Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Rannan tyynen peili näytti vanhan vaimon hälle. Hapsi oli harmennut ja poski käynyt ryppyyn. Hältä, joka eilen vielä halunnut ois hyppyyn! Silloin hiljaa hymyeli Anja-rouva ynnä äkkäsi vasta, että oli onnen hän elänynnä. Purot kaikki pulputtivat, tuoksui kuusten kerkät, raikui linnun lauleloista rantalehdot herkät.
Tules tänne, koitan, Kosk' on tässä puntar», Lausui neito muinen, Lieto, naurusuinen. Vaakapuulle laittoi Afroditen lapsen; Palmikosta hapsen Vastapainoks taittoi. Hapsi maahan sousi, Amor ylös nousi. »Raskaspa kuin lammas Onpi hivus mulla! Miss' on paino sulla, Pikku irvihammas? Eikö voima aina Väkevässä paina?» Tyhjän' olla antoi Toisen vaakalaudan; Joss' ol' Amor, kauvan Sitä ilma kantoi.
Ruuhessansa liki kaislarantaa istuu korpraali ja everisti, vanhat kumpikin ja kuulunehet kerran suomalaiseen ruotuväkeen; kummankin jo harmennut on hapsi, kummaltai jo paras miehuus mennyt, mutta viel' on tuima silmän tuli, huulten viiva vinha kummallakin, jos ei onkeen iske ahven, koska toinen kalan venheeseen jo veti.
Vuotehell' ei lasta ollut Viel' on sija lämmin; Miks' et, äiti, ennen tullut, Tullut vikkelämmin? »Varastettu! Varastettu! Viety mun on lapsi, Ainoiseni anastettu, Harmene jo hapsi! Munkki konna lapsen ryösti, Munkki mustasiipi, Elävältä hautaan syösti, Luostariinsa hiipi. Lapset vievät Valdolaisten, Veivät, lapsi, sunkin Turmioksi sukulaisten Kasvattavat munkin.
Käyt niin minulle sääliksi sinä. Suuri, summaton, tuhma lapsi! Etkö näe, jo harmeni hapsi? Etkö näe, jo elämä meni, nuoruutes ja nuoruuteni? Emme me toistamme koskaan tapaa. Ah, mikä vaiva: olla vapaa! Ah, mikä tuska: tuntea, että elämme, kuolemme kyynelettä! KAKSI K
On auringon varhainen valtakunta. Elo elpyy ja nuortuu. Käsivarret Maa-emon sorjina suortuu; se on heräävä lapsi, min itkusta vielä on kostea hapsi; oli yöllä se nähnyt synkeää unta, sitä säikytti haamu; mut aavehet kauhun jo armaassa aamussa unhottuivat. Yön usvat nyt uivat sen yllä kuin satujen välkkyvä perho, kuin auer ja ruskoisten hattarain verho, kuin kaaret kaunihin uhrisauhun....
»Anni isänkin tämän nähdä sois: Tokko lähettää sitä hälle vois? Täss' on Annin päästä pieni kihara Myöskin hälle äiti, katsos!» ihana Lapsi kultahapsen antoi äidilleen, Joka kyynelsilmin lausui kullalleen, Häntä tulisesti suudellen: »Isän sydämmeen eipä totta vois Tulta sytyttää, mikä liekin lois Ihanamman kuni kukka, hapsi tää,
Jos meidät hän tahtovi karkoittaa, me pyydämme, palvomme näin Jumalaa: »Ota pois hänet täältä, tai suo hänet meille, hänet ohjaamme ikuisen onnelan teille!» Isä ylhäinen vastaa: »Hän vankinne on.» Hänen kahleensa silloin on katkeematon, hän on iki-autuas auringon lapsi, min uurru ei otsa, ei harmene hapsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät