Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Menisi vain pois», puolusteli Anna Liisa taas Jussi Vatasta ja lisäsi: »Onpaan tuo Jussi sillä omalla nenällään toimeen tullut ja hyvinpä tuon on saanutkin niistetyksi...» Hän pani uunin pellin kiinni ja lisäsi sen tehtyään: »Ja mitä siitä sitten on, vaikka olisi miehellä miten kaunis nenä, jos ei ole sitten miehellä muuta mieheksi sanottavaa kuin housut.» Sormusen Miina oli samaa mieltä.
Aagot oli vähän vaalea, mutta yhtä lempeän näköinen ja kaunis kuin ennen. Hänellä oli pieni lapsi sylissä, jonka kultakutrinen pää lepäsi hänen rinnoillaan, ja vilkasluontoinen kolmenvuotias poika piti äidin hameesta kiinni ja katseli, ei ainoastaan loistavilla suurilla silmillään, vaan nenällään ja suullaankin ylöspäin.
Niin, jatkoi toinen nauraen, sinähän olet periaatteellisesti laiska. Joo. Siinä meilläkin on niin monta perillistä ettei siinä viitsi hosua. Mukuloitakin vielä tulla tipahtelee vanhuksille... Eivätkä ne sellaiset tee mitään, mutta kyllä ne syövät ja perinnönjaos ovat yhtä nenällään kuin sekin, joka on parhaan nuoruutensa raatanut heidän hyväksensä, heille perintöjä koonnut.
Siinä hän istui niin levollisena silmälasit ohuella nenällään ja kutoi sukkaa, vaan ajatukset eivät olleet yhtä levolliset, ja silmät vilkkuivat kaikkiin suuntiin; ei mikään voinut jäädä niiltä huomaamatta, ei sekään, että tarhapiika seisahtui pähkinäpensasten alle ja puhui pari sanaa ne olivatkin tietysti pari pitkää sanaa armaansa, myllärin rengin kanssa.
Mutta eihän se ollut pastorin Henrikki! Iso punaviiksinen mies, jolla oli punanen yönuttu yllään, lasisilmät punaisella nenällään, pitkä piippu suussa ja pieni lakki päässä, semmoinen oli se olento, joka täytti koko oven aukeeman. Kovin hämmästyivät sekä Kalle että Frits. "No jumalauta!" sanoi olento karkealla bassoäänellä, "kauvan te olettekin viipyneet!
Ja Kalle koetti puolustaa takkiansa, joskin se kävi vaikeaksi, sillä pasuunanpuhaltaja soitteli hänen nenällään ja viuluniekka siveli niin lämpimästi hänen kylkeään. Näin olivat nyt asiat. Kalle Vepupp oli mennyt tappelun alkaessa sisälle majataloon, tuumien: »tapelkoot nyt, sen vietävät», Flick oli paennut anniskeluhuoneeseen ja arvattavasti piiloutunut pöydän alle.
Paavo Kontio pistäytyi alikerran ovesta sisälle ja tapasi siellä pehtorin, vanhan, rokon-arpisen miehen, joka juuri istui ja suutaroitsi vanhanaikaiset, messinkisankaiset silmälasit sisäänpäin lutistuneella nenällään. Hän nousi hämmästyneenä. Herra on hyvä... Tohtori on hyvä, hän sopersi ja rupesi tuolille tilaa tekemään. Päivää! Ei, minulla ei ole aikaa. Minä matkustan!
Iso punaviiksinen mies, jolla oli punainen yönuttu yllään, rillit punaisella, turpealla nenällään, pitkä piippu hampaissa ja pieni osakuntalakki päässä, semmoinen oli olento, joka täytti koko ovenaukeaman. Kovasti hämmästyivät sekä Kalle että Frits. »No, jumalauta», sanoi olento mahtavalla bassoäänellä, »kauan te olettekin viipyneet.
Ja sen hän tekikin, sillä hän oli päättäväinen äiti, joka ei turhia siekaillut, silloin kun hänen tyttärensä onni ja terveys oli kysymyksessä. Kuninkaallinen kotilääkäri, vanha, kalju professori, siirsi tärkeän näköisenä silmälaseja nenällään, koetteli valtimoa, käytti kuulotorvea, pudisti päätään, otti esille nuuskarasiansa ja virkahti vihdoin sen kantta tuiki rikkiviisaasti napauttaen.
Hovijuhlissa pisti keskellä herrojen kullalla ommeltuja univormuja ja naisten jalokivillä koristettuja komeita pukuja silmään muuan pitkä, laiha, huonosti sopivaan, yksinkertaiseen univormufrakkiin puettu mies, joka suuret sarvipuitteiset silmälasit nenällään, kasvot sileiksi ajeltuina, äreän ylpeä hymy huulillaan katseli hoviseuran loistavaa menoa.
Päivän Sana
Muut Etsivät