United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lupauksensa mukaan oli hän ostanut Haarasen kaupasta pitsiä, kannatti pöydän vielä sisälle, istahti sille räätäli-asentoon ja sanoi Anna Liisalle: »Tuoppas nyt tänne puhdas paitasi, niin Kenonen ompelee itse pitsin sen helmaan.» »Mitä tuota nyt vanhalle ihmiselle!» ujosteli Anna Liisa, mutta rahtilaiset alkoivat kehottaa: »Tuo vain paita Kenoselle ja anna Kenosen ommella pitsiä!»
Hän otti viulun kotelosta ja pyysi saadakseen jakkaran, sillä semmoisella hän oli tottunut istumaan. Ja nyt hän soitti ensimmäisen laulun. Hyvä! hyvä! huusi vieras taputtaen käsiänsä. Enemmän, enemmän. Ja Torger soitti "Pohjoisvuonolaisen". Oletko itse tehnyt tuon? kysyi vieras. Ei hän ollut sitä tehnyt. No, soitappas joku, jonka itse olet tehnyt, pyysi hän. Torger vähän ujosteli.
Pesumummu ei tunnu tietävänkään sitä, kun tälle kävi rikkaan Kotaniemen poika vastikään kihlakelloa tarjoamassa. No elähän mitään! Eikö tämä huolinut. Ujosteli vielä. Vai ujosteli. No, antaahan vielä olla leikkinä, vaan siitä se ajan ollen saattaa toteutua. Samoin ne ennustelivat tämänkin isää ja äitiä pienestä pitäen ja tosipahan tuli. Eikös ennustelleet, muistaa kai sen muutkin.
Ja hän oli luvannut, vaan ei voinutkaan pitää sanaansa, täytyi heti tulla kertomaan, kun se oli niin kovasti hauskaa. Mutta Hanna ei saisi olla tietävinään koko asiasta, Tirri varmaan suuttuisi iäksi, jos saisi kuulla. Ei Hanna tietysti mitään sanoisi. Mutta, voi kuinka hän punastui ja kuinka hän ujosteli ja oli onnellinen samalla. Kielioppi unohtui siihen paikkaan. Mentiin yhdessä kouluun.
Lyyli ujosteli vähän, mutta valitsi kumminkin vihdoin yhden, josta Mikki maksoi 20 markkaa. Sitte he kulkivat taas yhdessä katua pitkin. Lyylin posket punottivat ja hänen silmänsä loistivat ilosta, kun hän kulki pitäen kädessänsä paperikääröä, jossa oli Mikin antama silkki. Hän oli niin kaunis, että kaikki, jotka hänen sivutsensa kulkivat, katselivat häntä, josta syystä hänen poskensa vielä enemmän punastuivat. Vähän matkaa siitä, missä Mikki ja Lyyli kulkivat, tuli heitä kohden kaksi nuorta miestä. He lähenivät, ja toinen huusi: »Hör du flicko der!
"On, kulkeehan meille awiisut; kuinkas sitä muuten ... enkä minä tiedä mitä ne ihmiset ... kun eiwät ne awiisuja...?" sanoi isäntä katkonaisesti; kai hän wähän ujosteli. "Mitä pidätte tästä sanomalehdestä"? kysyi kirkkoherra. "Noo, sota= ja ulkomaan asiat, ne owat hywiä ja tarpeellisia tietää, tarpeellisia ja hywiähän ne owat", selitti isäntä. "Entä muu sisältö?"
Sillä kuinka he olisivat voineet ymmärtää, että hän ainoastaan sentähden oli noin tylysti katselevinaan heidän ylitsensä, että hän äärimmäisyyteen asti ujosteli heitä, ja ajatuksessansa kunnioitti ja rakasti heitä! Laiva saapui ulapalta ja käänsi kaaressa saaren takaa korkean kokkansa satamaa kohden.
Mutta hän ei voinut heidän kasvojensa ilmeestä nähdä samaa halua, päinvastoin he ikäänkuin kiirehtivät vaan päästä erille tästä tukalasta tilasta. Ja sentähden hän ujosteli heitä yhtä paljon. Mutta peittämään ujouttansa totuttuun konvenanssi-hymyilyyn hän tuntemalla tunsi, kuinka he käsittävät häntä ylpeäksi.
Karhu-Jooseppi. Oli Helluntai-päivä juuri ummelleen vuosi sitten, kun hänen isänsä vei hänet ripille ensi kerran Sölden'iin; piispa tuli sinne joka toinen vuosi, sillä ajotie kävi ihan tälle paikalle asti. Hän ujosteli vähäisen kun oli kuusitoista vuotias ja niin iso.
Mutta joko hän ujosteli laulaessaan vieraitten kuullen taikka hänen äänensä sinä iltana oli sorruksissa, se oli vaan varmaa, ettei hän ollenkaan kyennyt laulamaan.