United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sydämmensä tykytti tavallista rajummin, kun hän kohtasi entisiä lapsuuden tovereita, hän tuli melkein ujoksi, sanattomaksi, tervehtiessään Kantalan lapsia.
Näin ajatteli ja tuumi Kantalan ukko, puhumatta siitä kumminkaan sanaakaan, ei edes omalle emännälleen. Kerran eräänä Syyskuun päivänä huomasi Kantalan Elsa, katsahtaissaan akkunasta ulos, nuoren miehen, hyvällä hevosella ajavan taloa kohden. Hiukkasen aikaa katseltuaan, poistui hän huoneesta, punastunein kasvoin.
"Myydään lapsia ruokolle, en tuota ymmärrä." "Niin, se onkin niitä uusia konsteja, kyllä Kantalan isäntä sen minulle selitti ja sanoi jo ennekin myydyksi, mutta en minä sitä enää niin tarkoin muista mitä hän sanoi." "Mutta kun ei tämä vaan olisi jotakin petoskauppaa, kukahan niistä köyhistä lapsista mitään maksaa."
Rannall' loikuu purtes ylähällä, Ikäänkuin et aikois konsaan tällä Lahden laumaa verkkoloihis pyytää, Sikseen kaikki mielityöskin syytää. Piilipuiden alla kalmistolla Viivyt vaan oi! kultas kammiolla; Päivän sammuellen, sarastellen, Haudall' aina istut itkeskellen. Neittä Kantalan oi! surkaa, lehdot, Jolle suotiin kukkain elon-ehdot! Lyhyt hälläkin ol' loiston hetki.
Yhä suuremmassa määrässä voitti hän isäntänsä ja kotoväkensä luottamuksen, sillä vaikka vielä aivan nuori, oli hän harvinaisen tarkka ja taitava, käsitti erinomaisen pian kaikki asiat, joten voitiin sentähden uskoa hänelle mikä toimi tahansa. Kantalan isäntä oli itsekseen hyvillään, kun oli saanut noin erinomaisen miehen ja aikoja myöten aikoi hän Matille hyvästi palkita.
"Niin se on, vaan kukahan tätä olisi uskonut," sanoi Kantalan emäntä silmät kyynelissä, "minä hieman pelkäsin jotain tään tapaista jo aikoja sitten, en olisi mielelläni antanut tytärtäni rengille, enhän voinut aavistaa, että asiat voivat niin paljon muuttua."
Oli taas keväinen sunnuntai-ilta, kylvöt ja muut kasvit olivat kauniilla oralla, joita maamiehet katselivat hyvillä toiveilla. Niinpä oli Kantalan isäntäkin katselemassa kylvöjään ja kohteli palatessaan Tapalan ukon, joka kanssa palasi pelloltaan.
Kuink' autuus siell' on armahin Kultaansa armastaa, Sielt' uskoisuus on syntyisin Ja sinne halajaa. Näin lainehelta laineellen Sen kiitosvirsi soi; Ja puolisonsa rinnallen Pian hiipi, lauloi noin: Kyll' enpä eloin unelmaa Näe vuosisadottain Mutt' Pohjan aalloill' armastaa, Sen suvell' laulaa sain. Torpantyttö. Neittä Kantalan oi! surkaa, lehdot, Jolle suotiin kukkain elon-ehdot!
Siinähän se oli entinen Luisulan Matti ihka elävänä, paljon vaan oli poika miehistynyt; tullut aivan herrasmiehen näköiseksi, niinkuin Kantalan emäntä sanoi. Suoraan ja arvokkaasti, mutta entisellä vilkkaalla tavallaan tervehteli Matti entistä isäntäväkeään; kaikesta näkyi, että hän oli vielä sama Luisulan Matti, mutta nyt täysin varttuneena miehenä.
Olipa jo viidettä vuotta kulunut siitä kuin Matti oli nähnyt tuttuja kasvoja, hän oli sillä aikaa paljon muuttunut ja samassa määrässä oli Kantalan lapsetkin muuttuneet, mutta oli siinä kuitenkin vielä jotakin tuttavan tapaista, joka mieleen toi monta himmeää entis-ajan muistoa.