Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Minä puolestani paloin kärsimättömyydestä kuulla tytön kertomusta, mutta Arnold'in mielen tyynyys silmäini edessä en uskaltanut hänen läsnäollessaan tehdä kamalaa kysymystä, vaikka tulevainen onneni niin suuressa mitassa riippui tiedoista, joita Nohemu saattaisi antaa.
Se oli Nohemu. "Uneni on toteentunut", lausui Arnold Beidermann tyynesti. "Ei minun enää tarvitse kysellä. Tyttäreni on Cetewayo'n käsissä. Katso, Wille, että tuo kurja olento saa hoitoa, ennenkuin vaivaat häntä täydellistä vastausta antamaan". Koska itse puolestani paloin malttamattomuudesta, hämmästytti pastorin levollinen ääni minua suuresti.
Ja minä paloin halusta näyttää tovereilleni, että nyt minäkin osasia innostua, rajattomasti niinkuin hekin, ja puhua ihan saman hengen voimasta kuin hekin, niin, että minulla oli ehkä enemmänkin intoa ja että osasin lausua suurempiakin ajatuksia, kuin mitä olin heiltä kuullut.
Niin, mutta minä rakastin itseäni ylitse kaikkea ja lähimmäistäni vain lämpö-aineena itselleni. Siis sinäkin kaipasit lämpöä ja aurinkoa? Kyllä. Mutta minä paloin kuin pätsi, minä poltin muita ja itseäni. Minä heitin siihen rovioon kaikki, mitä minulle oli rakkainta ja kalleinta, armainta ja arinta maailmassa. Ja rovio roihusi korkealla? Kyllä. Kaukaiset kansat tulivat sen hehkua imehtimään.
Mut öisen kulkijan on järki poissa: se harhaa metsän synkän sokkeloissa ja hurjaa onnenunta unelmoi. Pan vaiennut on metsän pimennoissa ja tähdet suuret syttyy vihrein valoin ja Selene kuin kuumesairain paloin yön äärettömän keinun aallokoissa. Faun vanha yksin saloin sokkeloissa käy vanhuuttansa väsynehin jaloin ja kiroo lemmetöntä yötä saloin ja kaihoo aikaa, jok' on iäks poissa.
On tuli onneks ihmisen, kun vaalit sitä valliten, ja mitä luo se muovaillen, saa aikaan taivaanvoima sen; mut voima tuo on hirmuinen, kun kahlehensa katkaisten jo omaa tietään kulkemaan käy luonnontytär irrallaan. Voi sua, jos se hurjin paloin, kasvain, vyöryin valtoinaan, kautta kaupunkein ja taloin raivoo, riehuu vimmoissaan! Ihmisneron luoma jaloin sortuu roihuun kamalaan!
Hänellä oli hyvin kapeat kasvot, jotka olivat ahdetut isoon normandilaiseen myssyyn ja näyttivät oikealta valkoiselta kananpäältä pyöreine, aina hämmästyneine silmineen. Ja hän söikin nopeasti, pienin paloin, aivan kuin olisi nokkinut nenällään ruokaa lautaselta. Jeanne, joka istui isäkummin vieressä, harhaili onnenmailla.
Kerra orheisi rientävi henkeni kaipuu, mut tien kivet, kannot estävät jalkaa, mun ruumiini raueta alkaa.» »Mies mieletön, heitä jo tuumasi turha! Sun henkesi kaipuu on henkesi murha. Miks ennemmin et sinä alkanut matkaa? Nyt liian on myöhäistä jatkaa.» »Ah, painuva päivä, ma aamusta aloin, jo lapsena leimusin, nuorena paloin, mut tahtoni vielä ei tuhkaksi tulla, jos vielä on valkeutta sulla!»
Hän ei tiennyt, Otto, kuinka paljon olin tuossa kaikessa taantunut, aika oli mennyt minusta edelle, epäilin, pystyisinkö ymmärtämään suurta mestaria enää ollenkaan. Mutta en minä ilennyt sitä hänelle sanoa, vaan otin hänen tarjouksensa ilolla vastaan, sillä minä paloin halusta saada sitä lukea kotona kaikessa hiljaisuudessa. Aika kului hauskasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät