Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Teidän, langot, tulee Hapaanne heittää, meret pohjustaa; Vedestä ehkä hänet löydätte; Ei, siell' ei oikeutt' enempää kuin maalla!
Se uskollisna uhmas tuulta, merta, ei taipunut se aikain vaiheisiin: sen löysi samana kuin jätti kerta. Niin tuli Hannu Suomenkaupunkiin. Siell' oli ollut kerran ennen vaan, kun poikana hän jätti kotimaan. Niin suuri sekä outo silloin nyt niin pieni sekä tuttu. Vierinyt siit' oli vuosia... Mut kuitenkin kaikk' kadut, torit, talot, kivetkin hänt' tuntui tervehtivän tutun tavoin.
Mut pois hän kulki, minä jäljessänsä, noin hälle vastaten ja tuohon virkkain lisäksi: »Siinä syvänteessä, johon tähystin silmin niin ma tarkkaavaisin, ma luulen, kärsii joku heimostani syyn vuoksi, josta siell' on palkka paha.» Hän mulle: »
Hän kulkevi viikate olallaan, On kulkenut vuosia tuhansin Ja poikennut tölliin ja palatsiin, Kylähän sekä kaupunkiin. On kumma ja kolkko hän muodoltaan, Ei askelo kuulu, mutt' astuvi vaan; Luuranko se paljaana notkahtaa, Yli kynnyksen astahtaa. Häll' kirja on laakea laitainen Ja käessähän on kynä huippuinen, On vaara, hän syäntäsi tarkoittaa, Siell' pännänsä kostuttaa.
Siell' onhan sentään rauhallista kaikki. Mikäli mua koskee, mielelläni mä tyydyn niukentamaan, säästämään, muut kunhan ei kuin minä siitä kärsi. Vaan mitäpä se auttaa? Yksi ratsu ja puku, miekka täytyyhän mull' olla. Ja Jumalalt' en tinkiä voi mitään. Hän kyllin vähäiseen jo tyytyyhän: mun sydämeeni. Hafi, kovin suuri mull' oli usko kassas ylijäämään. AL-HAFI. Vai ylijäämään?
Anna ihmisten kiittää Heidän rautaista tietään, Heidän höyryvaunujaan; Siell' on koppelit pimeät, Niiss' on laiskat ja vireät Kaikki nukkumaisillaan. Hei lystiä laskuu, Meidän lasten mäen laskuu! Eipä meill' oo huoltakaan! Lumi tähtinä loistaa; Toinen viskelee toistaan, Ei saa seista laiskakaan.
Vaan vihdoin tiedot saapuvat, Joist' tyyntyne ei mieli: "Sun poikas aallot ahnahat Tuoll' ulapalla nieli. Jo vuotta toista ollut on Hän hotehissa Vellamon" Se isku sattui sydämeen, Rajusti Sanna parkas, Ja kavahtaen seisalleen Hän rantaan meren karkas. Siell' aallot tuimat kuohuilee, Hän kysyin niitä katselee. Mut vihdoin huus hän raivossaan: "Ei Luoja sitä sallis!
Tuhansin eikö mykät opettajat, vakaiset majesteetit, meille viittaa siell' ystävinä? Jos en runoani saa siellä valmiiksi, sit' en saa koskaan. Ah, tuskalla jo tunnen: onnea ei mulla yrityksess' yhdessäkään! Sen muuttaa voin, en koskaan valmiiks saada. Ma tunnen, hyvin tunnen: suuri taide, mi ruokkii jokaista, mi vahvistaa ja nostaa hengen terveen, turmioon se minut vie, se minut luotaan ajaa.
Siell' ennät talliin, odotat, Siks' että rengin näät, Ja kysyt: "kumman tyttären On tänään teillä häät?" Jos renki vastaa: "tumman on," Niin viesti joutuun tuo. Mut jos hän vastaa: "vaalakan," Niin ratsus syödä suo. Ja sitten poikkeet punojaan, Ja ostat nuorasen, Ja ajat vaiti, verkkaan vaan, Ja saatat mulle sen. "Donna Clara! Donna Clara! Nuoruuteni lemmityinen!
"En enään ikkunans' alle Mä vie teitä laulamaan, Vaan tuonne hautausmaalle Siell' lepoon hän lasketaan." J. P. Hannikainen. Valvojaiset. Siell' laajan pöydän ympärillä Nuor' istuu parvi paimenten. Ja korven saalis, karhun jalka, On olvikannun viereinen. Vaan alla orren honkapuisen Ei riemunkannel kaiukaan, Ja reunall' ei nyt herkkupöydän Juo nuoret riemumaljojaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät