Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Mutta huomenna minä niiaan ... vaan jos Mikko suuttui, kun minä en...?» »Ei suinkaan se ole suuttunut.» Paraita ihmisiä Elsasta oli ollut tähän asti rovasti, hänen kumminsa, Montinin rouva, jota äiti oli kiitellyt niin paljon, Nikkilän emäntä ja Nikkilä. Nyt tuli lisäksi Tolo Mikko. Ja se anasti etusijan. Sitä hän nyt ajatteli koko päivän.
Vähän alakuloisena istui hän työhönsä, vaan arveli päättävästi: »No kumma tuo olisi, jollei tästä nikarasta nyt jollakin tavoin pääsisi nuljahtamaan.» Kamarista porstuan perässä kuului kankaankutomisen luske. Pirta piukki, polkimet narahtivat ja sukkula heti jälkeen surahti. Syvempään kumartui Nikkilän emäntäkin ompeluksensa ääressä ja liikutteli neulaansa vinhemmasti. Nikkilä ätyröi sängyssään.
Kun kumpikaan ei puhunut mitään, sanoi hän: »Eikös me, isä ruveta jo syömään?» ja lähti puuhaamaan illallista supisten, että se oli viisaasti ohjattu, ettei saanut maitoa. Nikkilä taas hymyili kauan aikaa, ja Elsa kääntyen pois toivotti hyvää yötä luvaten huomenna tulevansa opettamaan Nikkilää rukoilemaan. »Rukoiletko sinä tänä iltanakin minun puolestani?» »Rukoilen.»
Mutta nyt tuntui kuin olisi Elsa varmassa turvassa ja tuntui kuin olisi hänestä turvaa muillekin. »Sillä sinun on valta ja voima ja kunnia. Amen», luki poika. »Sillä sinun on valta ja voima ja kunnia. Amen», kertasi emäntä hymysuin ja nousi toimiinsa. »Lueppas sinä, Elsa, kokonaan Isämeitä», pyysi Nikkilä. »Minkä tähden?» kysyi Elsa ja katseli kummastellen Nikkilää.
»Käy köyhäinhoidolle sanomassa, että ottakoot nahkan ja tavaran», sanoi Nikkilä emännälleen ynseästi. »Elä ole isä milläsikään, kyllä me vielä elämme. Ei vielä ole hätää, ei ole hätää. On aikoja pahempiakin eletty», lohdutteli vain emäntä.
Minä uskon, että Liisa on kerrassaan kelpo tyttö, ja usko sinäkin se, anna muitten sanoa mitä tahansa», vakuutti Nikkilä. »Hyväähän sitä mielellään uskoisi lapsestaan kukin, toivoisi parasta, niinpä minäkin. Vaan usein joudun ajattelemaan pahaa, se kun on Liisa semmoinen, ettei toista maailmassa niin pahantapaista», arveli yhä emäntä. »Se nyt on satu, että Liisa on maailman pahinta.
»En minä vielä, illalla minä olisin rukoillut», selitti Elsa ujostellen ja vähän pahoillaan, kun tuli apu ennen kuin hän kerkesi rukoilla. Emäntä asettui työhönsä suu makeassa hymyssä ja silmät räpättivät. Nikkilä makasi selällään kädet ristissä pään alla ja katseli miettiväisenä kattoon. Elsa istahti ikkunan pieleen ja silmäili ulos. Oli aivan kuin ei kellään olisi ollut sanaa sanottavaa.
»Noin se on Kaisa raukka pitkät ajat saanut vetää retuuttaa minua hylkyä kelkankarilasta jäljessään umpitietä pitkin matkaa», lausui Nikkilä katsellessaan kelkkaa, joka nytkähteli vähitellen näkyvistä, ja jäi mietteissään tuijottamaan kelkan kynnöksiä ja vetäjän polkemia jälkiä, joissa tuuli lunta pyöritteli ja umpeen niitä ajoi, aivan kuin vihoissaan hangen pahnaamisesta.
»Niinpä niin», myönsi Vimparikin vakavana. Ja hetken mietittyään lisäsi: »Mikäs se olisi mahdoton asia parata sinun niin paljon, että tässä kotosalla kykenisit kapertelemaan töiksesi.» Nikkilä ei puhunut mitään, kääntyi ulos katsomaan. Ja Vimpari jonkun hetken perästä hyvästeli ja lähti. Elsa oli laittanut koulunsa käymään.
»Samalla tavalla kuin te, on Jumalaan turvautunut moni muukin äiti, jonka tytär on sortunut, vai mitä luulette?» sanoi Nikkilä. »Vaan ei ole turvautunut täydellä uskolla, koko sielustaan ja mielestään.» »Niinkuin te?» Tuntui Viion leskestä kuin hän olisi joutumassa lutistuksiin Nikkilän epäilyksien väliin.
Päivän Sana
Muut Etsivät