Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Mut iltasella oli toista, kun hän joutui hyvään kotimaiseen seuraan: sai pyynnön pieneen iltakutsuhun hän, sattumalta, »Suomen Jalopeuraan». Siell' oli pari lapsuusystävää ja tutun tuttuja. Ja seura tää kun oli koolla, siinä huomattihin yks professori, yksi taiteilija, yks runo-, yksi proosakirjailija ja muita nimiä, jos kääntyi mihin.
Sitten muovasi myös elonleikkuun; vartevan viljan kimppuun leikkaajat kävi sirpeillään hiotuilla; taajaan sirppien täydelt' ain' elo lankesi luokoon, siitä se lyhteiks solmittiin, side olkinen pantiin; kolmepa henkeä heilui sen sitelyssä, ja heille kimppuja kooten toi sylin täysin poikaset viljaa, vikkelät toimessaan; väen keskell' itsepä seisoi ääneti sauvoineen maan haltia siell' ilomielin.
Vaan niinkuin leimaus Ranskan eteen lennä, Siell' olen muuten minä ennen sua. Ja tykkieni jyskeen kuulla saatte. Pois! Vihamme sa ole torvettaja Ja oman häviönne synkkä enne. Hän kunniakkaan saaton saakoon. Pembroke, Se toimita! Hyvästi, Chatillon! ELEONORA. No, poikani?
Vain kotiin mua saattakaa, siell' ensin mä hälle jotain muuta toimitan, ja sitten menemme. RISTIRITARI. En tahtois, Nathan, taloonne toiste tulla, ennenkuin .. NATHAN. Siell' oottekin sill' aikaa käynyt? Ootte siis puhutellut Rechaa? Sanokaas: hän miellyttikö teitä? RISTIRITARI. Lumos minut! Vaan jälleen nähdä häntä en, en voi! En koskaan!
»Mitä haastelet, mun pienoseni, Mitä taivaan kaukamaast'? Missä näit sä autuitten mailman? Sano, kulta-omenain.» Vuoren harjanteella kauan seisoin, Katsahdellen koilliseen, Siellä näin mä nummen sinertävän, Honkametsän kaukasen. Puitten kärjill' näin mä kunnaan kauniin, Armas päivä paistoi siell', Ylös kunnaan kiirehelle juoksi Kultasannotettu tie.
Vaan taivaan tult' on kauvan mahdotonta Maan lapsen kestää, tomuasunnon: Tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta Taivaisten tulten asuinpaikka on. Kas sinne pohjan leimuna myös lenti Kukintoajallansa neitonen; Tääll' lepää ruumis, siell' on puhdas henki, Kotoisen lammen tyyntä nauttien. Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne Jäi ystävät ja siskot suremaan.
On karja aarteenamme Ja kukkaset; Niit' tyynnä omistamme Me paimenet. Vaikk' kylmä kukat hyytää Ja myrskyt soi, Mun riemuain ei syytää Ne hautaan voi. Kun talven tuiskut pauhaa, Käyn mökkihin, Siell' lämpimää ja rauhaa Kyll' löydänkin. Siell' lieden loistamassa On hauska työ, Ja karja navetassa Apetta syö. Ma laulan: kukkasvirsi Tuvassa soi, Vaikk' kukat hyyti kirsi, Min talvi toi.
Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen; jotakin siellä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken. Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, vaan tavan vuoks' on kaikki ja teeskeltyä vaan. Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen; siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen, ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin ... kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin.
Ja poikanen laulavi lauluaan niin vienon-soipoa, sorjaa, miten kuinka jos kauniit on kukkaset maan, ne kuolo kuitenkin korjaa, mut tummanpa Tuonelan laineilla siell' lumpehet valkeat päilyy; ken siellä kohtaapi kultansa, sen kukkaset ijäti säilyy. Varo poikanen! Joki eessä lie! Käy airoillen! Jo virta vie!
Siell' suutelee ehtoo ja koi Ja siell' iankaikkinen aika Pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran Himmeään Unholaan. Seisahda, heiluva keinu, Jo lempeäll' illalla poski Impeni kelmenee. Syyskuun päivä on ja raikas pohjatuuli Vuorten harjanteilta huminalla kiitää, Pilvivuorii harmait' alas kiiritellen Summan Pimentolan maasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät