United States or Italy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siell' lehtinen kauhtana ain' On hartioill' unisen koivun, Ja ainian lempeillä kunnailla läikkyy Vaimot helluntain. Heilahda korkeelle, keinu, Ja lempeäll' illalla liina Impeni liehukoon. Siell' laaksossa vainion all' On keväinen, viherjä niittu, Mi herttaisess' hämäräss' ainian siintää Keltaisin kukkineen. Heilahda korkeelle, keinu, Ja lempeäll' illalla liina Impeni liehukoon.
Heill' ilo ja palkka olihan jo eläissään; ja meitä ihaillen kun juhlitte, osansa myöskin eläville suokaa; jo kuvani on kyllin seppelöity viherjä oksa elon osa olkoon. LEONORA. Sä kieltäydytkö? Katsohan, mi käsi sinulle ikikauniin lehvän tarjoo! TASSO. Oi, empiä mun suokaa! Enhän tiedä, kuin tämän hetken jälkeen eläisin. ALFONSO. Tuot' omaisuutta nauttein ihanaa, mi ensi hetkellä sua pelästyttää.
Siel laaksossa vainion all On keväinen, viherjä niittu, Mi ainiaan herttaises hämäräs siintää Kukkasil keltaisill. Heilahda korkeelle, keinu, Ja liehukoon impeni liina Illalla lempeäl. Siel suutelee ehto ja koi Ja siel ijankaikkinen aika Pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran Himmeään Unholaan. Seisahda, heiluva keinu, Jo kelmenee impeni poski Illalla lempeäl.
Tuo päreä Päivän poika sekä soitti että lauloi, lakosi viherjä viita, siirtyi sammal vuossatojen, pyhät kaartui pylvähistöt kantta taivahan tavaten, seisoi seinät Suomen linnan kuin pielet pihalla Luojan. Kaikui mahti maan povesta: »Nyt me nousemme, tulemme, nyt on hetki Päivän heimon!» Toinen raikui taivahalta: »On nyt hetki Hengen iskun, tuokio valon vasaman!»
Kuin morsian kauniina seisovi luonto Iltana helluntain. Heilahda korkeelle, keinu, Ja lempeäll' illalla liina Impeni liehukoon! On allamme viherjä maa Ja päällämme sininen taivas, Ja läntinen lehtistä laaksoa soittaa Laulaissa lintujen. Heilahda korkealle, keinu, Ja lempeäll' illalla liina Impeni liehukoon!
Niitty viherjä on keskell' tätä saarta, Keskell' niittyy kulta-keltain pelto läikkyy, Kantain hedelmiä ilman talven unta; Keskell' peltoo soipi tuuhee lehtimetsä, Soi kuin rauhan kaupungissa, lemmen maassa; Keskell' metsää pieni kukkas-kunnas seisoo, Kunnaan kiireell' huone linnunlaulupuusta.
Sortui jo sorahan linna, kera kaatui kansan kaiken, Auringon heleän heimon, juuren, juuttaman jumalten. Vuossadat samosi, kukki kummulla viherjä viita, nurmi peitti nukkuvaiset, turve turpehen alaiset, vain joku kävijä outo kuuli kummia sanoja maasta muinen mahtavasta, kansasta perillä Pohjan, joka uskoi Aurinkohon yönkin yltyvän uhalla, kesähän keskellä kinosten, mahtihin manalle mennen.
Molemmat taivaan lapset, Suloiset, pienoiset, Rakastaa toisiansa, Vaikk' ovat kaukaiset. Huntunsa yö Välille lapsukaisten luo, Ja kirkkaat illan tähdet Valonsa heille suo. Mut kun on kukkais-aika Ja viherjä on maa, Yö synkkä mereen silloin Huntunsa pudottaa. Lapsoset nuo Rientävät silloin yhtehen, Kaunonen enkelpoika Ja sulo tyttönen.
On allamme viherjä maa Ja päällämme sininen taivas, Ja läntinen lehtistä laaksoa soittaa Lintujen laulaes. Heilahda korkeelle, keinu, Ja liehukoon impeni liina Illalla lempeäl. Kun väikyn mä ylhäällä tääl, Tääl tuulien viileäs helmas, Niin kaukana näen mä kaunoisen Paisteessa iltasen. Heilahda korkeelle, keinu, Ja liehukoon impeni liina Illalla lempeäl.
Kultakeula venheissä, joiden varjo häilyy vedessä kuin viherjä väijyvä sametti, istuvat neidot ja Arthurin ritarit ja soittavat illassa vesien keskellä. Hiljaa liukuvat venheet. Airojen varjo kiemurtelee vaaleassa vedessä kultaisena rihmana. Venheissä polvistuvat ritarit punasilkkisten neitojen edessä ja soittavat.