United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Työ lopuss' on, Maa teidän on, Sigismund meidät hylkäs. Siis paras mun, kun astun kuolemaan. Tok' armahtakaa pientä joukkoa, Mi jäljell' on mun lippukunnastani. Mun oli käsky, miehuus oli heidän. Ja isänmaata jos te rakastatte, Sen hyväks säästäkää sen jalot miehet. Teit' armahdin ma kerran, silloin sanoin: Voi sitä, joka tämän armon rikkoo, Ma palajan ja poiss' on silloin sääli.
Heti kun katsoit, hylkäs taivas sun, Ja Hornan suu sinulle aukes! Hurskas sauva! Miksi, miksi. Sinut miekkaan vaihdoin pois! Pyhä tammi! Lehväis kieltä Jos en koskaan kuullut ois! Taivaan korkeus! Miks sinä Mulle satuit näkymään! Ota kruunus, ota, minä Sit' en kelpaa pitämään! Oi, ma avoinna näin taivaan, Autuaitten kasvot näin! Sentään maassa toivon' asuu, Taivas pois on mielestäin!
Ja Heljä hän nauraa ja itkee ja suuttuu, ja mielensä tummuu ja mustaksi muuttuu. »Hän hylkäs mun!» Voi, häpeää, murhetta unhoitetun!
Tuli kevät, nietos suli mailta, Myötään vieden puolet orahista; Tuli kesä, rae kulki mailla, Kaatoi maahan puolet tähkäpäistä; Tuli syksy, kaikki ryösti halla. Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui: Paavo parka, kovan onnen lapsi, Sauvaan tartu, Herra meidät hylkäs; Miero raskas, raskahampi nälkä! Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.
Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui: Paavo parka, kovan onnen lapsi! Sauvaan turvaa, Herra meidät hylkäs; miero raskas, raskahampi nälkä. Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: Herra koettelee vain, meit' ei hylkää; pane leipään puoleks petäjäistä, kaksin verroin minä ojaa kaivan, mutta Jumalalta kasvun toivon.
»rohkeat ja rehelliset, kiitettäwät käytöksissä! werellä ja woimallansa suojeliwat sukuansa, wapautta warjelivat, koska Suomen koko seura piti onnen yhteisenä.» Silloin olisi tietysti suomeksi runoilevainenkin leipänsä löytänyt. Mutta »Sitte tuli toinen aika aika muita awarambi, jossa Suomen joka sääty etsi omaa etuansa, hylkäs' toisen hyvän onnen hylkäs' kansan kunniangin.
BILEAM. Niin suuren työn Tahtoisin tehdä: suvut sulattaa Ja heille Jumalani lahjoittaa, Puhaltaa heihin hengen hengestäni! Tuo vahva aatos paisuu mielessäni, Se valtaa mun ja tempaa taisteluun, Mut toista täytyy. Moab mahdoton Pelastaa on: se hylkäs saarnani, Ja minut minuss' oman henkensä Elävän, uudistavan luomisvoiman.
Kyll' lauluni on entinen, Ei muuttuneet oo sanat sen; Mut sydän muutti kai sisimpänsä: Ei tunne entistä itseänsä. Wäinämöisen kantele. Wäinö mielin murheisin Maan hylkäs isiensä, Niin kanteleensa kuitenkin Hän jätti jälkehensä. Ei sittemmin oo kuitenkaan Tuo kannel soinut milloinkaan. Tää kantele, niin kerrotaan, Jäi onnen tuottajaksi: Kun soipi se, se soitollaan Saa Suomen onnelaksi.
TYKO. Mut kohta taasen ilo masentui, Siin' ilon kunnahalla seistessämme, Kun korvihimme riensi sanoma Kovasta isästä, mi hylkäs poikans, Ja epäilys myös poveheni tunki, Olisko impeni viel' uskollinen. MAUNO. Se kysymys nyt jääköön. Tuossa, tuossa Jääkylmänä sä tytön nähdä saat. TYKO. Mä tiedän kaikki. Hän on onnellinen, Nyt päätetty on sydämmensä tuska.
Monikin kerroin tuhansin Kapakkaan juomaan juoksi, Vaan viimein itsens surmaskin Myös saman viinan vuoksi. Ei kalua niin kallista Kuin terveys ja järki; Vaan juoppo nämät viinalla Hävittäin hylkäs, särki. Jokainen, yksin mato maan, Sois surman voivan voittaa; Juomari raukka yksin vaan Osakseen surmaa koittaa.