Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Mun vie jokin kumma kaipuu Pois metsiin, vuorillen; Siell' itkuun kaiho haipuu Tää ylenpalttinen. Luo katseensa kukat kaikki Päin taivasta säihkyvää; Nuo vuolahat virrat kaikki Meren säihkyvän helmahan jää. Ne liitävät lauluni kaikki Luo kultani säihkyvän sun, Pois kanssanne itkuni viekää, Te murheiset lauluni mun!
Siell' ennen liehuit kiihoitellen, mistä Soi sotatorvet saloin sydämiin. Siell' ennen liehuit, missä parkua Vaan kuultihin, ei juhlaveisua, Ja kuulain pauke rummun räminähän Sekaantui siellä kuolon kutsuna, Vaan täällä taivas vuotaa elämähän, Täält' ilon, rauhan raikuu sanoma.
Vasta tänään sain sen tietää paraatissa luutnantti Riccaut'lta. Armollinen neiti, kuulitteko? Tuossa nyt on se chevalier'n ministeri. »Mike ole sen ministerin nimi, kun asu siell suuri tori?» v. Olen teille vaivoistanne hyvin kiitollinen. J
min vuoks hän käski sotilaansa maata kovasti polkea, ett' yksitellen tuliset lieskat jalan alla sammuis: näin siellä lankes ikiliekki alas, mi hiekan hehkutti kuin taula hehkuu tulusten työstä, lisäten näin vaivaa. Siell' lakkaamaton kävi kätten tanssi, nuo kurjat milloin sieltä, milloin täältä, kun tulta tuoresta pois karistivat.
Vierekkäin tyttölapset Lähteelle läksivät, Kun kuu ja illan tähdet Kilvassa välkkyivät. Toinenpa lähtehellä Ihastui muodostaan. Sydämell' ylpeällä Hän puhkes lausumaan: "Oi, kuinka, lähde halpa, Kuvastaa tohdit mun? Kyll' iloita nyt kelpaa Tuon veden riivatun," Vaan toinen tyttö aivan Siell' löysi aartehet: Lähteessä tähtitaivaan, Reunoilla kukkaset.
Viepä pilvi Pietulahan, Siellä vettä tarvitahan: Suot tulessa, maat tulessa, Kaikki kankahat tulessa, Kaikki kaivot kuivanehet, Lähtehet läkähtynehet; Siell' on lapset ristimättä, Kansa kaikki kastamatta, Pojanpoika puolitehty, Ei oo vielä vettä nähty.
Kuink' autuus siell' on armahin Kultaansa armastaa, Sielt' uskoisuus on syntyisin Ja sinne halajaa. Näin lainehelta laineellen Sen kiitosvirsi soi; Ja puolisonsa rinnallen Pian hiipi, lauloi noin: Kyll' enpä eloin unelmaa Näe vuosisadottain Mutt' Pohjan aalloill' armastaa, Sen suvell' laulaa sain. Torpantyttö. Neittä Kantalan oi! surkaa, lehdot, Jolle suotiin kukkain elon-ehdot!
Laittoi heidät, virkkaen näin, sanan ankaran lausui. Viert' ikivellovan veen halutonna nyt airuet astui, päätyen myrmidonein majaleirin luo sekä laivain. Sankarin siell' liki tummaa purtt' ovell' istuvan yksin keksivät; ei tulo tuo ilahuttanut mieltä Akhilleun. Päämiest' aimoa arkaillen siin' airuet seisoi, vait oli kumpikin mies, ei virkkaa tohtinut tointaan.
Me oomme tehneet Herran temppeleitä, maan lunnait' taivahille maksaneet, me oomme kilvan käyneet kirkkoteitä ja uskollemme hyvin uhranneet, maanpiirin täyttänyt on kansain kuoro, on nousseet luostarit ja alttarit, nyt tullut vihdoin ihmisten on vuoro: sa turhaan taivahille suitsutit ei siellä, siell' ole onni.
Helvettiin hänet alas, siell' on itku ja hammasten kiristys!" Tuo lappalainenpa oli melkeen kunnioitusta vaikuttavan kaunis, siellä sädehtivin silmin seisoessaan, avopäin ja sanain yhtenä virtana juostessa hänen huuliltaan loimuavassa loistopuheliaisuudessa. "Minä olen lihatta ylösnoussut!" ylpeili hän. "Hengen voimast' olen totinen Jumala, ja ihmisellisen luontoni voimast' olen totinen ihminen.
Päivän Sana
Muut Etsivät