Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. toukokuuta 2025
Niin päivänä moniahana haastoi kuuset kukkulalla: "Ei sakene savu pyhäinen Karjalan sydänsaloilla, ei kilise kirkonkellot, vesi ei vihitty pirsku; vainovalkeat näkyvi, purskuvi veri punainen, sotakirves soittelevi virroilla vihisevillä, mailla kastamattomilla." Sanat kätki neiti nuori. Rukoili, kävi ripillä, kumarteli aamut, illat juuressa jumalankuvan; ei sammu povessa poltto.
Kirkkomiesten mukana ensin soudettiin tyyni, pyhäinen ilta, luikittiin pieniä järviä ja kaitaisia niittyrantaisia jokia, käveltiin koskien varret, astuttiin uusiin venheisiin ja tultiin illan pimetessä monien kyläkuntien yhteiseen venhevalkamaan. Rannalla olevasta talosta alkoi minulle maataival seuraavana aamuna.
Hyvin hän tunsikin seurakuntansa ja tiesi jo vanhastaan, kuinka pian tässä maailmassa olojen ulkomuoto muuttuu. Sillä ihana olikin jo heti kohta pyhäinen aamu ja kaikki oli kuin kiilloitettua jälleen. Aamupuoleen oli hiukan sataa pihauttanut karjankynteen ja kun pilvet tuossa ennen aamiaista hajosivat, valaisi aurinko kuin puhtaaksi pestyä seutua.
Et sinä ivannut, impi, pilkannut pyhäinen piika, minä itse se ivasin, pilkkasin poloinen poika; minun omat miel'kuvani ne minua pilkkasivat, omat herjat haaveheni ne minua herjasivat, oman onneni kajastus se minulta mielen murti.
Pyhäinen rauha ja siveä hiljaisuus vallitsi Vuorelassa, joka uinui tutuissa piirteissään talven valkoisten luminietosten keskellä. Mutta tässä äänettömyydessä oli syvää henkeä, ja suuri elämä sykki sen alla... Kaksi vuotta oli Heikki ollut maalla kotona, ennenkuin hän isän kanssa ensi kertaa kävi Niemelässä. Kun siellä vietettiin veljentyttären häitä, kutsuttiin vuorelaisetkin pitoihin.
Moisen sydämen sa sorrat Ja sitä lemmeks sanot. VALPURI. Silmäni, Himeät kyyneleist', ei kestä kauan Valoa päivän enää; ennen kuin Ne Tuoni ummistaa, on äiti armas, Pyhäinen kirkko, hunnun mulle suova. AKSEL. Oi, Jumala! Mun Valpurini nunnaks! Nää hiukset, silkinhienot keltakutrit Pois kerittäisiin; vartalonsa kaunis Vaatteeseen mustaan, paksuun verhottaisiin!
Meille, Rita, koettaa raskas työpäivä. Vaan saat nähdä, meille koittaa joskus pyhäinen rauhallisuuskin. Silloin tunnemme henkien liitävän luoksemme ehkä. Henkien? Niin. Ne ovat ehkä silloin ympärillämme, ne, jotka olemme kadottaneet. Pieni Eyolfimme. Ja sinun suuri Eyolfisi. Kentiesi. me vielä silloin tällöin, elämämme tiellä saamme nähdä aivan kuin vilahdukselta heitä.
Se on ainoa onni, jota täällä toivon.» Hän oli hetkeksi unohtanut Eevin. Katse kirkkautta säteillen seurasi hän valoa, joka tulvana virtaili tunturirinteille. Oli sunnuntai hänen sielussaan, oli syvä pyhäinen rauha. Hän oli kuullut tuskanhuudot omassa povessaan, kuullut valitushuutoja kautta kärsivän ihmiskunnan.
Hääpäivä pyhäinen vihdoinkin nyt likeni askarein kiireisin. Jo olut kannuissa kuohueli ja kunniavahtina odotteli jo koivut edessä rappujen. Kanat lihavimmat kirvehen ja pölkyn välissä henkensä heitti, Jo lehvät permantoja peitti ja ruusunlehdet, sisaret he kirkkomatkalle pukenehet oli rattaat harsoilla, joita ennen oli käyttäneet kartanon morsiamet aina puolen vuosisadan mennen.
Ja silloin on Suomessa sunnuntai Ja sen pirteissä pyhäinen rauha, Ja käki taas helkkyvi koivussai Ja tuulonen lietsovi lauha, Ja laajoina laihot ne aukeaa, Ja saunat notkoissa savuaa. Ja silloin itkee mun muistoni vaan Sitä mennyttä murhettansa: Kun turhaan asteli aurallaan Tämä korven kyntäjä-kansa, Ja kuink' oli pilvistä, pimeää ... Ja ilma niin raskasta hengittää.
Päivän Sana
Muut Etsivät