Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Tolpan Annan hän ainakin tiesi olleen kerrassaan kelpo tytön. Ja hänestä nyt tuntui oikein hyvälle, että Liisa ei ollut kaunis, vaikka usein oli sitä moittinut, että kun Liisan piti tulla häneen eikä isäänsä, joka oli kaunis mies. Lohdutetuin mielin lähti Latun emäntä. Se oli kaikki niin vakuuttavaa ja todelta tuntui, mitä Nikkilä sanoi.
Ja näinä päivinä oli Nikkilä päässyt huoneeseen vähin liikkumaan ja istuinpaikkaansa muuttelemaan. Olihan tuo elämälle kepeämpi, vaan ei mielen iloksi. Sillä mitä siitä oli hyötyä. Hän ei pystynyt työhön kuitenkaan. Söi vain ja kulutti, kulutti enemmän nyt kuin sairaampana, jolloin ei haluttanut niin ruokaa kuin nyt.
Enhän minä ole mistään saanut ja mistä sitä osaakaan täällä Vaaralla mennä, niillä kun on maksuja itselläänkin. Karénin rouvalta kävin rukoustamassa...» »Karénin rouvalta?» Latun emäntä hotasi ja Nikkiläkin silmänsä pyöristi. »Niin.» »No tuota, onko se teille tuttu?» »En ole ihmistä nähnyt milloinkaan.» »Se juoksee reppasee tuo meidän äiti, hakee tutut ja tuntemattomat», kärisi Nikkilä.
Navetasta palatessaan taas juosta hyntyytti, sieppasi leipäkimpun kelkasta mukaansa ja tuvan oven auki saatuaan kysyi jo ennen kuin itse sisään pääsi: »Mitenkäs täällä isä jaksaa?» Ja suu oli hymyssä ja silmät räpättivät. »Mikäs se on valmiilla jaksaissa», vastasi Nikkilä, ja emäntä nauraa hihitti. »Valmiilla hihi hii», pani hän vielä, mennessään puita hakemaan sisään.
Viisaana miehenä häntä pidettiinkin Vaaralla ja viisas hän onkin. Kyllä kaikki suunsa tukkivat ennen miesjoukossa, kun Nikkilä rupesi puhumaan, eikä siinä ollut muilla korjaamista hänen puheessaan. Kova onni, että hänen piti joutua tuolla tavoin elämäänsä viettämään.
Elsa halusi lukea tämän luvun Nikkilällekin, joka nykyään usein oli luettanut hänellä Testamenttia. »Nyt minä Nikkilä luen teille kaunista.» »No lueppas», sanoi Nikkilä hyvillään, ja emäntä varsinkin oli hyvillään toimittautuen ihan Elsan viereen istumaan ja alkoi nyökytellä ruumistaan, ennen kuin Elsa ehti lukemistaan alkaa. Elsa alkoi lukea innolla, vaan luku heti tuntui vastenmieliseltä.
Se valaisi vastaisen seinän, vaan perimmällä sivuseinän puolella oli pimeän hämy, kun lamppu oli sammutettu tarpeetta palamasta, Nikkilä istui tuolilla tulen äärellä mietteissään ja emäntä peräseinällä sohvalla nyökkästen ja käsi poskella. Ei kuulunut muuta ääntä kuin palavien puitten räiske.
Latun emäntä nauroi että vatsa hytkyi. »Niin se vain sanoi, ettei hänellä ole, ja meni tiehensä kiireesti, että silkkinen hame kahisi», toisti emäntä. »Olisit mennyt köyhäinhoitoon» tuumi Nikkilä. »Viimeksi minä sinne menen.» »No tosi se on, että viimeksi siihen kelkkaan istuu», toisti Latun emäntä. »Sinne en soisi pahinta vihollistanikaan. Eikä vielä hätä tämän näköinen.»
»Käykää istumaan, emäntä», toimitti Viion leski ja tavallisiksi sanoiksi kysyi: »Mitäs kuuluu?» »Eipä muuta kuulu, kuin että meillä on kuolema käynyt.» »Nikkilä kuollut?» kysyi Viion leski. »Niin.» »Nikkilä kuollut?» »Kuollut se nyt on.» Viion leski vaipui mietteisiinsä kädet ristissä helmassa ja katse maahan kiinnitettynä. »Mihin aikaan hän kuoli?» kysyi hän vihdoin.
Hän oli kehunut uskoaan ja nyt hänellä ei kuitenkaan ollut puolta sanaa vastustaakseen niitä epäilyksiä, joita Nikkilä oli lausunut, ja jotka kiertelivät hänen mielessään kuin aaveet. Häntä oikein peloitti, että Nikkilä vielä jotakin sanoo, ja kammottavalta tuntui äänettömyyskin.
Päivän Sana
Muut Etsivät