United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Voi, kun minun tekee oikein hyvää kuulla, että sunnuntaiaamuna Siivonen nousee selvänä miehenä vuoteeltaan ja laulaa lapsensa ja vaimonsa kanssa hengellisiä lauluja. Ei monessakaan perheessä niin tehdä.
Hän soimasi itseään, ettei ollut ennen alottanut, ja hän vihdoin päätti ryhtyä vieläkin johonkin toiseen tavallisempaan aineeseen, mutta samassa taas sanoi itselleen, ettei hän toisesta aineesta enää ehtisi mitään kunnollista saamaan. Niin että Johanneksen kasvot olivat jotenkin rypyssä ja hermot valloillaan, kun hän sunnuntaiaamuna varhain tuli alas ja yhtyi siellä oleviin kirkonmatkapuuhiin.
Lemmittyni ... sydänkäpy ... unelmaini lapsi ... minkälainen lienee elämäsi ... mitä polkuja vaeltanet? Voi, toivojeni lapsi, varmaan kasvat hyväksi ja jaloksi, varmaan on elämäsi oleva valoisa ja kaunis... Synnyithän sunnuntaiaamuna kirkonkellojen kaikuessa!
Ja kirkko-veneitä rupesi tulemaan toinen toisen perästä, ja kellot soimaan, mutta siinä seisoi lukkari Björnstad'in rannalla lapioon nojautuneena, ja itki. Hän katseli venettä, nyt se viimeinkin oli puhdas, mutta hän ei uskaltanut sysätä sitä veteen ennenkuin kaikki kirkkoveneet olivat tulleet, ett'ei kukaan näkisi missä työssä hän oli ollut sunnuntaiaamuna.
Enkä nyt tiedä, mitä ihailisin enemmän: sitäkö, kun kirkko arkipäivänä seisoo autiona, mutta täynnä totisuutta kuin vanha vaari, joka ihmisten aherrusta aatoksiinsa vaipuneena katselee vai sitäkö, kun on tapuli kesäisenä sunnuntaiaamuna silmänsä avannut ja kello kutsunut ja vaiennut ... eikä kuulu hiiskahdustakaan tänne salmen taa, ja kirkko itse ja tapuli ja koko luonto kuuntelee ja kuulee ja näyttää tietävän, miten vanha rovasti siellä taivaansa tietoja tulkitsee.
Niin surumielisenä kuin tänä sunnuntaiaamuna ei hän ollut koskaan kiivennyt ylös kellotapuliin sen koommin kun hän kiipesi sinne soittamaan rakkaalle vaimolleen, joka lepäsi paarilla. Raskain sydämin hän riisui sunnuntainutun yltään ja pani ison kellon heilumaan.
En muista, miten tultiin kotiin. Minulla oli vielä maata pannessani niin ikävä, että rintaan koski. Odotin, että Johanna tulee pian meillä käymään kirkossa käydessään ja tuo silloin sen koiranpenikankin. Hän tulikin, ei kuitenkaan sinä kesänä, vaan jonain toisena; mutta hän ujosteli minua ja minä ujostelin häntä. Emme osanneet täällä meillä olla eikä leikkiä sunnuntaiaamuna.
Minun sydämeni on turtautunut, mutta jotakin kai on tuleva, joka sen sittenkin pakahduttaa, niin minusta tuntuu.» »Tekin olette sairas ja ihmekös se!» sanoi Liisa säälien. »Mutta kyllä vielä parannus tulee. Ei yhtä tuulta kestä iänkaiken.» Muutamana sunnuntaiaamuna tuli Liisa touhussa ja toi Elsalle kirjeen, joka oli ollut sulettuna hänelle mieheltään tulleessa kirjeessä.
Eräänä sunnuntaiaamuna palveliain muuttoaikana syksyllä nousi äitini tavallista aikaisemmin yösijaltaan hyvin miettiväisenä ja totisena. Isäni ei ollut silloin kotona. Syytä olikin äidilläni miettiväisyyteen, kun minä, hänen vanhin lapsensa, oltuani hänen silmäinsä alla kasvatettavana 16 vuotta, olin muutaman tunnin perästä jättävä hänet sekä kotoni ja lähtevä suureen maailmaan oman onneni nojaan. Kyyneleet silmissä toimitteli hän aamuaskareitansa ja sen ohessa keräili matkalle lähtevän vaateresuja kokoon. Suuruksen aika tuli; viimeinen atria ennen eroani lähestyi.
Sen sisäkannelle jokainen meistä kirjoitti nimensä ja sitten sitä eräänä kauniina sunnuntaiaamuna lähdettiin yhdessä viemään. Portaissa me tapasimme talon palvelijan ja rupesimme heti häneltä tiedustelemaan professorin terveyttä, sillä hän oli pari päivää ollut hiukan pahoinvoipa influenssa oli ahdistellut mutta sellainenhan on piankin ohimenevää, arvelimme.