Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Liisa häpesi, kun häntä sanottiin isoksi tytöksi, ja vetäytyi häpeissään töyrään toiselle puolelle ja painui maahan, ettei näkyisi. »Se on Latun Liisa», huusi Jori, ja Liisaa yhä enemmän hävetti, niin että koetti vetäytyä likemmäksi maanpintaa, kun vielä luuli näkyvänsä. Muuan tyttö tarjotteli hänelle rahaa, vaan hän ei ilennyt ottaa, ei vaikka. Niin ujosteli.
Pieni «korkeutensa» näytti olevan sangen hämillään ja tahtoi vetää pois pientä kätöstä, jota velimies hellästi suutelemistaan suuteli. Gabrielle vallan ujosteli pitkää ylioppilasta. Henrik puhutteli erikseen jokaista siskoansa, mutta «pikku Afrikan» kanssa keskustelu supistui jotenkin lyhyeksi ja kylmäksi.
Lapsi, alkoi hän, mutta liikutukselta ei voinut mitään sanoa. Asema tuntui kömpelöltä. Helena ujosteli ja väänteli itseänsä nojatuolissa. Pitkän ajan kuluttua sai rovasti sanotuksi: Paljon olen minä Pyhälle Ehtoolliselle lapsia valmistanut ja monesta olen minä lyhyen tuttavuuden jälestä jälleen eronnut. Mutta ero ei ole vielä koskaan minulle niin sydämmelle käynyt.
Piika kainosteli ja ujosteli kovasti näin kahdakesken nuoren miehen kanssa. Mutta viimein hän kuitenkin oli taipuvainen istumaan, ja kohta kun soppa oli syöty, hän jo sanoi: "oikeastaan sinun ei ollenkaan pitäisi naiman". "Kuka on sanonut sitte, että minä aivon naida?"
Olihan Knut tosin kaunis ja iloinen poika; mutta ei hän kuitenkaan ollut se oikea. Kun Knut laski leikkiään, tuli Alfhild aina hauskalle mielelle. Mutta hauskuuden alla oli jotain kylmää, joka ei tahtonut sulaa: Knut tuntui sittenkin vieraalle. Kun Knut otti häntä syliin, kävi hän niin hämilleen ja ujosteli juuri kuin se, joka tietää myövän itsensä talosta ja tavaroista.
Menin hänen ohitsensa toivossa, että hän tarttuisi matkaani ja ollakseni siitä varma kysäsin iloisella, kiehtovalla äänellä: "Eikö teillä ole kylmä, herra Ikonen?" "Kuinka niin", hymyili hän entiseen tapaansa ja lyöttäytyi matkaani. Olin nyt onnellinen, tekeydyin viattomaksi ja astua sipsuttelin hyvin tepsuttelemalla. Ja Petterikin tunsi nyt lämpenevänsä, ujosteli, eikä löytänyt puheen aihetta.
"En minä sitä sano", ujosteli Petteri suu leveässä hymyssä. Minä vilkasin häneen ja väitin leikillä: "Minäpä tiedän." "O-hoh!" väitti hän vastaan. "Tiedänpäs!" tenäsin minä vain siihen ja nyökäytin päätäni veitikkamaisesti. Hän kysyi: "No?" "Neiti Elli Iittiläistä", pistin minä ja vilkasin taas häneen.
Nikkilä ujosteli tuota katsetta, hän luuli, että se voi nähdä hänen mustaan mieleensä. Aivan hän odotti, että Elsa nytkin pudistaa hänelle sormea niinkuin usein hänen yrmynä ollessaan ja sanoo: »Voi voi Nikkilä, kun teillä on musta sydän.» Elsan katse pysyi yhä kiinnitettynä häneen ja se tuntui aina vain tuomitsevammalta. Hän alkoi vihdoin pyyntöä uudistamatta lukea.
Elsa ujosteli hieman ja astui pitkäveteisesti pöydän luo. Istui kumminkin sitten uutta käskyä odottamatta kahvipöytään, ja noudattaen talonväen esimerkkiä joi kahvia vehnästen kanssa. Maisteri, juotuansa kahvin, astui hilpeästi työhuoneesensa.
Sisareni tuli samassa kotia. Hän heti tunsi isän, alussa vähän ujosteli, vaan vastasi kumminkin hänen tervehdykseensä lapsellisella lämpöisyydellä. He rupesivat sitten vilkkaasti keskustelemaan. Sisar kertoi vaiheitamme, äidin tautivuoteen, veljen kuoleman, omansa ja minun sairastamisen ja ruoan puutteemme j.n.e. Minua raukasutti, jotta nukahdin ja heräsin vasta iltapuoleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät