United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !


CANZIO. (Eriks.) Mikä turhuuden ja vakuuden sekamelska! Canzio, sinä rosvon kourilla hävitit tämän olennon kultasen kesän, kesän, joka niin armaasti säteili sun päälles ja sulki sun kukoistavaan helmaansa. Mikä teos! (Mariamne tulee oikealta) Entinen morsian, miksi lähestyt? Mariamne, kuinka äänetön ja kalvea ja kuitenkin niin jalo ja korkea! Niin olet, mutta oletpa myöskin peloittava, niinkuin se torni joka päällemme kallistuu ja kerran meidän runtoo. (

Niin sanoo nuori joutsen". "Sen teen mielelläni. Minä rukoilen isäni kuninkaan antamaan kultasen renkaan ja panen sen kauniin linnun kaulaan".

Ihme kaikkein ihmeitten seassa. Sinä kultasen päivänpaisteen ja sumuisten pilvien ijankaikkinen sekamelska ilman päätä ja perää, sinä himphamppu! Onko siis ihme, ettemme koskaan opi tuntemaan tänlaista eläintä? EEVA. Hevonen eteen, Aapeli! Kyyti! AAPELI. Sinä kopeilet? EENOKKI. Kyyti? Arvaas minkäkaltaisen kyydin tästä olisit ansainnut?

Noiden kolmen onnettomuutta tuottavan kultasen omenan omistamisesta ja kauneuden maineesta kiistelevien jumalatarten osat olivat annetut kolmelle hovin kauneimmalle nuorelle neidelle. Ihanin ja suloisin heistä oli Afroditen osan näyttäjätär, kauneudestaan kuuluisa Ebba Sparre.

»Kilvellä uskon ja miekalla hengen Taistele aina ja lohdutust etsi Taivahan atriast, Ja kunnian kultasen kruunun Saat Sionin kaupungisAlkavi taasen laulu ja soitto, Ales hän kumartuu, neitonen kaino, Alttarin juurehen, Ja rintansa nousee ja vaipuu Ja poskensa liekehtii.

Kun viimeks yhdyin sun, Ol' uhka pakkanen, Kuin hangen selkä mun Myös sydän talvinen. Vaan tuike silmäsi Mun mielen virkisti, Ja huulen-hohtosi Mun rinnan hauteli. Myös lempi-silmillä Meit' taivas katseli, Ja eron hetkellä Kasvomme kasteli. Laulapas, mun kultasen', Nurmi vihannoi! Kuules kuinka kerttunen Pensastossa soi! Laulus on Lempe'in, Soittos on Suloisin, Kuulla kuin voi.

Nään taakseni taantuvan taantumistaan Ajan lapsuus-onnen ja uskon, Ja menneisyyteni taivaalla vaan Nään kultasen kaunihin ruskon. Olin onnellinen kun luojassani Näin taaton hellän ja rakkaan: Hänen suojassaan kun lienen vain, Heti vaikerruksista lakkaan. Vaan nyt on lapsi jo viisastunut, Tuon unelman maailma vienyt, Ihannett' en usvaksi arvannut, En luojaani luonnoksi tiennyt.

Siis kuole, Anian, kuin sankari, muuta sinne ikuisen kesän pyhille kunnahille, ja kuolemas, mi täällä meidän erotti, siellä taasen kerran meidän yhdistää, lyöden yli kolkon juopan eteheni kultasen sillan sun luokses. ANIAN. Oi ääni lempeä, täysi helleyden armautta, kuin tähden kyyneleinen kiilto etäisestä sumusta! Minäkö sen äänen soinnussa en kuolisi kultani edestä ja edestä mun maani!

ANIAN. Ja tuolla hongisto helottaa alla kultasen kuun. MARGARETA. Ja joki sinivyönä välkkyy tuolla niitun helmas. ANIAN. Ja aavistaen kajastaavi tuolla vuoren komeroinen jyrkkä. MARGARETA. Ja tähdet taivahalla hymyilee. ANIAN. Kas, tuossahan jalona kuin sota-orhi loistaa seitsentähti ja pohjaan viittaa levotonna kaulansa, alas kohden sodan valkeita hän viittaa, sinne mihen retkeni on kulkeva nyt.

Ollen hallituksen nöyrä renki muistettiin häntä usein palveluksistansa toimikuntia asettaissa. Tämä oli sulonen voide kunnianhimollensa, joka usein pääsi näkyviin. Rikasten sukulaistensa kera oli käytöksensä kotipaikalla kärsimätön. Hän vaati vertaisiltansa täydellistä alamaisuutta ja muistutti joka tilassa oman itsensä olevan sen kultasen vasikan, jota tulisi kumartaa.