Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Minä monta kertaa olen melkeen peloissani sinun tähtesi, Rita. Minä itsekin usein pelkään itseäni. Ja sen vuoksi juuri sinun ei pidä herättää pahaa minussa. Vaan Jumalan tähden, teenkö minä sitä! Sinä teet, kun sinä pirstot paloiksi pyhimmän välissämme. Vaan ajattelehan toki, Rita. Onhan se oma lapsesi, meidän ainoa lapsi, josta tässä on puhe. Vaan sinun pitää olla minun yksistään! Kokonaan minun!
Oletko voinut huomata jotakin sellaista minusta? Olen aina vähin erin. Ja sitte sinä tarvitsit jotakin uutta, joka voisi tyydyttää sinua. Minä en enään ollut sinulle kylliksi. Se on muuttuvaisuuden laki, Rita. Sen vuoksi sinä olisit tehnyt ihmelapsen pikku Eyolf-parasta. Se ei ollut aikomukseni. Minä tahdoin, tehdä hänestä onnellisen olennon. Sitä ainoastaan tarkoitin. Vaan et rakkaudesta häneen.
Hyvä jumala. Ei voi mitään parempaa tehdä kuin leikkiä tässä siunatussa maailmassa. Minusta elämä on kerrassaan kuin leikkiä! Niinpä lähdemme, neiti Asta! Kuule Rita, luuletko olevan jotakin välejä noilla kahdella? Minä en tiedä, mitä sanoa. Aluksi minä sitä luulin. Mutta Asta on muuttunut niin kummalliseksi, etten ymmärrä häntä näinä viime aikoina hän on muuttunut. Vai niin?
Missä minun pikku Eyolfini on nyt? Voitko minulle sitä sanoa sinä, minun suuri, viisas Eyolfini? Ei kukaan koko maailmassa voi minulle sitä sanoa. Minä tiedän ainoastaan sen kauhean seikan, että minulla ei ole Eyolfia enään. Nyt tulevat he. Rouva Allmers on mustissa, musta harso pään yli. Miten on sinun laitasi, Rita? Oh, älä kysele. Mitä sinä tänne tulit? Tulin katsomaan sinua. Mitä sinä teet?
Ja mitä me nyt tässä sanomme suruksi ja kaipaukseksi, se on, Rita, omantunnon tuskaa. Eikä mitään muuta. Minusta tuntuu, että tämä vie epätoivoon, saa meidät molemmat suorastaan hulluiksi. Sillä emmehän voi koskaan, emme milloinkaan voi saada sitä sovitetuksi. Minä näin unta Eyolfista viime yönä. Näin hänen tulevan laiturilta. Hän juoksi aivan kuin muutkin pojat.
Jos niin olisikin, Rita, niin niitä silmiä ei pitäisi pelätä. Kaikkia sinä voit sanoakin! Ei pelätä! Asta, minä pyydän sinua kaikin mokomin jää tänne Ritan luo! Niin! Ja Alfredin luo myöskin! Jää nyt! Jää nyt, Asta! Minä tahtoisin niin sanomattoman mielelläni Niinpä jää sitte! Sillä Alfred ja minä emme jaksa yksinämme kestää surua ja ikävää. Sano paremminkin omantunnon vaivaa ja tuskaa.
"Tosiaankin", arveli hän, "uusi päivä pilkoittaa Suomen kansalle!" Ehkäpä mieltyikin kirkkoherra näihin kirjateoksiin rakkaudesta entisyyteen. Niin suuri entisyyden ystävä hän oli, ett'ei edes suvainnut seurakuntansa rakentavan uutta pappilaa, vaikka vanha uhkasi asukkaita kuin lyyhistynyt rita: hän vaan pelkäsi, ett'ei uusi rakennus tuntuisi niin asutulta ja kotoiselta kuin vanha.
Kirjoitin ja kirjoitin suurta paksua kirjaa "*Ihmisen vastuunalaisuudesta*". Hm! Vaan, rakas Alfred se kirjahan on oleva sinun elämäntyösi. Niin, sitähän sinä olet useinkin sanonut. Minä ajattelin niin. Sitte sinä laitoit minulle tilaisuuden, jotta saatoin siihen ryhtyä, sinä rakas Rita Lorua! Virkahan vielä siitä, niin minä sinua lyön. Vaan kirjasi, Alfred?
Vaan erään asian tahdon sanoa sinulle, Alfred. No? Sinun ei pitäisi olla niin levollinen! Levollinen? Niin. Sinun ei pitäisi olla niin välinpitämätön! Niin varma siitä, että sinä omistat minut! Mitä sillä tarkoitat? En ole milloinkaan, ainoallakaan ajatuksella ollut uskoton sinulle, Alfred! En koskaan silmänräpäykseksikään. Et, Rita, sen minä tiedänkin. Minä tunnen sinut niin hyvin.
Päivän Sana
Muut Etsivät