United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän vei Anteron takaisin maantietä sillankorvaan, kääntyi siitä rantaan ja kulki ensin lepikossa poimuttelevaa rantapolkua, sitten ylös metsäistä rinnettä, joka oli suvannon toisella puolella vastapäätä kirkkoa ja pappilaa. Siinä oli sileää nurmikkoa lehdon aukeamassa, ja siihen istui ukko, veti pullon poveltaan, toisen taskustaan. Hoida sinä tuota, minä hoidan tätä!
Aamun tultua tulisi hänen mennä kirkolle ja kuulostella, mitä ihmiset puhuisivat, mutta kirkkoon ei hän saisi mennä. Kun Jouko lähestyi pappilaa, tapasi hän pihalla seisomassa ryhmän kokoisiaan nuoria poikia, jotka näkyivät jotakin odottavan. Tuli paloi pappilan salin pöydällä. Ikkunasta voi nähdä, että pappi siellä käyskenteli edestakaisin pöydän ja uunin pankon väliä.
Niin, niin, mennään sitten täältä. Vasta kun oli ehditty kirkolle, sen suojaan, eikä pappilaa näkynyt, rauhoittui Karoliina, muuttui yht'äkkiä, sai silmiinsä riemastuneen ilmeen. Jumalan kiitos, voi, kuinka minun nyt yht'äkkiä on hyvä olla! Tuolla ne jo tulevat, istutaan tähän.
Seuraavana aamuna läksi hän isänsä uuteen pitäjään, josta ei enää koskaan palannut. Kului viisi vuotta. Tapahtui sitte eräänä kesäpäivänä, että komeasti puettu nainen kaikkien ihmeeksi käveli kylässä ja katseli niin ihmetyttävän tutusti kaikkea: kirkkoa, pappilaa, puutarhaa ja sen suuria kastanjoita.
"Yksin!" toisti Julia hiljaa ja surullisesti. Kun hevoset verkalleen eteen päin kulkein kaarsivat pappilaa, pisti Julia päänsä ulos vaunuista ja katseli yhä yhteen suuntaan. "Mitäs katselet, lapseni?" kysyi eversti. "Kynttilää, isäseni ... se loistaa niin ihanasti yön pimeydessä'!"
Sen perästä ei meillä enää pärettä pirtissä milloinkaan poltettu. Lamppu se vain katossa loisti, ja usein sitä kyläläiset kävivät sunnuntai-iltoina ihmetellen katselemassa. Koko pitäjässä kohta tiedettiin, että meidän talo oli ensimmäinen, jossa pappilaa lukuun ottamatta alettiin lamppua polttaa.
"Tosiaankin", arveli hän, "uusi päivä pilkoittaa Suomen kansalle!" Ehkäpä mieltyikin kirkkoherra näihin kirjateoksiin rakkaudesta entisyyteen. Niin suuri entisyyden ystävä hän oli, ett'ei edes suvainnut seurakuntansa rakentavan uutta pappilaa, vaikka vanha uhkasi asukkaita kuin lyyhistynyt rita: hän vaan pelkäsi, ett'ei uusi rakennus tuntuisi niin asutulta ja kotoiselta kuin vanha.
Avainnipusta huomasin hänen emännäksi, sillä äitini oli joskus sanonut, että emännillä on aina avainnippu vyöllä. Kysyin siis häneltä, missä pappila on? Etkö sinä pappilaa tiedä, sanoi hän, kylläpä sen kaikki kerjäläispojat tietävät. Minä vakuutin, etten ollutkaan mikään kerjäläispoika, olin vaan muorille lääkkeitä hakemassa.
"En tiedä, vaan kaukaa se tulee, mistä tullee." Taavetti lähti työstään, puhdisti vähän itseään, muutti vaatteita ja alkoi pamppailevin sydämin astua pappilaa kohden. Ennen kuin kerkisi hyvää päivääkään sanoa, sanoi jo hänelle rovasti: "No, sehän hyvä on että tulitte, minulla on täällä kirje, joka täytyy kuitata. Rahaa siinä ei ole, muutoin se olisi jäänyt kaupunkiin."
Hänellä oli siis pieni, rauhaisa soppi vanhoina päivinään, vaan lepo ja vapautensa eivät liene koskaan haihduttaneet entisten aikain kaipausta, pappilaa hän ei unohuttanut koskaan ja suurin ilonsa oli saada vieraakseen matalaan majaansa entisen isäntäväkensä.