United States or Burundi ? Vote for the TOP Country of the Week !
HERRA TOPIAS. Tänne, ritari! Tänne, Fabio! Nyt lyömme tuumamme yhteen ja keksimme jonkin viisaan neuvon. VIOLA. "Sebastian" hän sanoi; veljen kuvan Ma tunnen peilistäni heijastuvan; Mun kaltaiseni olikin hän vainen, Ja tapa, puku, käytös samanlainen. Vain häntä matkin. Näin jos on, niin myrsky Suloinen on, ja maire meren tyrsky. HERRA TOPIAS. Oikein kunniaton raukka ja pelkurimpi kuin jänis!
On hyvä todistus ja merkki siitä, Ett' Edwardin et verta kaataa kammo. Tee liitto tämän sairauteni kanssa; Kovuutes olkoon niinkuin käyrä vanhuus, Jok' aikaa kuihtunehen kukan katkoo. Sa häpeässäs elä nyt ja aina: Nää kirouksen sanat mielees paina! Nyt vuoteeseen, ja sitten hautaan vainen! Se eläköön, kell' arvo on ja maine!
"Jokivartta pitkin Kävelin ja itkin: Lapseni aaltoon hukkunut lie. Löysin lumenpäljen, Siinä jalan jäljen, Siit' oli surmaan lapseni tie. Mieheni läks ensin, Häntä etsin, lensin, Lintuna, joit' on puoliso pois. Hän jos hukkui, kuoli, Elämästä puoli Mult' ikipäiviksi riistetty ois. Hukkunut ei vainen, Kurja, armahainen, Pois paken' aaltoisen meren taa.
Elä vainen, sulho rukka, Kiellä neittä kellarista, Elä aitasta epeä; Ei neittä ison koissa, Eip' on kielty kellarista, Tok' ei aitasta evätty. Puolusta neittäsi. Ellös meiän neioistamme, Ellös sie pahoin pielkö; Seiso seinänä eessä, Pysy pihtipuolisena, Elä anna anopin lyöä, Eläkä apen torua, Elä vierahan vihata.
Työhön sulle tarjoilee Luoja voiman tulta. Valon vainiotakin Myöskin halla haittaa. Vanhain vaivain viljankin Surma tahtois taittaa. Vanha polvi poistuvi Nouse, nuorukainen! Tarmoin tartu työhösi, Siinä vartu vainen! Suomi-äiti kutsuvi Luokseen lapsiansa, Ettei surma sortaisi Hänen armaitansa. Ken ei kuule, uniin vaan Tuhlaa voimiansa, Pettäjänä isänmaan Auttaa sortajaansa.
Heti neito kiusalla ottaa Ens parhaan miehen noin, Mi vastaan tupsahti tiellä; Nyt poika on onnetoin. Tuo vanha juttu on vainen, Mut aina se uudeks saa; Ja kelle noin kävi juuri, Sydän hältä se ratkeaa. Kun laulun soivan kuulen, Min muinoin lauloi hän, Niin tuskasta melkein luulen Tän sydämen särkyvän.
Lunt' ei paljon Kyrön aavamailla; Usein hietaisena tiehyn selkä Rohui kelkan alla vetäissämme Tuo se liekin ollut pelastaja Ett'ei veri suonten käynyt jäähän Monta asuntoa kiertelimme, Vilu pintaa vihloi, nälkä vatsaa, Vaan ei avun alkua missään tullut, Eikä kukaan vienyt tavaroita; Yksi sanoi: entisest' on kyllä, Toinen: ovat liijan kallihia Kallihia! vaikka yhtä leipää Kauhastamme anelimme vainen.
Jos nyt vanhemmat tulevat, mitä he vainen ajattelevatkaan? Emma, tehkäämme sovinto! Sovinto? ALFRED. On hassua meiltä, että tällä tavalla kulutamme kauniin aamumme. Nytkö vasta sen huomaat? ALFRED. Niinpä vainen, lähestyn sinua ensiksi. Olkaamme ystäviä. Että noin voit kiusata minua! Ja nyt sanot sinä minun tähteni nuo sanat? Miten? Sinä vaadit vielä...? ALFRED. Sanotko siis? Mutta, Alfred...
Se kasvanut ei talliss' ole lain, Ei koulunkäynyt, säätyhevon lailla; Se vapaan ilman laps on, ja sen sain Ma Kumanian aukeili' aromailla. En sitä konsanaan ma satuloi, Ma ratsastaissa loimell' istun vainen; Mut kun käyn selkään, lentää se min voi, Se, näet sä, salaman on heimolainen.
Tää vanha Musti hyvänen On peru aikain entisten; Hän kotoisin on Spanjasta, Ties äiti kertoa. Sen näkikin jo turkistaan, Kun mörisi hän nurkassaan; Mut miten Pohjolaan hän sai, Ei kenkään tiennyt kai. Kyll' oli vainen hänkin vaan Voileipää syönyt aikoinaan, Mut nyt hän tyytyi vähempään, Mörisi näljissään.