United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kaksi kyyneltä. Vanhus harmaa syleilee Lapsivilvakkaa, Pyyhkii karpalaisen poskeltaan; Mitä vanhus aattelee? Muistaa kipujaan, Joit' on kärsinynnä matkallaan. Tyttö leikkii nauraen Kanssa hiuksien, Joita näkee päässä vanhuksen Tietäisikö lapsonen Ett'ei leikiten Päästä ikään hiusten harmaiden! Sitten hymyy vanhuskin, Kirkkaat silmänsä Kohden korkeutta tähystää: "Voittanut oon kumminkin!"

Mutta Robert ei osoittanut hituistakaan kärsimättömyyttä; hänen kalpeilla kasvoillaan oli ystävällinen, melkein iloinen ilme, vaikka hän, huolimatta siitä, että kaikin voimin koki hillitä itseään, ei voinutkaan estää hänen huuliltaan hermostuneita värähdyksiä, jotka silloin tällöin ilmaisivat hänen kipujaan, mitkä yltymistään yltyivät yhä ankarammiksi.

Heikki oli miesten tullessa tupaan herännyt. Hän tunsi tuntuvasti kipujaan. Veri oli hyytynyt haavaan ja hänen kasvoilleenkin. Hänen päätänsä pakoitti, hänen koko ruumiinsa oli hellä. Hän oli juuri aikeessa ääntää, kun hän tunsi Jolsan Matin äänen. Hän ei ääntänyt, hän pysyi liikkumattomana paikallaan.

Leena oli hänen heittänyt makaamaan vuoteesensa. Siinä vaikeroitsi poika-parka kipujaan. Hän ei osannut selvästi ajatella. Kolahdus, minkä hän oli saanut, oli ollut ylön ankara. Aikaa kului, Heikki ei sen kulusta tiennyt. Aurinko loisti mökin rikkinäisestä akkunasta jo, eikä vieläkään tuntunut Jolsan Matin vaimoa palaavaksi.

Yöt päivät yhtä mittaa nyt Tuo lapsi park' on itkenyt Rinnoilla äitiarmaan: Sairasna pieni vaikeroi, Kertoilla kipujaan ei voi, Kun sanoiksi sen ään' ei soi Hän kenties kuolee varmaan. Yöt päivät äit' on valvonut, On rukoellut, toivonut Herralta lahjaa kahta: "Laps' armas terveheksi luo, Kotihin lapsen isä tuo, Selkeenä häntä nähdä suo!" Ken noita kieltää mahtaa?

Ainoastaan Anna oli kesken kipujaan sen hoksannut, ja kivuistaan huolimatta tunsi hän suuren helpoituksen. "Nyt Tommi on pois," arveli hän, "ja kun hän näki onnettomuuteni, ymmärtää hän myöskin, ett'en tänä iltana voi tulla. Hyvä onkin niin." Kärsivällisenä antoi hän äitinsä ja sisarensa useilla lääkkeillä kokea saada hänelle lievitystä.

Miksi tekisin sinut kanssa-vangikseni tässä hirmuisessa tornissa, johon rakkaus ei ikänä voi päästä?" Ihastunut kyyhky räpisteli siipiään, lennähti ilmaan ja meni kuin nuolena alas Darron kukoistaviin lehtoihin. Prinssi noudatti häntä silmillään, ja alkoi sitten katkerasti surra. Lintuin laulu, joka ennen ihastutti häntä, lisäsi nyt hänen kipujaan. Rakkaus! Rakkaus! Rakkaus!

"No maista sinäkin..." ja hän kallisti pulloa Heikin huulille. Enskerran eläissään maistoi Heikki nyt ihmiskunnan myrkkyjuomaa. Hän irvisteli hirmuisesti. Viina poltti hänen suutansa, hänen kurkkuansa, hänen rintaansa. Hän oli nielaissut koko suullisen. Hän rupesi huutamaan. Hän ei kipujaan nyt tuntenut. Hän luuli juoneensa tulta. Hän hypähti ylös vuoteeltaan. Hän taisi tuskin hengittää.

Voitteko kuvitella mielessänne, miten se lapsiraukka taisteli kipujaan vastaan, tukahutti huutonsa, odotti lastaan voidakseen sen sitten kuristaa omilla vapisevilla käsillään. Ja antaa sitten kaiken verensä virrata pois ja nukkuu kuolon uneen yhdessä tuon pienen olennon kanssa, jota hänen jäykistyneet sormensa eivät päästäneet irti!