyttä: tahtoisin Kuolonsa ilmoittaa myös viikkolehtihin. MEFISTOFELES. Ka rouva kulta! vannomalla kaksi Ain' ilmi saapi totuuden. Voin tuoda toiseks' todistelijaksi Niin hienon herran tuomaritten etehen. Hänet tänne tuon...
MARGAREETA. Kuin?
Vakava oikeuden Jumala, Sua kiitän, että tämä verihurtta Emonsa kohdun hedelmää nyt raataa Ja hänet tuntemaan saa muiden tuskaa. HERTTUATAR. Tuskaani, vaimo Henrikin, äl' ilku: Sun tuskaas itkin minä, Herra tietköön. MARGAREETA. Anteeksi suo: mun kostoa on nälkä Ja kyllält' ahmin nyt sen näkemistä.
Me kehrätä saimme ja istuskella, Eik' äiti laskenut ulos illoin, Vaan heill' oli kahden hauska silloin; Oven takana oltaiss' lempisillä, Lens aika siivillä kiitävillä. Häveten nyt jalkapuussa saa Hän kirkoss' syntinsä tunnustaa. MARGAREETA. Kai mies hänet sentään naipi? LIISU. Ei, Hän hullupa ois! On maailmaa Tuon veitikan muualla liipottaa. Hän tiehens' onkin pötkinyt. MARGAREETA, Oi!
Ajatus oli kotona, perunapellolla ja riihikartanolla, mutta ruumis tässä, herra Lindblomin keittiössä, lojui Margareeta muorin silmätikkuna. Varmaankin tuhannen kertaa tahtoivat silmät tungeta oven läpi, joka erotti heitä nimismiehen huoneesta. Mieli teki, mutta uskallusta puuttui, mennä lupaa kysymättä sisään. Kuka ne herrain lait tuntee ja tietää!