United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vasta, kun taivahat luo sekä maat ihaloiset ja uudet Herra, niin Pohjolan laulaja alkavi, ei väsy konsaan. Aamusta iltaan. Kas ruskoa, kuin kultaisna Se idäss' tuolla heilamoi, Jo nousi armas aamunkoi Oi neitonen, sä nouse pois, Tuo rusko muuten poistua vois, Se suudelkoon sun liekki syöntäsi Ja lentäin taivoon vieköön mielesi!
Kohta jo Korsika jää kera Sardinian vasemelle, Oikeellen Baleaarit jää Pityuusien kanssa, Kolmann' iltana lasketahan jo Ibeerien aukkoon, Aamu kun alkavi taas, eteläänpäin kääntyvi kulku. Siinäpä synkistyi yht'äkkiä taivahan ranta, Synkkeni myös merimiehien mieli, kun uhkaavaisna Afrikan äärilt' ilmautui iso kaapparilaiva. »Kaupit, antaukaa!
Sävel alkavi ensiks hiljaa Värähdellen ja uinaillen, Vaan kohtapa kuin satakielen Liverryksenä helmeillen. Jo syttyvät mustat silmät, Olentonsa jo tulta saa, Elävyyttään intosa rinta Tunteissahan aaltoaa. Autuutta hän nuoruuslemmen Laulussa nyt tulkitsee, Miten nuortuvi intohimosta, Koko hengen se hallitsee.
He ryntää päin Ja yhteen iskee, Kuin aalto ja karinen ranta, Ja alkavi hirveä leikki. Käy ympäri ankara kaiku Kiväärein ja tykkien jyskeest'; He, oksentain tulta ja savuu, Nyt antavat kuoloo kylmää, Ja torvi soi, Ja trumpu pauhaa, Ja kumisee kultanen kangas, Kosk' Tuonelan enkeli niittää.
Nyt taas sota suuri Jo alkavi juuri, Kuin lumesta muuri On valmisna. Nyt palloset tuiskaa, Ne tuiskaa ja luiskaa, Ja poikaset huiskaa Niin nopsana. Hei uljahat veikot! Nuo kömpelöt peikot, Nuo hölmöt ja heikot Kiin' ottakaa! Te säästäkö elkää Sen kuhnurin selkää, Ken sodassa pelkää, Se löylyn saa. Sill' into ja kunto, Ja tahto ja tunto, Ja rohkea luonto Tarvitahan, Kun puolesta valon.
Minä astuin Tapion etehen ja lausuin: »Tee mulle sukset! Mun mieleni palaa kotihin, ovat ahtahat linnasi ukset. Mut tyttöni vien minä päähän tien, vaikka tielle sille mä vaipuva lien!» Teki Tapio sukset ja varoitti: »Toki poikani matkalla muista, kun ilta alkavi hämärtää, maja laittele laakson puista niin tiivis ain, ett' taivahain ei tähtöset lävitse tuikkine vain!» Se Tapio peijakas puijasi!
»Kilvellä uskon ja miekalla hengen Taistele aina ja lohdutust etsi Taivahan atriast, Ja kunnian kultasen kruunun Saat Sionin kaupungis.» Alkavi taasen laulu ja soitto, Ales hän kumartuu, neitonen kaino, Alttarin juurehen, Ja rintansa nousee ja vaipuu Ja poskensa liekehtii.
Pian kettua pesästään tapasiki: "Kas, kettu, mun kyyhkyni, lintusein, kas! Ootko moista sa nähnyt, virkappas?" "Anna tänne". Hän antoi. "No, kyllä kai; Vaan onpa puutteitakin, eikö vai? Sulat, näetkös, lyhyet muodoltansa". Jop' alkavi kyniä paistiansa. Poika huus'. "Pitää laskea pitempiä, Näm' ei kannata, korista". Jopa paljas on "Peto!" ja repaleissa. Pojan pakahtuu syömensä.
Sitä kuulevi pedot ja metsän puut ja aika ja aamurusko. Mut yksi on herra herrallakin, jota pääse et palvelemasta. Näät siinä, miss' alkavi velvollisuus, siin alkavi elämä vasta. Ja sen on meri ja sen on maa ja sen on metsän valta ja vaikka sa kylästä väistytkin, et väisty sen voiman alta.
Maalannut olet Marjatan. On omasi impi sorja. Nouse Herraa kiittämään maan lapsi, tomun orja!» Vaan se tumman Tuonen lintu lauleleepi tälleen: »On mennyt onni, alkavi taas tuskan aika jälleen. Houkka! Lepoa luulottelet saavasi Lumikilta, lepoa, jota sinulle ei antanut joulu-ilta. Ken kerran Hiiden oma on, se Hiiden omaksi jääpi.» Niin raskahasti taideniekan sydän sylkähtääpi.