United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Väliajat kuitenkin yhä pitenivät ja vihdoin kaikki kokonaan hiljeni. Kaikki makasivat, muutamat alkoivat kuorsata, ainoastaan vanha eukko, jolla oli tapana kauvan rukoilla, yhä vieläkin teki kumarruksia jumalankuvan edessä, mutta lukkarin tytär, naisvartijan mentyä, heti nousi ja alkoi jälleen kävellä edes takasin kopissa. Maslovaa ei nukuttanut.
Reita! huusi pastorin raivoisa ääni hänen takanaan, hän tunsi voimakkaan käden tarttuvan itseään kaulukseen, kohottavan ylös ja heittävän hänet nurin niskoin lumeen. Ja kun hän kohottautui polvilleen, näki hän pitkän miehen seisovan lyömä-asennossa jumalankuvan edessä, kuuli ilman vingahtavan, näki kuvan horjahtavan taapäin ja kaatuvan pehmeällä lupsauksella lumeen.
Sanasi ja eleesi ovat saattaneet minut kerrassaan hyvälle tuulelle, niin että minun on pakko pistää käteni sinun kainaloosi ja siten alamme me vilkkaasti jutellen kävellä edestakaisin. Sitä tehdessämme pysähdymme sattumalta toisessa peränurkassa olevan pienen jumalankuvan eteen.
Pappi-vanhus, keltasen kalpeine, venyvine kasvoineen, ruskeassa messukaapussa, kultainen risti rinnassa ja vielä joku pienempi kunniamerkki kaapun kylkeen pistettynä, laahusti, hitaasti liikuttaen turvonneita jalkojaan kaapun sisällä, rukousalttarin luo, joka seisoi jumalankuvan alla. Valamiehet nousivat ja tungeskellen lähenivät alttaria.
Minä olen aina ollut liian arka, minä olen aina liian vähän luottanut itseeni. Sinä avasit silmäni. Mutta tiedätkö, mikä on syynä niihin puutteisiin, jotka mainitsit? Kun kuvanveistäjä tahtoo valmistaa jumalankuvan, valitsee hän aina jonkun esikuvan, mutta minullapa ei ole ollut esikuvaa. En ole koskaan nähnyt palavaa kaupunkia, ja sentähden puuttuu kuvauksestani todellisuutta."
Punatukkainen, herättyänsä, makasi maha pystyssä, paksut jalat koukistettuina, ja kovalla äänellä ja iloisesti kertoi untansa. Murhapolttaja-mummo seisoi taaskin jumalankuvan edessä ja mymisten yhtä ja samaa teki ristinmerkkejä ja kumarteli. Lukkarin tytär istui liikahtamatta lavitsalla ja nukkuvin tylsin katsein tuijotti eteensä.
Ja niin oli tuohtunut Jorma-vanhus, että riipaisi irti koko hopeatankonsa, josta vain kulloinkin muutamia lastuja uhriksi vuolaisi ja pudotti sen lähteen pohjalla olevaan kattilaan, ottipa vielä hopeaisen solkensakin paidan kauluksesta ja uhrasi senkin, loihtien: Kari oli hänkin ottanut uhrikalunsa esiin, kun hänen nenäänsä sattui veren haju ja hän samassa näki ilveksen riippumassa jumalankuvan sivulla.
Vihdoin sekä mies- että naisvartija läksivät pois, ja naiset alkoivat tyyntyä ja laittautua makuulle. Vanha eukko alkoi rukoilla jumalankuvan edessä. Löysivätpähän toisensa molemmat siperialaiset, rupesi punatukkainen äkkiä käheällä äänellänsä lavitsain toisesta päästä taas puhumaan, ja hän höysti jokaista sanaansa mitä kummallisimmilla haukkumasanoilla.
Vielä kerran kääntyi Jorma päin pyhään puuhun, joka seisoi siinä suurena ja mahtavana, varjoonsa peittäen käsin tehdyn jumalankuvan, ojensi molemmat kätensä koivua kohti ja laulahti siinä keksimänsä sanat: Iltatuuli, suvisilta ilmoilta tullen, kosketti koivua mennessään, ja ikäänkuin olisi sen haltija unestaan herännyt, karisti se puun oksilta miesten päälle pilven hienoista huurua.
Eteisestä oikealle kuului renkien tuvasta ajurien kovaa kuorsaamista; oven edestä pihan puolelta kuului kuinka suuri joukko hevosia narskutti kauroja. Vasemmalla oli ovi vierashuoneeseen. Vierashuoneessa oli käryä ja hienhajua, ja väliaitauksen takaa kuului tasainen kuorsaaminen vahvoista keuhkoista, nurkassa paloi punaisen lasin takana pieni yölamppu jumalankuvan edessä.