Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Vaanp' on Luoja lausununna, Luotuansa, Kukan korvahan korean: »Kun sun neitonen näkevi, Ihanainen, Sulhaselleen säilyväinen, Niin sen silkkisiivillänsä, Sinisilmän, Näet lentävän lähelle; Eipä lintu lentäväinen Liukkahampi, Kuin se neito nurmen päällä; Eipä perhonen pikemmin Pakeneva, Kuin se tyttö on tuleva; Eipä lumi varvikossa Valkoisempi, Kuin sen käsi kaunokainen.
Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan, ne nostavat olkapäitä ja syrjässä korvahan nuorempain ne kuiskivat niitä ja näitä: »On hänkin laihana laukannut ja ulvonut meidän lailla ja haukkunut, haukkunut näljissään, mut haukkunut kahletta vailla. Ja kaikkia niin sitä haukuttiin, kuka vaan tuli vastahan tiellä, oli kerjuri taikka kenraali sen vasta me tahdoimme niellä!
Purje höltyy, tuulen-henk' on kuolla, Soutaen käy matka verkalleen, Ja niin kaukaa järven tuolla puolla Armaan niemi siintää töllineen. Pääsky, virkku siiveltäs, nyt riennä Lohdutellen luokse armahan! Istu olalleen ja murhe liennä, Hiljaa kuiskien sen korvahan: Tyttö, jos sua kultas kaipuu kalvoo, Kuule, näin sua hellä tervehtii: Huomenelta, jos vaan tuuli valvoo, Purrellaan hän luokses kuljeksii.
Toivoisinpa sulhokseni, Tuvan vaivoista vatoisin, Lahoseinät seisottaisin, Olkilattiat latoisin, Pajupatsahat panisin; Ottaisin sulhon orosen, Nahkaisilla suitsosilla, Vitsaisilla päitsösillä, Sillan korvahan sitoisin, Selkähän likaisen loimen, Rokosinan katteheksi, Lian saven syötäväksi, Tervaputsin juotavaksi; Tervaskylyn lämmittäisin Tervaisilla halkosilla, Pienen korvon vettä toisin, Likavastan hauteleisin: Kylves sulho kylläseksi, Valelete valkiaksi!
Tuost' äiti raukka itkien Odotti iltoaan: Hän toivoi hautaturpehen Levoksi murheistaan! Mut tyttöp' ei vaan viihtynyt Hautaansa toivomaan: Luo kultansa hän riensi nyt Merehen kuohuvaan. Nyt tarinan Kaiman kalliolta Surulla kertoilen katkeran; Sen koski kallion alangolta On kuiskunut kansan korvahan.
Mut siit' ei välttämättömyyttä voita se enempää kuin pursi virran viemä katseesta, johon heijastuu sen kulku. Ja sieltä, niinkuin urkuin harmoniat suloiset saapuu korvahan, nyt näkyy silmääni aika, joka kypsyy sulle. Kuin jättää sai Hippolytus Ateenan vuoks emintimän häijyn, julman, viekkaan, niin sunkin pakko jättää on Firenze.
Mut siit' ei välttämättömyyttä voita se enempää kuin pursi virran viemä katseesta, johon heijastuu sen kulku. Ja sieltä, niinkuin urkuin harmoniat suloiset saapuu korvahan, nyt näkyy silmääni aika, joka kypsyy sulle. Kuin jättää sai Hippolytus Ateenan vuoks emintimän häijyn, julman, viekkaan, niin sunkin pakko jättää on Firenze.
Kas, silläpä sitä vasta turkkia on! Ja entä sen paksua selkää! Ja milloin ääni sen ärjähtää Koko kaupungin pennut pelkää. Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan, Ne nostavat olkapäitä Ja syrjässä korvahan nuorempain Ne kuiskivat niitä ja näitä: »On hänkin laihana laukannut Ja ulvonut meidän lailla Ja haukkunut, haukkunut näljissään, Mut haukkunut kahletta vailla.
Hän iltaruskoon silmänsä nyt luopi Ja mietteens' ilmi nämä sanat tuopi: "Oi aurinko sa kultakiharainen, Sa kaikkiin nähty, kaikki huomaavainen, Jok' onnetointa olet armastellut Ja lyhytt' iloani silmäellyt: Kun huomenna sa kiirehesi nostat Ja armaudell' ihmisille kostat Ne työtki, jotka valkeutta kammoo Ja pimeydell' uskon valan vannoo; Jos silloin mua, mennyttä, hän muistaa, Niin katuvaisen korvahan sa kuiskaa, Ett' uskotointa viimme tuokiossa Ma muistin viel' enemmän muistan, jossa Ei himot mieltä himmennä, kuin lassa Hänt' ennen muistin, muistan Ahtolassa."
Päivän Sana
Muut Etsivät