United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuin vuori vahva toivoss' aamen sanon. Tuo peitsi Norfolkin vie herttualle. AIRUT. Nyt Henrik Hereford, Lancaster ja Derby Jumalan, kuninkaan ja itsens' eessä Täss' seisovi, ja uhall', että itse On petturi ja konna, toteen näyttää, Ett' Thomas Mowbray, herttua Norfolkin, Jumalan, kuninkaan ja hänet petti, Ja vaatii häntä siitä miekkasille.
Metsäss' seisovi mullen mieluhinen pihlaja sorja, Juuret kiinsi se Suomen tanterehen, latva sen norja Huojuin pyrkielee päin tai vähäsen korkoamaan, Eik' ole puu tuo ainoankaan tarhurin orja. Kevään tultua taas kun kostuen maa nestehen suopi, Uuden ain' elon-innon pihlaja saa, voimoa juopi, Rintaa maan imiellen uhkuavaa; karttuvi syy Runkohon uus, puu lehteytyy, kukkia tuopi.
Hän lämpöä metsistä maahamme tuo, Hän kosteutta kentille runsaasti suo Ja kummukot ruoholla peittää. Nyt kentältä tältä me poistumme pois, Pois kauemmas metsihin maamme, Jos paha tai hyvä tääll' elämä ois, Sen vihdoin kuulla me saamme. Mut voima jos täällä ja valokin lie, Mi Jumalan totuuden perille vie, Niin seisovi Suomen maamme! Kuvastinkuvia. Huone. On ilta ja kaksi kynttilää palaa pöydällä.
Yks' on värsy vielä. Satamäärää vastahan kestänyt Ol' yksistään. Hän löi ja hän voitti ja kaatui nyt Kuin leikillään. Ja silmin seisovi hehkuvin Nyt kuningas: Oi, tuhat henkeä vaihtaisin Ma miekkahas! Hei, kuolon malja tää! Kööri. Hei, kuolon malja tää! No, Daniel, mihin nyt? Se teit' ei koske! Pettäjä! Kas kuin kalpenee hän, veikot, Tuon nimen kuullessaan! Pois muurillen, Jo herttua tulee.
Kuin morsian kauniina seisovi luonto Iltana helluntain. Heilahda korkeelle, keinu, Ja lempeäll' illalla liina Impeni liehukoon! On allamme viherjä maa Ja päällämme sininen taivas, Ja läntinen lehtistä laaksoa soittaa Laulaissa lintujen. Heilahda korkealle, keinu, Ja lempeäll' illalla liina Impeni liehukoon!
Valvoi Inkeri kammiossaan, eessä silmien iskee, lyö, tyttö seisovi hurmiossaan, ei hän ukkosta pelkää; silloin puiston polkua nousee mies, hän, tuo itketty talvi-illoin, josta vain sydän neidon ties.
Sankar'joukossa hälveni Nyt humina kuin huokuvan aallon; Ja yksin tyynnä, julmana paikallaan Vaan Fjalari seisoi odottaen. Mutt' Hjalmar, voittaja, pani ääneti Aseensa hurmekannelle laivan; Isänsä eteen sitten hän astui näin Ja nöyränä vaipui polvillehen. Ilmassa miekka Fjalarin välkähti, Sen isku päätä Hjalmarin tähtäs. Se lankesi ja kypäri kilahti, Mutt' ehjänä Hjalmar seisovi viel'.
Ne kertovat jotakin toista kuin sulolaulut ja laulajan aatteet, ne pesevät pois sävelpuuderin ja näyttävät värjätyt vaatteet. Mut yksi on väri, mi seisovi, jota pestä ei tuhansin merin: Mitä koskaan on kaunista kirjoitettu, jota kirjoitettu ei verin? Minä olen niin yksin, niin yksin, kuin yksin vaan olla se voi, joll' on vaan yksi aatos ja yksi sävel, mi soi.
Luo rikkaan aatel' rouvan Tul' pieni tyttönen. Hän oven luona kauvan Seisovi vuotellen. Kun rouva hänet vihdoin, ylhäinen, havaitsee, Näin lausuin tyttöselle hän heti tiuskaisee: "Kuin, ryökäle, sä tänne, Kuin tohdit tullakaan? Het' ulos saat sa mennä,
Hän portahilleen saapuu, Häll' lakki nyt on sotilaan, Kannukset ja ratsaskaapu; Hän aikovi ratsastamaan. Tuoss' seisovi vanhus sorja, Uros katseeltaan, sävyltään, Lumipäinen, kookas, norja Sen moinen hän on näöltään. Mut miksikä ukko nyt pauhaa? Miks polkevi jalkaa nyt? Eletäänpähän keskellä rauhaa, Mikä vimman on synnyttänyt?