Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
Tytöt katselivat haudan päällystä. Reeta alkoi lukea taulusta kirjoitusta, joka loppui näin: Jätti jälkeensä yhden lapsen ja kaksi sisarta. Taulun takana oli virren värsy: Ajalla joll' emme ajattele, tulee meill' tuoni vieraaks' Siihen asti sai hän luetuksi, kun mieli murtui itkuun. Lapset kun näkivät Reetan itkevän, tekivät samoin. Samppa joutui vasta loppuun.
Niinkuin Balaton'in pinta Esikkon' ol' kaunoinen; Niinkuin Tihany-vuoren rinta Toivon' nousi korkeellen; Täys' ol' perheonneni, Kuin Füred'in rypäleet Mutta Tuoni katkasi Maiset riemut, toivehet: Tauti julma taloon hiipi, Kallistihe kätkyehen, Poskusilta ruusut riipi, Kohta kasvoi enkel'-siipi Hartiohon pienosehen.
"Kohtalo osoitti Pietarille kuitenkin ennen pitkää, että hänellä vieläkin oli jotakin kadotettavaa, kentiesi enemmän kuin monella muutoin onnellisemmalla. Hänen lempeä, jumalinen puolisonsa oli viime vuosina riutumistaan riutunut ja Tuoni vapautti hänet viimeinkin kärsimyksistä. Pietari seisoi kuolevan vaimonsa vuoteen vieressä toivottomuuden ilmielävänä kuvana.
Nousee rintaan niinkuin kaiho kumma: jotain kallista on mennyt pois! Elämäkö? Ei, on tuoni tumma... tää on harmajaa kuin hallaa ois. Haihtunut lie elon aika parhain, toivot, taistot, tuskat päättyneet; miesnä seison, mistä lähdin varhain, eessäin öisen synnyinseudun veet. Lehti keltainenko lensi?
Viikot vieri, leipä loppui tauti yltyi uudelleen; Houreihinsa torpan väki taasen vaipui vuoteelleen. Ken nyt virvoitusta tuopi? Orpo valvontaan, Nälkähän on nääntyneenä eikä jaksakaan. Tuoni tuopi rauhoitusta vanhemmat ja lapset vei. Taudin tuskaa, vaikerrusta äsken kuului nytpä ei. Orvon kyynel loistaa vainen, kuuluu huokaus: Onni loppui häitä: olla muiden lohdutus.
Jo soljuu venho verkalleen tummaa vettä. Hiljaisin aironvedoin soutaa Tuonelan tytti. Katseensa tähtää kauvas, tuonne missä lähestyy Tuoni. Kenen voimakas, kaikki kadottava hävityksen ruhtinas mukanaan tuopi? Kalpea nuorukainen, vartesi osottaa voimaa joka jäntereessä, miten olet antanut itsesi voittaa?
Lyhyt onpi elämänsä juttu: Pitkä tiensä, ahdas maailmansa, Muust' ei huolinut kuin lauluistansa. Nuori oli. Tuoni isän vei. Peri maan ja tuli isännäksi. Teki lauluja, vaan työtä ei. Vietiin maa. Hän mieron tielle läksi. Vanhaks tuli, käyräks varreltansa, Sama vaan ain' oli luonnoltansa.
Ei minua muut sanoisi, Akat saatanat sanovat, Pakanat panettelevat, Varajavat poikiansa, Luulevat lutuksiansa, Minun pienen pettäväni, Katalan kaottavani; Piru heitä pettäköhön, Tuoni heitä toivokohon, Tytöt Kalman katselkohot, Maanitelkohot Manalan. Mitäpä suree sanoista.
Eroitti varhain sun jo tuoni meistä, Vei kesken viljan korjuun aljetun Ei sentään silmä tummu kyyneleistä, Kun jalon toimintasi muistaa sun. Ei itkemist' oo sankarmuistojamme, Ne meitä työhön aina kehoittaa Ja työllä parhain kunnioitustamme Myös voimme Castrénille osoittaa.
Moisen sydämen sa sorrat Ja sitä lemmeks sanot. VALPURI. Silmäni, Himeät kyyneleist', ei kestä kauan Valoa päivän enää; ennen kuin Ne Tuoni ummistaa, on äiti armas, Pyhäinen kirkko, hunnun mulle suova. AKSEL. Oi, Jumala! Mun Valpurini nunnaks! Nää hiukset, silkinhienot keltakutrit Pois kerittäisiin; vartalonsa kaunis Vaatteeseen mustaan, paksuun verhottaisiin!
Päivän Sana
Muut Etsivät