United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Voi lapseni, kurja on äitis', vaan taattosi kurjemp' on Lupauksia äitisi uskoi vävyn uljahan moision; Niin uskoi äitisi kerran, vaan kohtapa viisastui, Sun taattosi uljas petti, jalo-neitohon armastui. Mut entä hän ruokaa soisi, ei mulle, vaan lapselleen, Jos laskisi nääntyvä äiti etehensä nyt polvilleen?
"Voi lapseni, kurja on äitis, vaan taattosi kurjemp' on, lupauksia äitisi uskoi vävyn uljaan moision; niin uskoi äitisi kerran, vaan kohtapa viisastui: sun taattosi kurja petti ja neitihin armastui. Mut entä hän ruokaa soisi, ei mulle, vaan lapselleen, jos laskisi nääntyvä äiti etehensä nyt polvilleen?
Koko Ruotsin valtakunta oli kuin nääntyvä sankari, joka yöt ja päivät on valvonut paikallaan yliluonnollisissa ponnistuksissa, kunnes käsi on puutunut, polvet hervahtaneet, silmät umpeen painuneet ja sydän tullut toivottomaksi.
Melkein kokonansa ryöppyävän hiedan peitossa makasi siellä janoon nääntyvä ihminen, joka ei jaksanut enää huutaa. Se oli Mansurin poika. Silmät olivat kuopistaan koholla, suu auki ja hän piteli käsillään väkisin vohottavaa rintaansa. Houreissaan ei hän tuntenut Abdallahta; kaikki mitä hän kykeni tekemään oli että pisti sormensa kuivaan kurkkuunsa.
Nälkään nääntyvä lapsilauma itki hänen ympärillänsä, hekin vaipuivat yksi toisensa perästä vanhimmasta nuorimpaan saakka tautivuoteelle. Silloin oli Helluntain aika. Isä oli toki terve ja ponnisti lähes näännyksiin saakka kaikki voimansa syömisen hankkimiseen. Eräänä iltana viipyi hän myöhään jossakin.
Hänen mielensä kauas karkaa, ei herroja näitä hän nää: on nälkähän nääntyvä joukko hänen silmissä seurue tää, tuo sauhu on kalman usmaa ja ruumiita pullot nuo ja juoma on Tuonelan vettä, on musta ja katkera vuo. Miten onkin hän tänne tullut, mihin kuulua ei hän voi! Mikä tylsytti tunteet hältä, kun hänkin jo mässäten joi?
Tuokaat, loihtoni, tuokaat Daphnis kaupungista kotiin. Polttakoon niin kova rakkaus Daphnia kun se on, koska nääntyvä hehko metsälaitumilla ja korkeilla lehtomailla etsii sonnia ja kuihtuneena kaatuu puron varrelle viheriään kahilikkoon eikä muistakaan paeta kolkkoa yötä. Semmoinen rakkaus saakoon Daphnissa vallan, elköönkä olko minulla huolta hänen parantamisestaan.
Hänen mielensä kauas karkaa, ei herroja näitä hän nää: On nälkähän nääntyvä joukko hänen silmissä seurue tää, Tuo sauhu on kalman usmaa ja ruumiita pullot nuo Ja juoma on Tuonelan vettä, on musta ja katkera vuo. Miten onkin hän tänne tullut, mihin kuulua ei hän voi!