Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Eipä kukaan käsitä mitä tuommoinen nulkki voi ajatella, varsinkin jos se on laajalta haistellut mailmaa. Mutta vielä on aikaa vasta on vuosia viisitoista eikä häntä minulta helposti riistetä, ei!" Tavallista vakavampana hääräsi Matti sunnuntaiaamuna hevoisensa kanssa Kantalan pihassa, hän tutkisteli ja tarkasti jokaista hihnaa ja solkea valjaissa, odotellessaan Elsaa, joka vielä sisällä viipyi.
Ei enää pidetty minään mahdottomuutena, että semmoinen mies voi koota rahoja lyhyessä ajassa. Ja sitten tiedettiin, että huhut Matin äärettömistä rahasummista olivatkin perättömiä, tiedettiin hänen Kantalasta rahoja lainanneen kenties olikin ne parhaasta päästä Kantalan rahoja, joita Matti käytti talonsa parantamiseen.
Viimein se ilmestyikin kosija, eräänä kevätiltana, pitäen tyttöä kädestä, astui hän suoraan ja rohkeasti Kantalan vanhusten eteen, kysyen tahtoisivatko nämät antaa tyttärensä Luisulan Matille, entiselle kerjäläiselle. "Ota hän", sanoi Kantala, "ja olkoon hän sinulle hyvä emäntä, sillä semmoisen sinä ansaitset paremmin, kuin moni muu."
Anna tosin vielä joskus pikimmiten näyttäytyi kylässä, mutta eihän sillä ollut sen suurempaa merkitystä, hänellä oli tyttö ja hän asui metsätöllissä, se hänestä tiedettiin. Ainoa paikka, missä heitä paremmassa muistossa pidettiin, oli Kantala. Useasti muisti vakava Kantalan ukko lahjakasta, uhkarohkeaa renkipoikaa, joka lähti maailmalle, muka siinä tarkoituksessa, että voisi saada paremman aseman.
Kantalan isäntä istui asuinrivin roussilla, jutellen muutamain miesten kanssa, kun Matti rohkeana, päättävänä, asteli esille. Ojentain kättä tervehteli hän kaikkia läsnä olevia, samalla ilmottain, että hänelle olisi isännälle kahdenkeskistä asiaa. Isäntä vei Matin kammariinsa ja siellä alkoi Matti pulma: "Tunnette kai, hyvä isäntä, vielä Luisulan Matin?
Tämän huomasi Kantalan tarkka isäntä, joka toisella puolella huonetta säkkejä tarkasteli, kävi akkunan luo ja silmäsi ulos. "Tuon arvasin," mutisi hän itsekseen, heitti säkkikasan käsivarreltaan ja kävi vierasta vastan. "Kuules Antti," huusi hän pojalle, joka pihan perällä hakoja kakkasi, "tules ottamaan tämän vieraan hevonen ja vie se talliin!"
"Minä lähden vaan työhön," sanoi Matti, "täällä on minun kotini, missään muualla en voi niin elää, kuin täällä." "Ei tainnut olla vahingoksi, vaikka Matti menikin pois," sanoi Kantalan emäntä kerran salavihkaa miehelleen, "Elsan on usein silmät itkusta punaiset, hän piti Matista tavattomasti Herra ties' mitä siitä olisi aikaa myöten voinut tulla."
Mutta ei hän sentään todella aikonut paikkaansa jättää, vaan palasi, hetkisen laiskana loiroteltua, taas työhönsä. Kantalan lapset, jotka olivat samalla ijällä kuin Mattikin, kohtelivat häntä ystävällisesti ja sepä olikin paras vetovoima, joka pidätteli häntä paikallaan, sillä hän tiesi, että vaikka maailmalla löytyykin jokalajia muuta, puuttuu siellä kuitenkin ystävyyttä.
Päivän Sana
Muut Etsivät