Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Mut kilahtavan kullan sun kouraasi rentona lyön. Vain yksi, yksi ainut nyt tulkoon, lukekoon. Se yksi, jonka kutsun, se minä itse oon. Luen rampaa runoani, puujaloin kyykkivää. Sen tuleen heitän. Silloin se laulaa, visertää. Erehdytte. En ole koskaan teille lauluja laitellut. Joskus kylläkin pilkat lienen vasten kasvoja viskannut. Etäällä teistä mun sydämeni vilunsa, helteensä tuntenee.
Pois itses anna, niin sa itses saat, Kun itse kuvaat piirtees sielukkaat. Ken runoani vasta uskonee, Jos avujesi ylistys sen täyttää, Kun, taivas tietköön, se ne verhoilee Kuin hauta, niistä tuskin puolta näyttää? Jos voisin silmäis loiston esittää, Sulosi kaikki panna runon pukuun, Sanottais pian: »puhett' öyhkeää! Maan matoset ei kuulu taivaan lukuun».
Tuhansin eikö mykät opettajat, vakaiset majesteetit, meille viittaa siell' ystävinä? Jos en runoani saa siellä valmiiksi, sit' en saa koskaan. Ah, tuskalla jo tunnen: onnea ei mulla yrityksess' yhdessäkään! Sen muuttaa voin, en koskaan valmiiks saada. Ma tunnen, hyvin tunnen: suuri taide, mi ruokkii jokaista, mi vahvistaa ja nostaa hengen terveen, turmioon se minut vie, se minut luotaan ajaa.
Ajatelkaa, sainko tästä vettä myllyyni! Sainko yllykettä aatteelleni Kalevalan tarjoomisesta takaisin kansalle, sainko korvausta Rajavaaralla kärsimästäni tappiosta!» »Enhän malttanut olla hänelle lukematta runoani. Sain silloin tietää, että hänkin kirjoittaa runoja. Ja mistä hän runoilee? Saatte nähdä sen tästä.
Hän sitoi kukkasvihkoa, katseli alas ja oli ääneti. Se hetki oli surun hetki. Se oli heräämisen hetki ihanista unelmista kylmään ja pakolliseen todellisuuteen. Ei runoani en voinut antaa, se liian kylmästi, liian huonosti tulkitsi sen, mitä tunsin ja mitä tahdoin sanoa. Minulla oli sanottavaa niin äärettömän paljon, sydän kukkuraa myöten täysi.
Päivän Sana
Muut Etsivät