United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Viikot vieri, leipä loppui tauti yltyi uudelleen; Houreihinsa torpan väki taasen vaipui vuoteelleen. Ken nyt virvoitusta tuopi? Orpo valvontaan, Nälkähän on nääntyneenä eikä jaksakaan. Tuoni tuopi rauhoitusta vanhemmat ja lapset vei. Taudin tuskaa, vaikerrusta äsken kuului nytpä ei. Orvon kyynel loistaa vainen, kuuluu huokaus: Onni loppui häitä: olla muiden lohdutus.
Silloin talon vävylle ei annettu mielikaupassa iltasta! Nälkähän minulla oli, vaan kun muistin, että tuo manattu armopala oli syötävänäni, josta talon isäntä oli minulle muistuttanut pari kolme tuntia sitten, niin ei maistunut ruoka. Pyörimään kävi pala suussa. Kova oli tuska sielussani.
Nälkähän se opettaa liikkumaan, silloin kun sattuu ruokaa näkemään. Näyttivät niin keljun näköisiltä ne kirkonkylän talot päällepäin. Ja samaa taitaa olla sisälläkin, nälkä jokapäiväinen vieras, sanoi Antti levittäessään voita leipäpalasensa päälle ja leikatessaan lohen puoliskosta palasta. Sen sanon minäkin, sanoi Tuomas. Näittekö sitä lehmikarjaa tällä puolen kylän sillä kanervikkokankaalla?
Oma syy, että oomme me orjat ja kurjat, oma syy, että meille on onnen oikut nurjat, oma syy, että suorinkin väärähän vääntyy, kuihtuu, kituu täällä tai nälkähän nääntyy! Mitä tehdä? Miks koko kansa tyytyy? Miks kaikki sen kauneimmat alotteet vain hyytyy? Miks nuoriso jäähtyy? Miks on koko suku vain murtuvien kevättoivojen luku?
Jäähdyttää puuronsakin pilalle ja nälkähän sillä raukalla varmaankin jo on, kun on koko pitkän päivän saanut karjan kanssa kulkea. Oikein käy säälikseni poika parka etenkin, kun hän näyttää kivuloiselta ja äitinsä kuului niin pahasti pitävän häntä." Silloin Karja-Anni oli saanut Viikunan lypsetyksi ja melkein kyynelsilmin hän nyt kelkkeällä äänellänsä huutaa huhautti: "Jerikooo! Jeriko hoi!
Hänen mielensä kauas karkaa, ei herroja näitä hän nää: On nälkähän nääntyvä joukko hänen silmissä seurue tää, Tuo sauhu on kalman usmaa ja ruumiita pullot nuo Ja juoma on Tuonelan vettä, on musta ja katkera vuo. Miten onkin hän tänne tullut, mihin kuulua ei hän voi!
Olen syntynyt sydänmaassa ja korvessa kasvanut, Olen kasvanut kansaan kiinni, sen tuntehet tuntenut, Olen nähnynnä kurjan joukon vilutuiskussa värjöttävän. Olen nähnynnä kalpeat kasvot ja nälkähän näännyttävän.
»Oi, sa Tähti, Luojan luoma, anna kengät mulle, että ma ehjänä joutuisin kotimaalleni siunatulle.» Antoi Tähti kengät hälle. Keveämmin hän juoksi. Kuolla oli nälkähän. Tuli hyvien ihmisten luoksi. Koputti tupien oville: »Oi, ihmiset armahtakaa! Aukaiskaa, hyvät ihmiset, mua kuolema ajaa takaa.» Aukaisi ihmiset ovensa ja antoivat hälle ruokaa. Kysyivät, ken oli hän. »Oi ihmiset anteeks suokaa!
Ainut roihuva rovio Elämäni korpiyössä, Sydämmeni lämmin liesi Sammunut sanattomaksi. Enk' ollut luona luopuessa Lohdutusta laatimassa. Kenties nälkähän nukahti Taikka kylmä kangistutti. Nyt kotihin käy, apua Naapurista etsi. Sitten Kuollut kirkkahin vetosin Pesetä. Sidellä käske Palttinoihin, silkkihinkin. Kirstu honkapuun povehen Kaiva, vuole kaunihiksi.
Hänen mielensä kauas karkaa, ei herroja näitä hän nää: on nälkähän nääntyvä joukko hänen silmissä seurue tää, tuo sauhu on kalman usmaa ja ruumiita pullot nuo ja juoma on Tuonelan vettä, on musta ja katkera vuo. Miten onkin hän tänne tullut, mihin kuulua ei hän voi! Mikä tylsytti tunteet hältä, kun hänkin jo mässäten joi?