United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mun mietteissä turmeltuneissa Hyvä luontokin turmeltuu, Havutuoksuhun, lauluhun kuusen Sorasointuja sotkeutuu. Kylätielle mä taaskin tahdon, Vihavimmahan, taisteloon! Myös katkerat mietteet siellä Elon sointuvat soitantoon. Talvilaulu. Mä surra, mä surra, mä surra voin vaan, Niin kylmät ovat tähtöset taivahallaan. On maailma kolkko, kylmä jäässä.
Suo että sun helmahas peitän minä raskahan, sairaan pään, suo että sun helmahas heitän minä mieleni murheen tään. Maa on niin autio, tyhjä, sinä yksin täys kuni yö, min taivaalla tähtöset tuikkii, min varjoissa valtimot lyö. Oi, yöni hellä ja hiljainen, sinä yöni suuri ja tumma, ota helmahas päivän uupunut laps! Mun on niin kammo ja kumma. KUKA ON H
Luonnon lapsena kasvoi kansa, nukkui honkien huountaan, uneksi uudesta onnestansa, heräsi aaltojen loiskinaan; huuhtia raaten, kaskia kaaten voimoa elämän nisistä joi, metsän Mielikin povella maaten luonnon luottehet kuulla voi. Siellä suojana hongan juuri, taivon tähtöset päällä pään, kasvoi Suomen sukuni suuri, yleni henki heimon tään.
Hiljaa! Tähtöset tuikkii:
Oi, tuli kirkas, Tähtöset kauniit. Voi, väri-vaihtelot Ahjossa oi! Valkeat liekit, Armahan armaat Tuliset kielet, Ken teitä loi? Syömmeni myöskin Ahjo on: siellä Himmeä toivon Tähtönen vaan Tuikkivi toisin Vuoroin, lieke Uskon on toisin Loistehessaan. Rautoa liekit Leimuvan ahnaat Nuolevat kunnes Se pehmeeks' saa. Syömmeni tuskat Mieltäni myöskin Vaivojen ahjossa Kirkastaa.
Pian tuikkivat tähtöset taivaalla; etelämerien suloinen yö peitti vaipallaan vähän aikaa sitten riehuneen ja kuohuneen valtameren, joka vielä nytkin lainehti jotenkin raskaasti, mutta tasaisesti, tuudittaen meitä onnettomia haaksirikkoisia sikeään uneen. Sitä me jokainen olimmekin vailla.
Minä astuin Tapion etehen ja lausuin: »Tee mulle sukset! Mun mieleni palaa kotihin, ovat ahtahat linnasi ukset. Mut tyttöni vien minä päähän tien, vaikka tielle sille mä vaipuva lien!» Teki Tapio sukset ja varoitti: »Toki poikani matkalla muista, kun ilta alkavi hämärtää, maja laittele laakson puista niin tiivis ain, ett' taivahain ei tähtöset lävitse tuikkine vain!» Se Tapio peijakas puijasi!
Ja kädessä malja ja seppelpäin ohi Minervan templin me kuljimme näin. Yks filosofeerasi, toinen lauloi ja kolmansi katu- tyttöä kauloi. Sa seisoit templisi portahilla ma kuljin varjossa viileen illan. Ja poimut vaattehes valkean loisti ruskossa päivyen laskevan. Sun nähdessä silloin mun seisahti syön kuin Arkipelaagissa aalto yön. Ja aallossa taivahat kuvastui ja taivahan tuhannet tähtöset ui.
Isä pyyhki kyynelensä, Antoi Elsan suuta: »Rakas lapsi, kiitos Herran, Eipä tämä muuta Pieni ero lyhyt aika; Ehkä Isä korjaa Murheellisen majoihinsa, Eloon kuolon orjaa.» Joulukuusi. Sali on hohtavan kaunis, Keskellä loistava ai! Kuusonen vehreä siinä Kallihin pukimen sai: Latvassa tähtöset kulta An' armahat säihkyilee, Oksilla hopean härmä Ja käpyset välkkyilee.
Mutta hän makas Jumalan huoneen oven edustalla kasvot käännetyt ylöspäin, ja uudenvuoden tähtöset valaisivat hänt' alas. Ristihin liitetyin käsin ja tyynt' onnellisuutta puhuvin katsehin makas tuo nuori lappalainen odottaen kuolemaansa. "Herra, tule pian ja kanna minut kotihin!" Sädekiilto kimalteli lumella ja levittäytyi Kautokeinon laaksoon.