United States or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nytkään ei ollut leipää eikä puita ja pirtti oli kylmä, että henkensä näki. Nikkilä oli sairaalloisempi kuin ennen ja makasi sängyssä, jonne häntä emäntänsä peitteli. »Elä ole milläsikään, isä. Kyllä Jumala meitä auttaa.
Syntyi pitkä äänettömyys. »Minä en puhunut», sanoi sitten Nikkilä, »tässä mitään sen vuoksi, että tahtoisin sillä kehua uskoani. Sillä siinä ei ole kehumista. Jos minulla on uskoa, niin on se pieni kipuna mustassa hiilikossa.» Ruoskivalta tuntui Viion leskestä tämäkin!
Emäntä huokasi kallella päin sen vuoksi, kun ennen oli ollut, mutta ei nyt ollut, lausui hän iloisena: »Olipa toki hyvä. Se oli niin viisaasti ohjattu, ettei saanut maitoa.» Nikkilä katsoi vaimoaan pitkään, päästi syvän huokauksen, niin että lyyhistyi kokoon aivan kuin kutistuakseen kerrassaan.
... Jos kuninkaan poika veisi hänet hyvin kauas, semmoiseen kauniiseen linnaan, niin he kävisivät sitten hakemassa äidin sinne ja heillä olisi niin hauska siellä, että. Sillä kuninkaan pojalla olisi rahaa ja he ostaisivat Helunan. Nikkilä ja Nikkilän emäntä kävisivät vieraina ... tai nekin muuttaisivat sinne. Ojanniemen Mari kävisi siellä aina leikkimässä.
»Hyvin vain. Me tässä mamman kanssa rupattelemme kuutamossa; vaikka en minä ole suutani avannut, vaan mamma on puhetta pitänyt», tuumi Nikkilä hilpeästi. »Mitä se isä sanoo?» emäntä kysäsi. »Niin että toimita mamma vieraalle tuoli.» »Mamma!» nauroi emäntä. »Jo se on tuo isävaari lystikäs», nauroi hän tuolia etsiessään. Viion leski istuutui, mutta jäi sanattomaksi.
Emäntä ei sitä sen enempää ruvennut selittämään, kun tiesi, ettei Nikkilä välitä semmoisesta, vaan meni Viion lesken puheille, hänelle iloansa ilmoittamaan. »No minä sain lehmäni myydyksi», sanoi hän ensimmäisiksi sanoikseen. »Vai nii. No kenelle?» »Arvatkaapas?» »En osaa.» »Ettekö osaa?» kysyi emäntä ja hymyili ja katseli sillä muodolla, että saisipa nähdä osaako arvata. »En, en minä arvaa.»
Viion leski hämmästyi, ei saanut äskeisiä sanoja muistoonsa, koetti niitä tapailla ja kun ei tavannut, niin sanoi jotakin sinnepäin sanoakseen kuin äskenkin: »Niin että ... kyllä Jumala avun lähettää, kun häneen luottaa.» »Niin, niin, jopa niin, aivan. Minä luotan ja huolta hän on pitänytkin: Nikkilä on parantunut ja lehmä saatiin noin hyvästi myödyksi.
Ja nyt Nikkilä katsoi häntä silmiin luottamuksella ja uteliaisuudella aivan kuin likinäköinen katselee vain tähystelijän silmiin, juuri kuin niistä näkisi tuon, mitä tuolla kaukaisessa, hänelle näkymättömässä etäisyydessä on nähtävänä. Lapset kun olivat menneet, jäi Nikkilä mietteisiinsä, vaan ei niin yrmynä.
Minä en huomannutkaan sinun kysyvän», selitti Nikkilä kuin anteeksi pyytäen. Elsa sanoi aina Nikkilän olevan yrmynä, kun hän oli vakavana eikä tahtonut mitään puhella. Ja sillä sai hän aina hänet hyvälle tuulelle. Vaan eipä hän ollut yrmynä ollutkaan nyt terveemmäksi tultuaan, ja nyt tänään hän olikin virkeämpi ollut kuin koskaan eikä yrmynä ollenkaan, ei haluakaan.
Salamat välähtelivät sakeaan, näytti välisti kuin koko maailma olisi yhtenä liekkinä ollut, ja sekaan jyrisi, että huone vavahteli ja ikkunalasit helinänä soivat. »Jeesus siunatkoon», lausui pelon äänellä Nikkilän emäntä. »Herran voima on suuri», supisi Viion leski. »Kylläpä ryskää», sanoi Nikkilä ja nousi virkeän näköisenä istualleen sängyssä.