Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Mut taru kertoo, ken siihen luottaa? Tuo laulu kuollut ei vieläkään: Se aikaa rinnoissa kansan vuottaa, Jolloin taas virkoisi elämään. Ja kerran koittaapi uusi huomen, Ja loppuu velttouden pitkä yö, Ja sykkää uljaasti sydän Suomen, Ja suurten toimien hetki lyö. Ja silloin laulu, jonk' unhe peitti, Sydänten kätköstä kuohahtaa, Kuin virta uljas, mi jäänsä heitti Ja paisuin riehuu ja aaltoaa.
Voitot, joit' ei unhe peitä, Mitkä Suomi saaneekin, Kunnian ne seppeleitä Haudalle on Lönnrot'in. Juhana Vilhelm Snellman. Ja Suomen kansa nousi, havahtui unestaan, Kun uuden ajan henki puhalsi yli maan. Nyt ajan aaltoloille loi katseen himmeän: Ol' outoa niin kaikki silmissä heräävän.
Hän luuli olevansa likempänä rakastettuansa, kuin hän koskaan oli ollut; nyt ei kukaan voinut riistää sitä häneltä: ei vanhempien ennakkoluulot, ei aika, ei ikä, ei unhe, sillä hän tiesi, että hän kerran kuitenkin, nuorennettuna ja taasen lapsena, tapaisi nuoruuden ystävänsä nuoruuden iankaikkisessa kevät-valtakunnassa. Berndtsson riensi heti tapaturman jälkeen Tukholmaan.
CRESSIDA. Profeetan sana olkoon tuo! Jos minä Hiuskarvan vertaa valastani väistyn, Kun aika vanhuuttaan on muistiton, Kun sade pois on syönyt Troian muurit, Sokea unhe niellyt kaupungit Ja soraks survottu on mahtivallat, Niin tarinana petolliset immet Suvusta sukuun pettuuttani viekööt.
ROMEO. Ei, lepo mulla oli herttaisempi. LORENZO. Varjelkoon Herra! Rosalinan lempi? ROMEO. Kuin? Rosalinan, isä hyvä? Ei! Sen nimen ja sen tuskat unhe vei. LORENZO. Sep' oivaa! Vaan miss' olit oikeastaan? ROMEO. Ennenkuin kysymykses kerrot, vastaan. Ma pidoiss' olin vihamieheni, Siell' äkisti mun joku haavoitti; Ma samoin tein; ja kumpaisenkin haavat Sun pyhän lääkkees kautta avun saavat.
Kun näen, kuink' ihminen ja ruohokin Samalta taivaalt' usmaa saa ja poutaa, Rehottaa nuorna rinnoin riemuvin, Sen kukoistuksen kunnes unhe routaa: Tään nähdessäni katoovaisuuden, Sun nuorta kuvaas aattelen ma aina, Kuink' aika tuhon kanssa kilpaillen Sun nuoren päiväs koittaa yöksi painaa. Sinusta sotaa käyn ma ajan kanssa, Se minkä vie, sen luon ma uudestansa. Miks kärsit ajan hirmuhallintaa?
Muistot kertoo vainajasta, kertoo elon-työstä sen, Mit' ol' ennen Suomen kansa, ja mit' on se jälkehen. Pois kun lähti Wäinö maasta, hylkäs kansans eksyneen, Jätti soiton jälkehensä, tenhovoiman, kanteleen; Mutta katos mahti maasta, lähtiessä mahtajan, Unhe valtas laulun vallan, vallitessa vierahan.
Nyt taru aioista muinaisista On vilpas, eloisa muistossain: Sen sain kai kansani jutelmista, Tai lienen kuullut sen unissain. Se haamun nostaapi valoisalle, Jonk' unhe peitti jo vaipallaan. Kenties lie jäänyt sen vaipan alle, Mä luulen, parhaimmat Suomenmaan. Jo heräs Suomi ja ääntä kuuli, Jot' omat kuusensa huminoi, Ja Nuijataistelun vilpas tuuli Pois sumut Suomesta synkät loi.
Kiittämätön unhe Tuon vanhan tuttavuuden ennen nielköön, Kuin sääli saa sen ilmaista. Siis, pois! Kovempi korvani on pyynnöillenne Kuin voimalleni porttinne. Mut merkiks, Ett' olit ystäväni, ota tuo. Nyt loppu keskustelun on, Menenius. Tuo mies, Aufidius, Roomass' oli paras Mun ystäväni; mutta nyt sä näet AUFIDIUS. Olette aina kaltaisenne. 1 VAHTIMIES. No, herra, onko nimenne Menenius?
Päivän Sana
Muut Etsivät