United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Levoltansa nousevat talon asukkaat, käyvät kukin askareihinsa, ihmetellen miksi heidän koiransa tänä aamuna niin tavattoman vilkkaana leiskuilee ja häntäänsä viskelee. Kuuluu nyt kujalta kova rattaan tärinä ja korkea meteli.
Anna ihmisten kiittää Heidän rautaista tietään, Heidän höyryvaunujaan; Siell' on koppelit pimeät, Niiss' on laiskat ja vireät Kaikki nukkumaisillaan. Hei lystiä laskuu, Meidän lasten mäen laskuu! Eipä meill' oo huoltakaan! Lumi tähtinä loistaa; Toinen viskelee toistaan, Ei saa seista laiskakaan.
JAARA. Helvetissä polttaa kauheammin. Paljon kauheammin. Ja ikuisesti. Ei sammu tuli koskaan. Siellä ritisee ja ratisee, ja poukat lentelevät, kun piru sieluparkoja sinne viskelee. Ooh sitä itkua ja valitusta, sitä hammasten kiristystä. Matlena, koetelkaas tuota paikkaa sormellanne. Tuota noin! MATLENA. Koetelkaa itse. En minä halua sormeani kärventää. JAARA. Polttaa, polttaa! Ooh!
LAURI. »Toista sorttia kalua», mökötit sinä. Mutta kylläpä tiedän mihin sorttiin kaluun heidät vertaan. Tuomas-poika on kirves jalo, vakaa, miehukas ja tuima, mutta pikku Eero-putikkani tuossa on pieni, terävä ja naseva veistinkirves. Niin, hän »veistelee», veistelee oikein vikkelästi, viskelee ympärillensä pieniä koukkusanoja, se junkkari. JUHANI. Hyvä!
Ja nyt puhelu, joka niin kauan oli ollut hidas ja kylmä, alkaa toden perästä, Lilly on kuin sähköllä täytetty esine: tarvitsee vain koskea siihen, niin se säkenöitsee, viskelee liekkejä ja levittää lämpöä ympärillensä, Ja puhelu alkaa ranskaksi, vaihtuu saksaksi ja ruotsiksi ja jälleen ranskaksi, kunnes viimein päistikkaa syöksyy ruotsiin, joka kuin kohiseva virta vetää itseensä kaikki ranskan, saksan ja venäjän pienet, vähäpätöiset sivuojat.
Aalto kaarnoja viskelee, Myrsky-aalto huima. Mikä olen minä? Lentävä lehti Tuulen tuiman eessä! Mikä olen minä? Keinuva kaarna Kuohuvassa veessä! RAIVAAJAN HUOKAUS ER
Osaan minäkin!» riemuitsivat lapset. »Mutta nyt tulee Antero kanssa, ja sitte hän ehkä viskelee meitä oikein suurilla kivillä, kun näkee meidän menevän hänen kuopallensa. Katsokaas, hän pyrkii mukaan», sanoi joku, kun huomasi hupelon riitelevän Allin kanssa kellarin suulla. »Päästä minut! Minä lähden ulos!» kiisteli Antero.
Hm, tuo raju-ilma vielä kovia rakeita viskelee. Tuttuja miehiä, Sigurd viikinki! SIGURD. Minne ai'otte? KÅRE. Gunnar Herse'n taloon! SIGURD. Rauhattomissa tuumissa? KÅRE. Niin, ole varma siitä! Sinä estit mua ennen, mutta nyt, luulen, on se hyvinkin mieleesi! SIGURD. Saattaa olla.
Petrus Valdo ystävänsä Kanssa istuu tässä nyt, Totuudelle elämänsä Uhrata on päättänyt; Kansa luokse Jumalansa Saatettava näät on nyt. Rhône'n virta rantojansa Hurjamielin hiihtelee, Velloo Ahti aaltojansa, Myrsky raivoo, ruhtelee, Pirstoo purret kappaleiksi, Mastot maalle viskelee.
Minä ajattelin tätä suunnattoman suurta rakennusta veden päällä kuljetettavaksi, sen taistelua tuulia vastaan, joista se ei ole milläänkään, sen rohkeutta voimatonta merta vastaan, sen välinpitämättömyyttä aalloista, sen turvallisuutta elementin keskellä, joka viskelee aluksia semmoisia kuin Warrior ja Solferino kuin lastuja. Mutta mielikuvatukseni jäi kauvas todellisuudesta.