United States or Heard Island and McDonald Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !


Vaan minä tahdon toteuttaa ihmisen vastuunalaisuuden elämässäni. Uskotko todellakin, että voit pysyä niin suurissa aikeissa täällä kotona? Ja sinun kanssasi myös, Asta. Siis kahden kanssa. Sinä siis kuitenkin voit jakaa itsesi. Vaan rakas Rita ! Insinööri Borghejm astuu reippaasti sisään. Hän on nuorekas, 30 vuotinen mies. Puheensa hilpeää ja rohkeaa. Hyvää huomenta, hyvää huomenta, rouva!

Kuka tietää, eikö suuret, avonaiset lapsen silmät katso meihin yöt päivät. Alfred, se on kauheaa ajatella! Rakkautemme on ollut kuin kuluttava tuli. Nyt se saa sammua Sammua! Se on sammunut, toisessa meistä. Ja sitä rohkenet sanoa minulle! Se rakkaus on kuollut, Rita.

Vaan jos halveksit minua ! Halveksin ! Minä en ymmärrä, mitä sinulla on mielessä. Ooh, sinä et tiedä mitä kaikkea minussa voisi nousta, jos Jos ? Jos minä joskus huomaisin, ettet sinä enään välittäisi minusta. Et enään pitäisi minusta niin kuin ennen. Vaan, Rita, rakkaimpani, se on inhimillinen muutos vuosien kuluessa, täytyyhän sen joskus tapahtua, meidänkin yhteiselämässämme.

Sinä et koskaan ole pitänyt hänestä oikein täydellisesti. Et koskaan! Eyolf ei koskaan tahtonut kiintyä minuun kokonaan. Sillä sinä et sitä halunnutkaan. Minä halusin. Hartaasti halusin. Vaan siinä oli joku tiellä. Aivan alusta alkaen. Minäkö olin tiellä, sitäkö tarkoitat? Et sinä. Et ensi alussa. Kukas sitte? Täti. Asta? Niin juuri. Asta oli sulkemassa minulta tien. Sanotko niin, Rita? Sanon.

Meille, Rita, koettaa raskas työpäivä. Vaan saat nähdä, meille koittaa joskus pyhäinen rauhallisuuskin. Silloin tunnemme henkien liitävän luoksemme ehkä. Henkien? Niin. Ne ovat ehkä silloin ympärillämme, ne, jotka olemme kadottaneet. Pieni Eyolfimme. Ja sinun suuri Eyolfisi. Kentiesi. me vielä silloin tällöin, elämämme tiellä saamme nähdä aivan kuin vilahdukselta heitä.

En, en; minä kerrassaan en voisi! En vaikka kaiken taivaan suloisuuden perisin. En minäkään. Niin. Sinäkään et voisi, Alfred. Niinkö? En voisi. Täällä maailmassa on meidän elävitten koti. Niin, täällä on onni, jota ymmärrämme. Onni, onni Ei, ei; minä en uskalla sanoa sitä! En ajatellakaan. Vaan sanohan kuitenkin. Sano vain, Rita.

Jos sinä olisit aivan varma, että tapaisit hänet taas tuntisit hänet ymmärtäisit häntä ? Niin, niin; mitä sitte? Tahtoisitko vapaaehtoisesti mennä hänen luo? Vapaaehtoisesti luopua kaikesta täällä? Jättää koko maallinen elämä? Tahtoisitko, Rita? Nytkö heti? Niin. Tällä hetkellä. Vastaa. Tahtoisitko? En tiedä, Alfred. En tahtoisi. Ensin tahtoisin olla jonkun aikaa täällä sinun luonasi.

Vaan siinä, jota minä nyt rikostoverinasi ja katumuskumppaninasi tunnen sinua kohtaan näen minä hämärtävän aivan kuin ylösnousemisen Minä en välitä mistään ylösnousemisesta. Rita! Minä olen lämminverinen ihmislapsi! Olla kahlehdittuna elämänsä ijäksi katumukseen ja suruun! Kahlehdittuna senlaisen kanssa, joka ei enään ole minun, minun, minun! Sen täytyi niin päättyä joskus, Rita.

Tahi ylösnouseminen. Ylentyminen korkeampaan elämään. Niin, koko, koko elämän onnen mennessä haaksirikkoon. Haaksirikko, se juuri on voitoksi. Ooh, lauseparsia? Herra Jumala, olemmehan kuitenkin tämän ilman ihmisiä. Me olemme myöskin vähän sukua merelle ja taivaalle, Rita. Sinä ehkä. En minä. Olet sinäkin. Enemmän kuin itse tiedätkään.

En sinä ilmoisna ikänä minä ole sitä toivonut! Vaan sitä minä toivoin, että Eyolf ei olisi meidän kahden välissä. No niin, ei hän enää olekaan. Oo, tuo kauhistava näky! Niin, nuo pahat lapsensilmät! Elä, elä, Alfred! Minä pelkään sinua! Tuollaisena en ole koskaan ennen sinua nähnyt. Suru tekee kiusalliseksi ja häijyksi. Siltä minustakin tuntuu. Rita istuu pöydän ääreen.