United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rouva Rita käski minun nostaa tämä liehumaan. Lippu liehumaan nyt? Puoliriukuun. Sen pitää liehua yöt päivät, sanoi hän. Rita parka. Ja Alfred parka. Onko teillä sydäntä matkustaa nyt heidän luotaan? Kysyn sen vuoksi, kun näen teidän olevan matkapuvussa. Minun täytyy matkustaa. Niin, no kun teidän täytyy, niin Ja tehän myöskin lähdette nyt yöllä. Minunkin täytyy. Minä matkustan junalla.
Ja se on velvollisuutenikin! Velvollisuutesi? Velvollisuuteni Eyolfia kohtaan. Hän ei saa jäädä kostamatta. Lyhyesti, Rita! Niinkuin sanon! Pane mieleesi se! Saa kaikki nuo hökkelit rannalla hajoitetuksi maan tasalle, kun minä olen poissa. Kun olet poissa? Niin, sittehän sinulla on kaikessa tapauksessa jotakin, millä täyttää elämääsi. Ja sitä sinulla täytyy olla. Siinä olet oikeassa.
Tästä lähtien ne ovat silmät. Minusta. Ne tuijottavat tuijottamistaan pimeydestä. Ja pimeyteen. Nyt laskee se rantaan. Mihin kohti se laskee nyt tänä iltana? Laituriin tietysti, niinkuin ennenkin. Miten voi se siihen laskea! Siihenhän sen pitääkin. Vaan siinähän Eyolf ! Miten he voivat sitte siihen laskea laivansa? Niin, Rita, elämä on sydämmetön. Ihmiset ovat sydämmettömiä.
Ei, vaan minulla on oma aiheeni. Mikä se on? Minä, näetkös, tahdon sovittaa suuria, avonaisia silmiä. Ehkä saisin minäkin olla mukana? Auttamassa sinua, Rita? Tahtoisitko sinä? Tahtoisin, jos vain tietäisin kykeneväni. Vaan sittehän sinun täytyisi jäädä tänne. Koetetaan, eikö onnistuisi. Koetetaan, Alfred. Sen jälkeen menee Allmers lippuriuvun luo ja nostaa lipun latvaan.
Oo, Rita, kuinka tämä kaivelee sydäntäni. So-so-so! Vaan ne pojat, ne saavat kerran tuta, kuka on herra, siellä rannalla! Siellä joku koputtaa. Varmaan Borghejm! Käykää sisään! Hän on pieni, henturoinen, kumarainen olento, vanha ja harmaja, terävät ja tuikeat silmät. Pukunaan vanhanaikainen korjankirjava hame, musta säpsähattu ja kauhtana. Täti! Tuo on varmaan se!
Minusta tuntuu, että minulla on niin paljon puheltavaa kanssanne, ennenkuin matkustan. Se on kai jotakin, jota ette saa vielä ääneen puhua? Hm, se nyt riippuu Asta, mene hänen kanssaan. Vaan, rakas Rita Neiti Asta, ajatelkaa, että tämä olisi viimeinen kävelyretkemme, jäähyväisretki pitkiksi, pitkiksi ajoiksi. Niin niin, mennään sitte vähäksi aikaa kävelemään ympäriinsä puutarhassa.
Se rupesi aivan kuin etenemään minusta. Vaan nousemistaan nousi ajatus korkeammista velvollisuuksista, joilla oli vaatimuksensa minulta. Alfred! Ajatus Eyolfista, rakas Rita. Oh Eyolfista! Yhä syvemmällä on pikku Eyolf raukka vallannut sijan minussa. Sen jälkeen kun tuo onnettomuus tapahtui, että hän putosi pöydältä . Ja varsinkin sitte, kun oli varmaa, että se on auttamaton
Oh, Alfred, Alfred, minä en voi luopua sinusta. Vaan rakkahin Rita, olehan toki järkevä! En, minä en välitä rahtuakaan järkevä ollakseni! Minä välitän ainoastaan sinusta! Sinusta yksin koko maailmassa! Sinusta, sinusta, sinusta! Päästä, päästä, sinä kuristat minut ! Oo, jospa sinä tietäisit, miten olen vihannut sinua ! Vihannut minua ! Niin, kun sinä istuit tuolla sisällä itseksesi.
Ja nyt minä istun tässä keskellä varallisuutta ja komeutta. Olen voinut noudattaa kutsumustani. Ja koko tämän suuren, aavistamattoman onnen sen luemme sinun ansioksesi, rakkahin Rita. Herkeä nyt lavertelemasta siitä. Minä mainitsenkin sen ainoastaan jonkunlaisena johdantona. Noo, jätä koko johdanto ! Rita, sinä luulit, että minä lääkärin kehotuksesta lähdin tunturimatkalle. Mutta niin ei ollut.
Niin, suuret silmänsä auki. Minä näen ne! Minä näen ne edessäni! Olivatko ne pahat, ne silmät, Rita? Pahat ! Olivatko ne pahat silmät, jotka tuijottivat ylös? Sieltä syvyydestä? Alfred ! Vastaa minulle! Olivatko ne pahat lapsensilmät? Alfred! Alfred! Nyt olemme sen perille päässeet, mitä sinä, Rita, toivoit. Minä! Mitä minä toivoin? Että Eyolfia ei olisi.