Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025


»Hikipä tippuu jo Kaaponkin otsasta», nauroi Esa, »ei sen pojan tarvitse usein hikoilla. Sinun jo pitäisi ruveta rengiksi, ennen kuin liian laiskaksi opit.» »Tuonko Kaaponkysyi Matti parsilta. »Kuka tuon ottaisi?» »Kyllähän aina siinä kuin sunkin», virkkoi Kaapo.

Kestit vaivasi niinkuin mies; Viimein valkeni Sunkin ties, Kohta jo Sull' oma leimuu lies, Laulusi viet lavealle. Kauvas soipi jo äänes Sun, Yhtyy kansa jo lauluhun, «Herää, Suomi»-kin Sun ja mun Kaikuva on yli Suomen. Sorja soittaja-veikkosen', Laulinkumppani kultainen, Parhain ystävä miehuuten', Kiitos veljeydestäs! Lauri Árpád.

Ja silloin, kunnialla tehden sijaa, He sulle osoittavat runoilijaa, Mi rakkaaks teki Sullenkin tään maan, Työs sille kehottain Sua uhraamaan. Niin, työ ja rakkaus: siinä näet taian, Mi Suomeen loihti kevään kulta=aian. Ja työ ja rakkaus tunnussanas Ne Sunkin olkoon taisto=urallas.

Mihin päättyvi tie? Virta venhettä vie. Koko maailma mun purressani läilyy. Meri ääretön, o! Etkö joudukin jo, suur' suvantoni, jossa pilvet päilyy. Ois aika maata sunkin jo, suuri maailma, ja vanhan valkopääsi jo lepoon laskea. Katso, kuinka kuolon varjot häilyy. Virta venhettä vie. Mihin päättyvi tie? Ei tiedä sitä ihmisistä kenkään.

Mut siit' ei välttämättömyyttä voita se enempää kuin pursi virran viemä katseesta, johon heijastuu sen kulku. Ja sieltä, niinkuin urkuin harmoniat suloiset saapuu korvahan, nyt näkyy silmääni aika, joka kypsyy sulle. Kuin jättää sai Hippolytus Ateenan vuoks emintimän häijyn, julman, viekkaan, niin sunkin pakko jättää on Firenze.

Ruumiist' eip' ole Patroklon niin mull' iso huoli, lintuja kohta mi ruokkiva lie sekä koiria Troian, kuin sitä pelkään, ett' oma pääni jo ois sekä sunkin kohluja kärsivä, kaikki kun taajaan taistelon pilveen kietoo Hektor, vaan tuho tuimapa meitä nyt uhkaa. Huuda jo varjelemaan valioimpia, jos kuka kuulee."

Ukko lausui noin, ja Dmitri tuntee Veljen linnan vartian, hän tuntee Wladimirin, hattunsa hän kohta Päähän painaa syvempähän, ettei Häntä tunnettais ja lausuu sitten: "Ukko, onko sunkin tunnollasi Kuorma, joka katkeraksi saattaa Elämän ja kuoleman? etsit Ruhtinasi puolisota; mistä Rikoksesta häntä vastaan tahdot Armoa kerjätä nyt hältä?"

Vuotehell' ei lasta ollut Viel' on sija lämmin; Miks' et, äiti, ennen tullut, Tullut vikkelämmin? »Varastettu! Varastettu! Viety mun on lapsi, Ainoiseni anastettu, Harmene jo hapsi! Munkki konna lapsen ryösti, Munkki mustasiipi, Elävältä hautaan syösti, Luostariinsa hiipi. Lapset vievät Valdolaisten, Veivät, lapsi, sunkin Turmioksi sukulaisten Kasvattavat munkin.

Mut siit' ei välttämättömyyttä voita se enempää kuin pursi virran viemä katseesta, johon heijastuu sen kulku. Ja sieltä, niinkuin urkuin harmoniat suloiset saapuu korvahan, nyt näkyy silmääni aika, joka kypsyy sulle. Kuin jättää sai Hippolytus Ateenan vuoks emintimän häijyn, julman, viekkaan, niin sunkin pakko jättää on Firenze.

Mutta kun nään sinut jälleen, silloin mun silmäni vettyy, taas käsi hyljätty kohoo, taas sydän pettynyt pettyy. Nään, miten sielusi sunkin kurkottaa mua kohti, kuulen kuin sydämesi nyyhkii, kerran mi toivoa tohti. Lasket sa leikkiä jälleen; taas käsi tarjottu vaipuu, muuta ei meillä kuin muistot, murhe ja toistemme kaipuu.

Päivän Sana

vaadittaessa

Muut Etsivät