United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut öisen kulkijan on järki poissa: se harhaa metsän synkän sokkeloissa ja hurjaa onnenunta unelmoi. Pan vaiennut on metsän pimennoissa ja tähdet suuret syttyy vihrein valoin ja Selene kuin kuumesairain paloin yön äärettömän keinun aallokoissa. Faun vanha yksin saloin sokkeloissa käy vanhuuttansa väsynehin jaloin ja kiroo lemmetöntä yötä saloin ja kaihoo aikaa, jok' on iäks poissa.
Samoin minäkin miltei tahallani uinahdan uudelleen entisiin mielipiteihini ja pelkään heräämistä äskeiseen käsitykseeni, jottei suloista lepoani seuraisi työläs valvomisen aika, joka, toivotun valon sijasta, olisi vietettävä jo kerran poistettujen vaikeuksien selkenemättömissä pimennoissa. TOINEN MIETELM
Ennen ne olivat jo kaukana junan edellä pitkin outoja, etäisiä ilman-ääriä karkeloineet. Nyt ne tuskin tuntuivat perässä pysyvän. Ja minnepä ne olisivatkaan enää moisella hullunriemulla rientäneet? Olihan elämä tuttu hänen edessään. Tuttu yhtä laajalti edessä kuin takana, alhaalla pimennoissa kuin ylhäällä huipuilla ja korkeuksissa. Mistään ei voinut vaara uhata.
Ol' laskenehet sulkain loistehen jo lepoon linnut palmuin pimennoissa, ja metsän varjoisissa viidakoissa siell' lymyilivät pedot väijyen. Mut leipäpuissa boat riippuen ne unenhorroksissa soutelivat ja kaikki ilman ääret vaikenivat. Vain joskus niinkuin kuuman kostean yö painoi yli seutuin suudelman. Soi metsän hämärähän hiljaiseen näin kavioiden kapse ainoastaan.
Aivan samalla tavalla ne itsekin tekevät, toisiaan tappavat, että itsekukin eläisivät ja se on ainoa elämänlaatu, joka minulle mallaa kaukana metsissä, pimennoissa ja hiljaisuudessa, siellä on puita ja taivasta ja puhtauden lemua ja siellä kuulee kuiskeita, joita ei koskaan ymmärrä." Taavi sulki suunsa äkkilujaan tämän harvinaisen tunteenpurkauksen päätettyään.
Niin kiertelimme me kauvan. Kun Petteri yhä ujosteli pyytää minua sinne, täytyi minun tarttua asiaan suoraan ja minä sanoinkin ilman mitään turhia kiertelyjä: "Eikö mennä katsomaan, herra Ikonen." "Juu... Mennään!" riemastui siitä Petteri ja me lähdimme, kohosimme jyrkkää metsäistä rinnettä myöten mäelle ja koetimme olla toisillemme mieliksi. Ja miten rauhaista oli täällä ikimetsän pimennoissa!
Samalla olivat silmäni tottuneet jo huomaamaan, mitä oli oikeastaan elämä tuolla alhaalla ja mitä piili noiden synkkien sydänvesien pimennoissa. Siellä piili elämän taistelu, olemassaolon taistelu, kiinteä, jokahetkinen, hellittämätön. Minullehan se oli ollut vain leikkiä, vain liikojen, käyttämättömien voimien vallatonta temmeltelyä, mutta heille se oli täyttä totta.