United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja niillä, joilla on enimmän voimaa, on vaikeimmat vastavoimat voitettavanaan. Korkeana kuin taivas, kauniina kuin maa, surullisena ja suloisena kuin syystouko, joka sen harjalla aaltoaa, niin kaartui kuolevaisen kohtalo hänen mielessään. Mutta ei suuri yksin ollut suurta hänelle. Myös kaikki pieni ja vähäpätöinen saattoi hänen mieltään kiinnittää.
Kaunis valhehaamu, Ken olette? Jos teille pahoin tein ma, En sitä aikonut. Kun piru kiusaa, Hän kiusaa haamuss' enkelin. Oi Luoja! Niin rukoilkaa! Se sopii. Menkää pois Ja rukoilkaa, muuks' sydäntänne älkää Te käyttäkö, se nimeänne tahrais. Sanoja käyttäkää, jotk' aaltoaa Maast' aina taivaasen, ja rukoilkaa, Rukoilkaa, ehk' on Luoja kuitenkin Yht' armias, kuin hän on hurskaskin. Kuudes kohtaus.
Sävel alkavi ensiks hiljaa Värähdellen ja uinaillen, Vaan kohtapa kuin satakielen Liverryksenä helmeillen. Jo syttyvät mustat silmät, Olentonsa jo tulta saa, Elävyyttään intosa rinta Tunteissahan aaltoaa. Autuutta hän nuoruuslemmen Laulussa nyt tulkitsee, Miten nuortuvi intohimosta, Koko hengen se hallitsee.
Jo kajahti kangashiekka, jo pemahti peltomaa, kumu kuuluvi nurmen alta, aho liikkuvi, aaltoaa sielt' astuvi Mannun joukot, peri-isännät ilmautuu, esivainajat vainioiden ja Kammojen kansa muu. Yli aaltojen, alhojen, vuorten näin Väinämön soitto soi, se kuorehen sielua loihti, se luontohon laulua loi.
Nyt kaikki toinen toisihinsa saa, mut kuka aallon neittä armastaa, sen mieli aallon lailla aaltoaa, sen sydän haavanlehden lailla sykkää; vain tullen joskus illan valkean se tuntuu unelmiinsa uupuvan ja käyvän lepoon lailla Metsolan, mi hetken huoahtaa kuin huolta mykkää. Ah, toivo turha!
Niin nousi, astui portaillen Nyt sulho, morsian. Valoa läikkyi kansallen Yön mustan helmahan. Ja nuorikot on ylevät, Kuin kaksoistähti lempeät. Ja kansa kuiskuttaa: "Hän haastaa, kuunnelkaa!" "Pois muistot!" sulho lausahtaa, "Pois muistot katkerat! Nyt onnenkevät aaltoaa Sen laineet loiskuvat. Häähuoneesta ne ouruaa Ja vapautta lahjoittaa." "Vapaus! kuulitko?" Keskeytti kansa jo.
Mut taru kertoo, ken siihen luottaa? Tuo laulu kuollut ei vieläkään: Se aikaa rinnoissa kansan vuottaa, Jolloin taas virkoisi elämään. Ja kerran koittaapi uusi huomen, Ja loppuu velttouden pitkä yö, Ja sykkää uljaasti sydän Suomen, Ja suurten toimien hetki lyö. Ja silloin laulu, jonk' unhe peitti, Sydänten kätköstä kuohahtaa, Kuin virta uljas, mi jäänsä heitti Ja paisuin riehuu ja aaltoaa.
Kaks mieltä ah! mun rinnass' aaltoaa, Ain' irti pyrkii toisestansa toinen. Käsvartens' iskee lemmen liekkumin Maailmaan kiinni kiihkeästi toinen; Väkisin pyrkii valko-lentimin Ylhäiseen kotiin mieli toisenmoinen. Oi, onko ilmass' henkilöitä, Jotk' alla taivaan haihattaa, Niin kultasatein alas vihmokaa, Valolla kirjailkaa mun elon öitä!
Jos ei muuta, niin poltanpahan edes piipun tupakkia, tupakin sanotaan karkoittavan nälän. Unen sanotaan ajavan nälän pois vaan minua ei nukuta, mieleni aaltoaa liiaksi. Ja toisekseen ei tuota tulenruokaakaan, tuota Lind'iä, ole paljon uskomista, hän voisi maatessani kuristaa kulkkuni. Ruoka ei maista minusta millekään; joka ei ole tottunut, siitä ei käy syöminen näin myöhään.
Ilma synkistyy; myrsky nousee vonkuen ja kohisten; muut kumartuvat hämmästyneinä maahan, Bileam jatkaa: Mut silloin sankar' astuu linnastaan, Kuin vuorest' aurinko, ja taivas seestyy Ja myrsky vaipuu hämmästyksissään. Maa valoa ja lämmint' aaltoaa.