Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Niin, kertomus kulkee Matin metsäistä polkua, mutta jättää myös monta aukkopaikkaa, jotka lukija itse hyväntahtoisesti täyttäköön. Olin ollut pari lukukautta koulussa ja tiesin jo mikä "tärmiili" on: "huntramänttiä" ei minulle kukaan hamaan tähän päivään asti ole selittänyt, eikä kertomukseenikaan sen selitys luullakseni kuulu.
No, jos nyt koetettaisiin, myönsi äiti. Päätös pantiin kuin pantiinkin toimeen, ja kouluun minä pääsin. Sanotaan puhujan olevan hauskinta puhua itsestänsä, ja myöntää täytyy minunkin, että kertomus sujuvammin seuraisi minun kouluretkeäni kuin Matin metsäistä, jokapäiväistä polkua. Mutta kun en aiokaan tehdä kertomusta itsestäni vaan Matista, niin pyydän lukijaa unhottamaan pikku Kustaan.
Hän vei Anteron takaisin maantietä sillankorvaan, kääntyi siitä rantaan ja kulki ensin lepikossa poimuttelevaa rantapolkua, sitten ylös metsäistä rinnettä, joka oli suvannon toisella puolella vastapäätä kirkkoa ja pappilaa. Siinä oli sileää nurmikkoa lehdon aukeamassa, ja siihen istui ukko, veti pullon poveltaan, toisen taskustaan. Hoida sinä tuota, minä hoidan tätä!
Hän kulki kujatietä, sitten maantietä peltojen keskitse, sitten metsäistä maisemaa, unohtaen kokonaan veräjät. Noustuaan pitkän, loivan mäen hän tunsi olevansa lopen väsynyt ja istuutui tiepuoleen ojan reunalle. Käki alkoi kukkua metsässä. Uutela kohotti katseensa.
Pidimme näet varsin luultavana, että kivilouhos, jos semmoinen oli olemassa, oli puron läheisyydessä, tai jos puro sai alkunsa järvestä, järven rannalla. Edessämme oleva maa, joka oli kiviperäistä, nousi hiljaa. Puron varret olivat viljavaa maata, suurimmaksi osaksi metsäistä. Metsänriistaa näkyi paljon, mutta minkäänlaista merkkiä nykyisestä tai muinaisesta asutuksesta ei missään näkynyt.
Niin kiertelimme me kauvan. Kun Petteri yhä ujosteli pyytää minua sinne, täytyi minun tarttua asiaan suoraan ja minä sanoinkin ilman mitään turhia kiertelyjä: "Eikö mennä katsomaan, herra Ikonen." "Juu... Mennään!" riemastui siitä Petteri ja me lähdimme, kohosimme jyrkkää metsäistä rinnettä myöten mäelle ja koetimme olla toisillemme mieliksi. Ja miten rauhaista oli täällä ikimetsän pimennoissa!
Oli jo puoliyö, kun vieraat ottivat jäähyväiset. John ja Alma saattoivat heitä maantielle saakka, hevoset annettiin mennä edellä, käyden seurasivat he niitä, pitkin metsäistä tietä. John oli ottanut Alman käden turvaansa, mutta herrojen kanssa hän kuitenkin puheli; Alma ei ottanut keskusteluun osaa, sillä vuoden tulon toiveet häntä eivät juuri sanottavasti huolettaneet.
Hän kulki tietä, kaitaista metsäistä kinttutietä. Se väliin katosi ja väliin sitä aina vähän koiti. Pekkaa pelotti eksyminen, vaan ilmausi vuori tien sivulle. Siihen Pekka turvausi. Kulki yhäkin sitä tietä. Se paikoin kulki jyrkkää vuoren rinnettä, jonka alla oli pauhaava koski.
Kuoleman läheisyys ei paljon näitä ihmisiä liikuta; ja ruumista katselevat pikemmin kauhistuksen kuin säälin silmillä. Jylhää, metsäistä solaa pitkin syöksi pieni joki vuorenharjanteelta ja katosi alapuolella olevaan laaksoon.
Se verho on niinkuin utuseinä, jota varhaisen sunnuntaiaamun aurinko ja sen virittämä hiljainen tuulenhenki ajaa rannan puihin sitä niissä liestytellen ja ratkoen, availlen ja taas sulkien. Milloin näkyy ja milloin taas katoo palanen metsäistä nientä, rantaa, saari, joku lato luhdalla häikäisevässä, täydessä valossa.
Päivän Sana
Muut Etsivät