United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ajaa hurautimme Kemiin kylän läpi, käännyimme Kiteelle vievälle tielle ja jatkoimme kunnes tulimme siihen, missä maantie koskettaa Tohmajärven kaunista pohjukkaa. Alkumatkalla olin minä iloinen: heittäydyin aivan vallattomaksi tyttöseksi ja puhuin Petterille kaikenlaista leikkiä. Kysäsin kerrankin häneltä: "Ketä te, herra Ikonen, rakastatte?"
"Pienenläntä mieshän se on; kyllä minä hänet tunnen, olihan se meillä renkinäkin nuorempana ollessaan", kertoi ukko, "ja meiltä käsinhän se naikin." "Vai niin, no kuinka hänen nuori vaimonsa voi?" "Nuori vaimonsa? Kas kuin maisteri on leikkisä. Ei Liisa parka, Luoja nähköön, enää nuori ole ja hyvä se onkin", arveli puhuja. "Kuinka niin?" kysäsin minä.
Silloinhan sieltä teidän puolelta tulee muitakin meidän kirkkoon, niin mistäs ne ihmiset arvaisivat, mikä sinulla oikeastaan on mielessä. Samalla tielläsi saat nähdä meidän talonkin ja voithan tulla meille yöksikin, niin isä näyttää sinut minulle, ett'en tarvitse ventovierailta ruveta sinua kyselemään." "No Herran nimessä, etkö sinä ole vielä häntä nähnytkään?" kysäsin minä hämmästyneenä.
Nyt taasen minä vuorossani etsin keskustelu-ainetta ja kysäsin umpi-mähkään, tulinko sopivalla ajalla. Nuoren maanviljelijän jotenkin yksinkertaiset, päivettyneet kasvot kirkastuivat silmänräpäyksessä. Minä olin nähtävästi sattumalta keksinyt huvittavan keskustelu-aineen. "Ette olisi voineet tulla soveliaammasti", sanoi hän.
Vaikea oli saada selvää ukon sanoista. Viikset hämmensivät hänen puhettaan, ja kielikin kangersi suussa. "Mistäs sinä olet?" kysäsin minä. "Hä?" "Mistä olet sinä?" "Ananjevosta olen." "Mitäs sinä täällä teet?" "Hä?" "Mitäs täällä teet?" "Vartija minä olen." "Mitäs sinä vartioit?" "Hernettä." En voinut olla naurahtamatta. "Hyväinen aika! Kuinka vanha sinä olet?" "Jumala ties."
Kauhea ajatus iski mieleeni: mitähän jos hän on rosvojen käsissä... Sydämmeni säpsähti... Minä purskahdin katkeraan itkuun ja lausuin kovasti armaani nimen... Samassa kuului kahinaa, ja kaapin takaa tuli esille Palashka, kalpeana ja vavisten. "Voi Pietari Andreitsh!" sanoi hän; lyöden kätensä yhteen. "Onpas tämä kauhun päivä!" "Missä Maria Ivanovna?" kysäsin kärsimättömästi.
Siihen asti ja aina ennenkin olin minä varova viinan kanssa, vaan nyt se toisinaan tahtoo voiton viedä, mutta oikein nahkajuoppo en kuitenkaan ole." Siinä kynsäsi Koskelan ukko nenäänsä, niinkuin hänellä oli tapana, jos hän hämmästyi tai sanoi jotakin, joka ei täydellisesti pitänyt yhtä hänen omantuntonsa kanssa. Minä kysäsin: "kuinka se oli se painiminen nimismiehen kanssa?"
"Läksikö Maria Ivanovna", kysäsin sydämmen ahdistuksella. "Ei ennättänyt", vastasi Ivan Ignatjitsh, "tie Orenburgiin on katkaistu; linnaa piiritetään. Kamala juttu, Pieta Andreitsh!" Me menimme vallille, s.o. luonnolliselle ylennykselle, joka oli vahvistettu paaluilla. Sinne oli keräynnyt koko linnan väestö. Sotaväki seisoi aseissa. Tykki oli muutettu sinne jo eilen.
Mutta se suupala ei satu minun huulilleni ... ymmärtääkö herra sen ja kaikkea tuota! 4 kohtaus. Heiskanen. Heiskanen. Ei se ollut hän, joka heitti minulle tuon kirjeen eilen ... eikä hänkään, joka antoi tuota kummallista voita, sillä hän kielsi jyrkästi kun häneltä kysäsin. Se kai oli joku, joka tahtoi tehdä minusta pilkkaa.
Vasta pari viikkoa Juhanuksen jälkeen muistin sen, kun Kaaperi eräänä iltana taas tuli minua tervehtimään. Puoleksi todella, puoleksi pilalla kysäsin häneltä miten pitkälle asia oli edistynyt. "Kyllä siitä nyt kauppa rupeaa syntymään," vastasi Kaaperi kummastuksekseni. "Anna-Leena oli isinensä Juhanuksena meillä yötä. Yön seutuna tuumailin hänen kanssansa kaikki valmiiksi.